quiberon 2

 

La vie est belle. Näillä sanoilla lisäsin kuvan upeasta auringonlaskusta torstai iltana Instaan. Menimme nukkumaan aikaisin ja seuraavana aamuna heräsimme rauhassa tarkoituksena mennä Saint-Malon keskustaan. Nautimme aamiaista sängyssä ja avasimme television….Aloin hiljalleen ymmärtämään aamulla lukemiani “onhan siellä kaikki hyvin” viestejä.

Nizzan järkyttäviä tapahtumia ei voi mitenkään ymmärtää järjellä, eikä tällaisiin uutisiin ikinä totu, vaikka niihin on jollain tasolla silti valmistautunut. Pariisin iskujen jälkeen kun jokainen täällä asuva ymmärsi sen, että viimeiseksi iskuksi Bataclan ei jäisi. Valitettavasti. Silti tämä isku, jossa menehtyi myös paljon lapsia, tuntuu käsittämättömältä. Asuimme Etelä-Ranskassa vuosia ja tämänkin iskun tapahtumapaikka on meille hyvin tuttu, joten siksi näihin uutisiin reagoi vahvemmin, kuin muualla maailmaa tapahtuviin kauheuksiin. Perjantain erikoislähetyksestä mieleeni jäi vahvasti isä, joka etsi neljä vuotiasta poikaansa. Toivoin koko päivän, että poika löytyisi elossa. Illalla kun tarkistin uutiset, luin hänen löytyneen menehtyneenä. Juuri tämän takia, tapahtunutta ei voi ikinä ymmärtää.

Tuntui kieltämättä pahalta jatkaa lomailua näiden uutisten jälkeen, mutta fakta on kuitenkin se, että elämän on jatkuttava kaikesta huolimatta. Aivan kuten Pariisin iskujenkin jälkeen. Loma jatkui siis raskain ja surullisin mielin, mutta yritimme nauttia niistä upeista paikoista joita näimme (niistä lisää myöhemmin). Reissussa sai kyllä taas todeta sen, että kaikesta maailman pahuudesta huolimatta, la vie est belle.

Voimia kaikille sinne Etelä-Ranskaan! Jatketaan huomenna taas tutummilla aiheilla.

 

We had a great weekend away (I’ll tell you more about it soon), but first I wanted to send my love and support to everyone in Nice. Horrible news from a place close to my heart. 

pss6

 

[dropcap custom_class=”normal”]Kirjoitin eilen illalla postausta täksi aamuksi täysin tietämättömänä siitä, että loppuilta ja osa yöstä menisi valvoessa ja katsoessa suoraa lähetystä Pariisista. Kahusta jäykkänä tuli seurattua uutisia ja laitettua viestiä kaikille siellä asuville ystävillemme. Kaikkiin saatiin onneksi yhteys, mutta sydän särkyy siitä ajatuksesta, että liian monet perheet eivät enää ikinä saa rakkaitaan kotiin.[/dropcap]

Vaikka emme enää asu Pariisissa, niin silti tämä tapaus koskettaa erityisen paljon. Iskut tapahtuivat meille tutuissa paikoissa ja yksi iskun ravintoloista oli poikaystäväni entisen koulun vieressä. Ihan puistattaa ajatella, että hän on istunut siinä samaisella terassilla joskus. Pahinta on juuri tieto siitä, että tällaisiin tapahtumiin ei voi mitenkään varautua. Kodista on pakko lähteä ulos jossain vaiheessa, silläkin uhalla, että jotain tapahtuisi. Pelossakaan ei voi elää, eikä pelolle saa antaa liikaa voimaa. Se on juuri sitä mitä nämä terroristi haluavat.

Ranska on surutilassa tämän viikonlopun ja me yritämme selvitellä ajatuksiamme asian suhteen. Päällimäisenä on vain suuri suru.

 

So heartbroken about the terrible news from Paris. My heart is with everyone there!