*Kaupallinen yhteistyö Essen kanssa.


Olen helmikuusta asti käyttänyt Essen ihonhoitotuotteita ja ollut niin tyytyväinen, että tunnen löytäneeni itselleni sen täydellisen ihonhoitosarjan. Ihoni kunto oli suhteellisen hyvä ennen kun aloitin tuotteiden käytön, mutta huomaan muutoksen siinä, että iho on pysynyt tasaisen rauhallisena, eikä edes yksittäisiä näppyjäkään ole oikein syntynyt. Aikaisemmin tuntui, että naamassa oli aina vähintään se yksi ärsyttävä näppy ja kun siitä pääsi eroon, niin tilalle tuli toinen. Ei siis mitään sen vakavampaa, mutta huomaan nyt, että ihoni on huomattavasti vahvempi ja tasapainoisempi. Kärsin viime vuoden puolella myös suunympärysihottumasta (lievästä sellaisesta kylläkin) ja ainakin toistaiseksi se on pysynyt poissa. Essen tuotteita on siis tullut käytettyä nyt useamman kuukauden ja syyskuussa pääsin merkin omaan kasvohoitoon ja kuulin enemmän Essen filosofiasta ja siitä mihin tuotteiden teho perustuu.

Essehän on siis luonnonkosmetiikkasarja ja tämä usein unohtuu minulta, sillä en käytä sarjaa sen takia, vaan siksi koska tuotteet oikeasti toimivat. Se, että merkki on luonnonkosmetiikkaa on tietenkin plussaa, mutta ei itselleni pelkkä syy ostaa sitä. Monella (itsellänikin aikaisemmin) tuntuu olevan olettamus, että luonnonkosmetiikka ei voisi olla tehokasta, koska siinä on käytetty “vain” luonnon raaka-aineita. Samaa pohdin itsekin aikaisemmin ja kuulin niin eri mielipiteitä alan ihmisiltä, etten tiennyt mitä uskoa. Nyt kokemukseni myötä voin sanoa, että ainakin itselleni tämä sarja on toiminut paremmin kuin mikään toinen tuotesarja aikaisemmin.

 

 

Esse on siis probioottinen tuotesarja, joka pohjautuu afrikkalaisiin ainesosiin ja ihmisen mikrobiomiin. Näin suomeksi sanottuna Essen tuotteissa on probiootteja, joita iho tarvitsee ravitsemaan niitä hyviä mikrobeja, jotka taas suojaavat ihoa niin sisältä ja kuin ulkoakin. Jos ihon mikrobitasapaino on hyvä, niin silloin ihon ikääntyminen hidastuu ja iho suojaa itseään tehokkaammin erilaisilta ärsykkeiltä ja tulehduksilta.  Essen tuotteisiin on siis lisätty prebiootteja ravitsemaan mikrobeja ja osaan on lisätty probiootteja, joilla muutetaan ihon mikrobikantaa. Tuotteet on siis kehitetty eri ihotyypeille/vaivoille, jotta jokainen löytää avun omaan tarpeeseen (kuiva iho, akne, herkkä iho jne).

 

 

Esse on siis ihonhoitosarjana aika ainutlaatuinen ja on sanomattakin selvää, että tämän sarjan tuotteita ei kannata ostaa ihan sokkona, vaan kääntyä asiantuntijan puoleen, jotta saa varmasti oikeat tuotteet oman ihon tarpeisiin. Itse kävin Esse-kasvohoidossa Salon & Shop by Natural Goods Company:issa ja se oli elämäni rentouttavin hoito. Siinä keskityttiin tietenkin kasvojen alueeseen, mutta myös muuhunkin kroppaan. Hoidon jälkeen oli kokonaisvaltaisesti hyvä olo ja tuntui, että kasvot saivat värin takaisin stressaavan viikon jälkeen. Keskustelimme hoitajan kanssa ihoni kunnosta ja hän muistutti siitä, että omaan todella ohuen ihon, mikä tarkoittaa sitä, että sitä pitää käsitellä todella hellästi. Oli puhetta kuorinnoista ja hän sanoikin, että minun tapauksessani ihoa ei saisi kuoria viikoittain…ainakaan millään raskaalla kuorinnalla. Kaapistani löytyy merkin ihana putsari (joka kuorii hellävaraisesti) ja sitä sain luvan käyttää kerran viikossa, mutta en yhtään enempää. Olen pysynyt tässä ja en ole tosiaan pariin kuukauteen kuorinut ihoani “kunnolla”, mutta silti se näyttää paremmalta kuin pitkään aikaan. Tässä tullaan taas siihen, että kaikki vanhat olettamukset eivät siis välttämättä pidä paikkaansa ja on hyvä ainakin kerran keskustella ihonhoidosta/kunnosta asiantuntijan kanssa, koska oma mielipide ihosta voi olla ihan toinen, kuin mikä totuus on.


 

Omat suosikkini merkin valikoimasta ovat siis tämä hellävarainen putsari, joka tuoksuu taivaalliselta ja jättää ihon silkin pehmeäksi. Ilman tätä en enää pärjäisi. Kaikki kokeilemani voiteet ovat olleet ihan huippuja ja tällä hetkellä käytössäni on tämä kosteusvoide. Sarjan ihoöljy on taas pakollinen lisä omaan ihonhoitorutiinini etenkin tähän aikaan vuodesta. Näiden lisäksi käytän probioottista kasvovettä, silmänympärysvoidetta ja maailman ihaninta kosteuttavaa naamiota kerran viikossa.

Lähden muuten harvoin ulos ilman mitään meikkiä, mutta nyt hiljattain olen jopa jättänyt meikkivoiteen pois (ripsaria laitan tosin aina). Huomaan, että iho on niin tasainen ja haluan antaa sen hengittää, että meikkivoide ei enää tunnukaan niin pakolliselta. Hoitaja sanoi muutenkin, että tämä sarja toimii parhaiten, kun ei sekoita sitä minkään muun kanssa (varsinkin jos meikkituotteet eivät ole luonnonkosmetiikkaa) ja parhaat tulokset syntyvät silloin, kun tuotteet voivat vaikuttaa kokonaisvaltaisesti ilman ”esteitä”.

Jos teillä on iho-ongelmia tai etsitte muuten vain tehokasta sarjaa, niin suosittelen kääntymään Esse-hoitolan puoleen. Saan tarjota kaikille uusille asiakkaille tunnin mittaisesta Esse-hoidosta merkin valtuutetussa hoitolassa (ympäri Suomen) 20% alennusta kaikista marraskuun aikana varatuista ajoista. Lähimmän hoitolan ja tarkemmat tiedot löydätte täältä!

Onko Esse teille entuudestaan tuttu merkki? Minkälaisia kokemuksia teiltä löytyy kyseisestä sarjasta?

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

*Kaupallinen yhteistyö The Natural Goods Companyn kanssa.

 

Olen yksi neljästä bloggarista mukana aivan huippu mielenkiintoisessa projektissa, joka kestää vuoden loppuun saakka. Natural Goods Company on Suomen johtava luonnonkosmetiikan maahantuoja ja asiantuntija, eli on ilo tehdä heidän kanssaan yhteistyötä. Tämän yhteistyön tiimoilta olen miettinyt omaa suhtautumistani luonnonkosmetiikkaan ja mietteitäni pääsette lukemaan tässä postauksessa. Tämän yhteistyön ensimmäiseen vaiheeseen kuuluu myös lukijakysely, jonka avulla Natural Goods Company pyrkii kehittämään toimintaansa ja tuotteitaan entistä paremmiksi. Kyselyyn pääsette vastaamaan postauksen lopussa ja toivon, että mahdollisimman moni teistä osallistuisi siihen. Nyt on nimittäin mitä parhain sauma kertoa omia ajatuksianne luonnonkosmetiikasta, sekä mahdollisesti myös saada parannusta esim. tuotevalikoimaan. Mutta asiaan, eli mikä on oma suhteeni luonnonkosmetiikkaan?

Tutustuin luonnonkosmetiikkaan muutama vuosi sitten ja hiljalleen tämä luonnonmukainen kosmetiikka on saanut jalansijaa ihonhoidossani. Ensimmäinen hankintani oli Mádaran putsari, jonka ostin erään blogittaren suositeltua sitä postauksessaan. Tykästyin tähän tuotteeseen niin paljon, että mielikuvani luonnonkosmetiikasta alkoi hiljalleen kääntyä positiiviseen suuntaan. Aikaisemmin, kun pidin sitä vähän huuhaana ja suoraan sanottuna “täysin tehottomana”. Nyt kaappiini on eksynyt yksi jos toinenkin luonnonkosmetiikkapurkki, vaikka ehdoton en ole. Kuvailisin itseäni siis ns. sekakäyttäjäksi, eli ostan sitä mistä ihoni tykkää, oli se sitten luonnonkosmetiikkaa tai ei. Olen vain tässä vuoden aikana huomannut sen, että ihoni nimenomaan tykkää luonnonkosmetiikasta, eli olen alkanut panostamaan siihen entistä enemmän.

 

 

Yksi vahva motivaatio luonnonkosmetiikan käyttöön on se, että raaka-aineet ovat puhtaita ja tuotteissa ei ole mitään lisäaineita. Olen nähnyt nyt niin monta kauhu-dokumenttia siitä mitä myrkkyjä kosmetiikassa ja esim. puhdistustuotteissa onkaan ja se on kyllä pistänyt miettimään. Haluanko iholleni parasta vai ruokinko sitä mahdollisesti vahingollisilla aineilla? Olin aikaisemmin siinä luulossa, että eihän valtio antaisi merkkien myydä ihan mitä tahansa, mutta nyt sinisilmäisyys tästä asiasta on kyllä poissa. Suomessa asiat ovat vielä ihan hyvin (vai onko?), mutta esim. Jenkeissä en uskaltaisi ostaa yhtään mitään muuta, kuin täysin luonnonmukaisia tuotteita.

Voisi siis sanoa, että kallistun jatkuvasti enemmän ja enemmän luonnonkosmetiikan puoleen, mutta miksi en sitten käytä pelkästään ekosertifioituja tuotteita? Itselläni on vieläkin sellainen vanhanaikainen ajatus, että luonnonkosmetiikka ei voi olla yhtä tehokasta, kuin ne ns. keinotekoisesti tehostetut tuotteet. Täytän ensi vuonna 30, joten tarvitsen hoitavampia tuotteita pitämään ihon ikääntymisen kurissa (toki tähän vaikuttaa niin moni muukin asia; geeniperimä, ruokavalio, saasteet, stressi jne.), mutta se mitä pystyn ihonhoidon kautta vaikuttamaan, niin sen myös teen. Toinen asia mihin minun on vaikea luottaa on luonnonmukaiset aurinkovoiteet. Voiko täysin luonnonmukainen aurinkosuoja olla 100% turvallinen ja varma? Yksi pinnallisempi syy siihen, miksi en käytä ainoastaan luonnonkosmetiikkaa on myös pakkausten ulkonäkö. Vasta vuoden sisällä luonnonkosmetiikkamerkit ovat heränneet siihen, että pakkauksen ei tarvitse heti kertoa, että “hei, olen luonnonkosmetiikkaa”. Mádara on tehnyt huomattavan parannuksen tässä  asiassa lähiaikoina, mutta moni merkki ei valitettavasti ole. Voin kyllä ostaa luonnonkosmetiikka, jonka pakkaukseen ei ole panostettu (tai se ei miellyttäisi silmääni), jos tiedän tarkalleen, että se sopii iholleni ja on sille parasta. Silloin vain piilotan purkin kylppärin peilikaappiin (heh), mutta ns. heräteostoksena “ruma” puteli ei päädy kokeiluun. Eli siis luonnonkosmetiikkamerkit hoi, voihan niistä pakkauksistakin tehdä kauniita!

 

 

Periaatteessa voisin siirtyä täysin luonnonkosmetiikan käyttäjäksi jos löytäisin itselleni ne täydelliset tuotteet joka tilanteeseen. Tällä hetkellä menen kuitenkin tuotteen teho edellä, eli valitsen sen mikä toimii. Pakko kyllä myöntää, että ne luonnonkosmetiikka tuotteet jotka olen ostanut/saanut on tullut valittua itse, ilman ammattilaisen opastusta. Olen aikaisemmin elänyt siinä harhassa, että kaikki luonnonkosmetiikka sopisi automaattisesti kaikille, mutta eihän se niin ole. Ihan samalla tavalla luonnonkometiikasta löytyy voiteita ja tuotteita erilaisiin tilanteisiin ja iho-ongelmiin. Natural Goods Companyn toimistolla minulle valittiinkin ammattilaisen opastuksella ihoni tarpeiden mukaiset tuotteet enkä malta odottaa, että pääsen testailemaan niitä.

Tässä siis hieman tarinaa suhteestani luonnonkosmetiikkaan! Olisi kiva kuulla, että mikä on teidän suhtautumisenne luonnonkosmetiikkaan? Käytättekö ylipäänsä luonnonmukaista tuotteita ihonhoidossanne? Arvostaisin suuresti, jos ehditte käydä täyttämässä Natural Goods Companyn laatiman kyselyn aiheesta TÄÄLLÄ. Ideana on tosiaan selvittää mielikuvia ja kokemuksia luonnonkosmetiikasta (oli sitten luonnonkosmetiikan käyttäjä tai ei), joten olisi mahtava saada teidät kaikki mukaan tähän kyselyyn! Kyselyyn vastanneiden kesken arvotaan vielä 100€:n arvoinen palkinto.

 

-> KYSELYTUTKIMUS LUONNONKOSMETIIKASTA

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save