le mont-saint-michel 10

 

Siitä asti kun näin ensimmäisen kerran kuvia tästä maagisesta ja uniikista paikasta Ranskan länsirannikolla, olen halunnut käydä siellä. Pitkäaikainen haaveeni toteutui muutama viikko sitten kun vierailimme Saint-Malossa. Le Mont-Saint-Michel sijaitsee nimittäin alle tunnin ajomatkan päässä, joten oli heti selvää, että vierailisimme myös tuolla. Tämä luostarisaari sijaitsee siis keskellä merta noin kilometrin päässä mantereelta kallioiden päällä. Mikä tekee paikasta niin upean on laskuvesi, joka paljastaa hiekkasärkät saaren ympärillä. Nyt vesi oli niin alhaalla, että tuonne olisi voinut melkeinpä kävellä hiekkaa pitkin mantereelta asti.

Olin kuvitellut, että tuossa rannikolla olisi vielä kunnon kaupunki, mutta sinne ajaessa kävi kyllä hyvin selväksi, että aika korvessa sitä oltiin. Isot parkkipaikat keskellä ei mitään olivat ainoa vinkki siitä, että oltiin oikeassa paikassa. Autot jätetään siis isoille maksullisille parkkiksille ja siitä jatketaan matkaa bussilla kohti Le Mont-Saint-Micheliä. Bussimatka kestää vain viisi minuuttia ja vuoroja lähtee kokoajan, joten homma on tehty todella helpoksi.

Tuonne on ilmainen sisäänpääsy (ja bussikuljetus kuuluu parkkipaikan hintaan), eli mistään kalliista retkestä ei ole kyse. Kannattaa olla hyvät kengät jalassa, sillä portaita riittää aika hyvä määrä ja mäet ovat välillä jyrkkiä. Eräällä naisella oli vauva rintarepussa ja jalassa korkeat korot. Häntä piti lähestulkoon taluttaa, että hän pääsi alas jyrkistä portaista yhtenä kappaleena. Suosittelen siis hyviä ja mukavia kenkiä! Saint-Michelissä on muutama hotelli, museoita, ravintoloita, sekä matkamuistomyymälöitä, eli kyseessä on hyvin turistikeskeinen paikka. Sen verran uniikki kuitenkin, että voin lämmöllä sitä suositella. Pari tuntia riittää hyvin koluamaan saaren läpi. Oli ihana vihdoin nähdä livenä tämä UNESCO:n maailmanperintökohde ja nyt voin ruksata sen pois bucket listiltäni!

 

Seeing Le Mont-Saint-Michel has always been on my bucket list and a few weeks ago this wish came true. We drove north from Saint-Malo this this magical island and it definitely was worth visiting. There are big parking lots on the mainland from where you then take a bus (they leave every few minutes and are free – you just pay for the parking) that takes everyone to the entrance of this little village. The island is about one kilometer from the mainland and because of low tide, it would have been possible to walk there through the sand. There is a bridge connecting the island to the mainland, but I think it’s only open for staff members, buses and pedestrians.  All in all, it was a beautiful place and I recommend you to walk all the way to the top, as the views are breathtaking!

 

le mont-saint-michel 6

le mont-saint-michel 4

le mont-saint-michel 9

le mont-saint-michel 8

075_4382-Modifier-Modifier