wl29

 

En tiedä onko se hyvä vai huono asia, että viikot menevät näin nopeasti, mutta ihanaa, että on taas viikonloppu! Tarvitsen paljon unta ja rakastan nukkumista, joten nämä aikaiset arkiherätykset ottavat välillä koville, heh. Viikonloppuisin parasta on juurikin nukkua pitkään ja hyvin! Onneksi meidän kaksi edellistä viikonloppua meni suhteellisen rauhallisissa merkeissä, sillä tämä viikonloppu on täynnä ohjelmaa (tai oikeastaan juhlaa). On poikaystäväni isoäidin syntymäpäivälounas ja illalla hänen ystävänsä synttärijuhlat. Sen lisäksi Orléansissa on joka toinen vuosi järjestettävä Festival de Loire-tapahtuma koko viikonlopun ajan.

Suunnittelin vielä raclette-illallista ystävien kesken, mutta voi olla, että se täytyy toteuttaa vasta ensi viikonloppuna. Raclette-grillin korkkaamista odotan joka syksy yhtä paljon, sillä kyseinen ruoka kuuluu suosikkeihini! Ensi lauantain ja sunnuntain vietän tosin Pariisissa muotiviikkohulinoissa, joten voi olla, että raclette saa odottaa. Ihanaa päästä taas Pariisiin! Viime kerrasta on jo turhan pitkä aika. Tuntuu hassulta, että Pariisi on vain tunnin junamatkan päässä, mutta nämä kaksi kaupunkia ovat niin erilaisia, että miellän Pariisin jotenkin todella kaukaiseksi. Täällä tuntuu, että asun ensimmäistä kertaa elämässäni “oikeasti Ranskassa”. Pariisi ja Monaco kun ovat aika kaukana niistä ns. normaaleista ranskalaisista kaupungeista. On myös hassua, että sanaa “provinssi” käytetään kuvaamaan koko Ranskaa, lukuunottamatta Pariisia. On siis provinssi ja Pariisi. Kuvastaa mielestäni hyvin sitä eroa, mikä Pariisin ja muun Ranskan välillä vallitsee. Itselläni on kyllä jo ikävä sinne, joten ihanaa päästä tuulettumaan suurkaupunkiin. Olen kaivannut korkojen kopinaa, ihmisvilskettä, lempiravintoloitani, tyylikkäitä illanviettopaikkoja, sekä tietysti Pariisissa asuvia ystäviäni.

Toivottavasti teillä on mukava viikonloppu tiedossa? Hyvää perjantaita kaikille!

 

I’m not sure if it’s a good or a bad thing that weeks roll by so fast, but at least I’m happy it’s Friday again! I need a lot of sleep and I love sleeping, so these early wake-up calls during the week are tough for me, heh. The best thing on the weekends is to sleep long and good. I’m kind of happy that our last two weekends have been calm, because this weekend is all about celebration. There’s the birthday lunch of my boyfriends grandmother, a birthday party of a friend and then Orléans is hosting the Festival de Loire.

I was also planning on inviting friends over for raclette, but I think I’ll have to postpone it until next weekend. As some of you know, raclette is my favorite food, so I’m excited it’s the raclette season again (or it will be soon). Next weekend I’m also going to Paris for the fashion week, so actually the raclette dinner might have to wait…

I hope you have nice plans for tonight and tomorrow? Enjoy your weekend everyone!

 

wl12

wl23

wl32

wl13

Coat / Zara (similar here*)

Shirt / Stella McCartney (similar here*)

Leather pants / H&M (similar here*)

Heels / Zara

Clutch / Céline

Bag accessory / Saga Furs (gifted)

Belt / & Other Stories

*Mainoslinkkejä.

as3

 

TGIF – viikon ihanin päivä!  Koko viikonloppu ja pitkät yöunet ovat vielä edessä, heh. Nyt kun arkeni on melko vauhdikasta, niin sitä oikein odottaa näitä kahta päivää, jotta pääsee rikkomaan arjen samaa kaavaa. Voi heräillä rauhassa, syödä aamiaista yhdessä rakkaan kanssa ja myöhemmin nauttia pitkä lounas ulkona. Rauhallista oleskelua parhaimmillaan! Mutta jotta elämä ei kävisi kuitenkaan liian tylsäsksi niin huomiselle meillä olisi suunnitelmissa käydä Versaillessa. Sää varauksella tosin. Tämä viikko on ollut todella sateinen, mutta aurinko saisi todellakin paistaa huomenna. Fingers crossed!

Tämä kesällä ostamani villakangastakki pääsi ensimmäistä kertaa ulkoilemaan ja miten hyvä löytö se olikaan. Laadukas ja hyvin leikattu vaate tekee ihmeitä koko olemukselle. Takissa on myös kaunis nahkainen yksityiskohta kauluksen alla, joka on kuin piste i:n päälle. Tässä asussa oli kyllä niin hyvä ja kotoisa olo, että vedän tämän päälleni vielä monesti. Louboutinit eivät tosin toimi arjessani, mutta ne Tod’sin kiiltonahkaiset loaferit toimisivat kyllä sitäkin paremmin (kuola valuu)…

Bon week-end à tous!

 

TGIF – it’s my favorite day of the week! The day when the entire weekend is still ahead and a good (looong) nights sleep is around the corner, heh. Now that my days are pretty packed with studies and work, I appreciate so much more the weekends. Feels so good to get off the carusel for two days and just be. Enjoy a lazy breakfast with my love and have a long lunch somewhere. Yes please! We were also planning to visit Versailles, but only if it doesn’t rain. I don’t know what’s up with the French weather these days, but it seems to be raining everyday. Hopefully tomorrow there is at least a short break…Fingers crossed!

I purchased this wool coat during the summer and now I finally got to wear it for the first time. I’m so happy I found it, because it’s one of the most beautiful coats I’ve ever worn. The quality and cut is just perfect. I also love the leather detail under the collar. The icing on the cake! I’m sure I will wear this same look multiple times, but perhaps without the Loubs. They aren’t exactly ideal on the cobble stoned streets of Orléans. But what would be ideal, are the patent leather loafers from Tod’s (drooling)…

Bon week-end à tous!

 

as24

as7as19as13

as28

as11as27

Coat / All Saints (similar here*)

Knit / Max Mara (similar here*)

Jeans / Monki (similar here*)

Heels / Christian Louboutin

Bag / Chanel

Sunnies / Vintage Luxottica

Bracelets / Saint Laurent and & Other Stories

*Mainoslinkkejä.