Niin nämä päivät ja viikot vain vierivät enkä ole saanut pidettyä tästä “kaksi postausta viikossa” tahdista kiinni, mutta tällä mennään! Mieheni vanhemmat ovat olleet täällä kuluneen viikon ja olemme viettäneet heidän kanssaan aikaa. Näytimme heille myös uuden mökimme ja teimme siellä pihatöitä ja raivasimme vanhoja huonekaluja varastoon. Hirsimökki maalataan sisältä (ja ulkoa jossain vaiheessa) ja harkitsemme uuden keittiön asentamista sekä pääoven vaihtamista. Mökki on itsessään todella pieni, mutta älyttömän kotoisa ja kaunis järvi näkyy suoraan ikkunoista, joten uskon vieraiden viihtyvän siellä. Meillä itsellämme ei ole tarvetta mökille, mutta ostimme sen lähinnä sijoitusmielessä. Ihanaa, että on kuitenkin paikka johon ranskalainen suku voi tulla viettämään aikaa, ystävät yöpymään ja sitten myös mökin vuokraaminen on ajatuksena.  Työlistalla on kuitenkin vielä valtavasti asioita tehtävänä ennen kuin se on mahdollista! Tässä muutamia;

– Puunhakkuu tontin metsä-alueelta yhteistyössä naapureiden kanssa, jota he saavat enemmän aamuaurinkoa ja me ilta-aurinkoa. Tällä hetkellä kartoitamme tälle projektille tekijää, sillä puita on kaadettavana lähemmäs 200 kpl.

– Kävimme suunnittelemassa Ikeassa uuden keittiön ja nyt pohdimme sen hankintaa. Mökin keittiö on hyvin pieni, mutta tällä hetkellä se on äärettömän vaatimaton ja aika on jo ajanut sen ohi, joten mietimme tähän satsaamista.

– Pääoven muuttaminen lasioveksi, jotta mökkiin tulisi lisää valoa ja oven korkeutta saisi sen verran lisää ettei mieheni tarvitse kumartua aina astuessaan sisään ja ulos. Kasken POAL-ovesta saimmekin tarjouksen ja se on jo hyväksi havaittu vanhempieni mökillä, joten valitsemme luultavasti sen.

– Terassialueiden rakentamista rantaan ja pihalle, sekä uudet portaat. Harmi, että puutavara on älyttömän hintaista juuri nyt, eli näitä piha-hommia täytyy tehdä vähän asteittain budjetin takia.

– Huonekalujen valinta ja hankinta. Osan olemme jo löytäneet, mutta ruokapöytä puuttuu vielä päämökistä, sekä koko vierasmökin sisustus on vielä to-do – listalla.

– Tontin varastojen siirtäminen paremmille paikoille ja pihapiirin muuttaminen muutenkin viihtyisämmäksi (mm. ruoho-alueen tekeminen). Harkitsemme myös veden vetämisen keittiöön, mutta tämä on projekti ehkä muutaman vuoden päähän.

Kaikkea tätä emme todellakaan saa tehtyä ennen ensi kesää, mutta pääpaino on nyt päämökin ja vierasmökin remontissa, jotta vieraat pystyvät majoittumaan siellä. Mökki sijaitsee n. 70km Helsingin keskustasta ja Espoosta sinne ajaa tarkalleen tunnin. Sijainti on siis mitä mainioin ja mökissä on oma ihana kotoisa tunnelmansa. Se on hyvin perinteinen “mökki mökki” ulkohuussilla ja vesi haetaan kaivosta yms. mutta se onkin osa paikan charmia.

Sanoinkin miehelleni, että haluan itse mennä sinne hyggeilemään pariksi päiväksi, kun remontti on valmis. Hygge kuvaakin ehkä parhaitan paikan luonnetta!

 

Img 0979

 

Kesälomat ovat nyt takana ja toivon, että voisin sanoa, että lomani oli rentouttava ja palaan arkeen uuden energian kanssa. Totuus on kuitenkin hyvin kaukana tästä. Olin alkuloman sairaana ja sen jälkeen kaikki energiani menivät selvittämään vähän ikävämpää asiaa. Asuntomme remontissa nimittäin sattui vesivahinko, mikä on varmasti se ultimaattinen horror-tilanne kenelle tahansa kuka remontoi asuntoaan. Se aika ja energia mikä kului selvittämään sitä sotkua, imi ne viimeisetkin energiat itsestäni ja loppulomasta olin vielä väsyneempi kuin ennen lomaa. Onni on hyvä pomo, joka näki etten ollut kunnossa ja passitti vielä viikon lomalle.

Miksi tilanne tuntui niin raskaalta on varmasti monen tekijän summa (olinhan loman tarpeessa jo ennen tätä tapahtumaa), mutta myös se, että olin luonnollisesti suomenkieltä puhuvana se joka hoiti tätä keissiä lähestulkoon yksin. Mies toki yritti auttaa niin paljon kun pystyi, mutta tässä tapauksessa oli vaan niin paljon luonnollisempaa, että minä hoidin. Tuntui, että kolme viikkoa oli yhtä puhelua isännöitsijän, talonmiehen, kosteusmittaajien, kuivaajien, keittiönasentajien, putkimiesten, sähkömiesten ja vakuutusyhtiön kanssa. Luonnollisesti tällä tapahtumalla oli dominoefekti kaikkeen remonttiin liittyvään ja sen myötä piti järjestellä palikat uudestaan yhteen.

Pää oli lopulta siinä kunnossa, että oli pakko ottaa etäisyyttä koko projektiin ja viime viikolla ulkoistin kaiken miehelle ja isälleni, enkä halunnut kuulla mitään asuntoon liittyvää. Se teki niin hyvää ja tuli enemmän kuin tarpeeseen. Tuntuu, että palautuminen pääsi alkuun ja hiljalleen latailen akkuja. Nyt mietinkin, että miksi odotin niin kauan avun pyytämistä, koska sitä on ympärillä enemmän kuin tarpeeksi.

Jos kaikki olisi mennyt suunnitelmien mukaan (tai edes sinne päin), niin asuisimme nyt uudessa kodissa. Vesivahinko hidasti projektia sen verran, että menee luultavasti vielä 2-3 viikkoa ennen kuin kaikki on valmista. Lyhyt aika sinänsä, mutta tuntuu pitkältä, kun elää matkalaukusta käsin vanhempien luona.

Tälle koko hommalle voi varmasti nauraa vielä joku päivä ja enää en onneksi saa paniikkikohtausta kun mietin keskellä yötä saamaani puhelua talonmieheltä “rapun ala-aulaan valuu vettä ja se tulee teidän asunnosta”. Meidän asunto on siis kuudennessa kerroksessa, eli voitte kuvitella, että sydän melkein petti. Onneksi tilanne ei ollut lopulta niin dramaattinen kun miltä se yöllä kuulosti ja luojan kiitos vauriot olivat vain meidän asunnossa, eli naapureille ei koitunut suurempaa haittaa.

Jos jotain opin tästä tilanteesta on se, että apua voi pyytää ennen kuin romahtaa yksin taakan kanssa ja sen kuinka tärkeää on päästä irti stressaavista tilanteista. Sitä vartenhan on loma ja nyt ymmärrän vielä enemmän loman tärkeyden hyvinvoinnille. Kun “sain unohtaa” asunto-asiat viikoksi niin kävelin metsässä, joogasin laiturilla, luin kirjoja (Naiset joita ajattelen öisin-kirja oli IHANA) ja tein mindfulness-harjoituksia. Todellista hippeilyä, mutta edellä mainitut asiat todella toimivat ja rauhoittivat mielen, kun pääsin irti stressaavista ajatuksista ja huolesta. Nyt palaan siis rauhallisemmalla mielellä kohti syksyn haasteita ja yritän ottaa syyskuun iisisti vastaan. Blogi on myös hyvä keino saada ajatukset muualle. Toki asunnosta tulee varmasti postauksia, kunhan saamme sen esittelykuntoon, mutta siinä vaiheessa urakakka (tai ainakin pahin) on jo takana päin.

Toivon, että teidän kesä on mennyt paremmin ja olette saanut rentouduttua syksyn koitoksia varten!

 

*Kuva/Thomas D.