C3131185d5a2cb73605921bac8bffc9c

 

Kävin eilen sisätautilääkäri Esa Sopin vastaanotolla, joka on erikoistunut mm. raudanpuutteeseen. Oma ferritiini-tasoni on ollut alhainen, mutta viitearvojen sisällä, ja kaikkien syksyn aikana käyneiden lääkäreiden mielestä ei ole ollut syytä huoleen, koska arvo on ollut alhaisuudesta huolimatta juurikin siellä viitearvojen sisällä. Tein kuitenkin itse vähän tutkimustyötä luettuani Annan postauksen aiheesta ja aloin tosissani miettimään, että oireeni voisivat olla juurikin alhaisen ferritiinin ansiota. Olin kuitenkin vähän hämmentynyt, sillä useamman lääkärin mielestä ei ollut syytä huoleen, joten ajattelin, että sama tuomio tulisi uudestaan.

Tällä kertaa lääkäri oli katsonut tietojani jo ennakkoon (suosittelen muuten kaikkia hyväksymään sen, että kaikki testitulokset näkyvät Oma Kanta-sivustolla, kävi sitten missä lääkärikeskuksessa hyvänsä). Hän siis tiesi, että olin kärsinyt anemiasta teini-iässä ja sanoi suoraan, että ferritiini on aivan liian alhainen tällä hetkellä. Hän oli vakuuttunut siitä, arvo oli syy oireisiini. Helpotus oli aikamoinen, sillä olen miettinyt pääni puhki, että mikä voisi olla vikana. Olen itse taas vakuuttunut siitä, että kyseinen lääkäri tietää mistä puhuu ja luotan hänen mielipiteeseensä. Oli hieman pelottavaa, kun hän sanoi minun kärsineen raudanpuutteesta luultavasti jo useita vuosia. Itse en ikinä edes tullut ajatelleeksi, että se olisi mahdollista, kun hemoglobiinini on ollut viimeiset vuodet erittäin hyvällä tolalla.

Haittapuoli tässä on se, että rautavarastojen täydentäminen on pitkä projekti ja vatsani ei kestä erityisen hyvin mitään rautavalmisteita. Ainakaan niissä määrin mitä niitä pitäisi nyt syödä päivittäin seuraavat 9kk tai enemmän. Lääkäri määräsi minut myös D-vitamiini kokeeseen ja sain reseptillä B12 injektionestettä, joka otetaan kolme kertaa kahden viikon välein. Yritän nyt syödä rautaa sen 200mg päivittäin, mutta jos vatsa on koko ajan nurin, niin näin suuren määrän syöminen ei ole mahdollista. Silloin on pakko siirtyä rautainfuusiohoitoon. Tätä keinoa käytetään jos ei yksinkertaisesti pysty syömään riittävästä rautaa suun kautta. Yritän nyt tsempata rautapillereiden kanssa seuraavat kaksi viikkoa, mutta jos se ei onnistu, niin ainut vaihtoehto on infuusio. Sen haittapuolet ovat kallis hinta sekä mahdolliset sivuoireet. Paras asia taas on se, että rautavarastot täydentyvät nopeammin, eikä rautaa tarvitse ottaa suun kautta. Kahden viikon päästä minulla on puhelinaika lääkärille ja katsomme mikä on jatkon kannalta paras ratkaisu.

Nyt on siis hyvä fiilis, kun on ammattilaisen hoidossa ja olen luottavainen, että saan oikeanlaista apua. Vaikka “kuntoutuminen” ei tapahdu yhdessä yössä niin on helpottavaa tietää, että olen oikeilla raiteilla. Ja jos olen jotain tästä oppinut niin se on se, että kannattaa aina hakea useamman lääkärin mielipide jos itsellä on sellainen kutina, että joku on vialla.