Olen täysin hullaantunut studseihin, joten kun näin nämä korkkarit Zaran netissa,  aloin heti tekemään tilaa niille mun vaatekaapissa (eli huuto.nettiin vanhat kamat). Aloin pyydystämään niitä ja sain Aleksanterinkadun Zarasta niin hienoa palvelua, että piti siitäkin mainita täällä. Ensiksi soitin ja kyselin kenkien perään, jolloin ihana miesmyyjä alkoi tarkistelemaan milloin ne saapuisi liikkeeseen. Itse kyselin ainoastaan jos kenkiä olisi jo myymälässä, mutta hän osasi avustaa niin pitkälle että kertoi tasan milloin se kuorma tulee missä nämä kengät on.

Eilen sitten kipitin Zaraan kun tiesin, että kenkien pitäisi olla sielä. Liikkeen puolelta en niitä löytänyt, joten kysyin myyjältä jos hän tietäisi oliko niitä tullut. Hän sanoi tarkistavansa ja pian hän kertoi, että lasti oli saapunut, mutta liikkeen puolelle kenkiä ei oltu vielä saatu. Hän kuitenkin sanoi menevänsä varastoon ja toi ne täydelliset kengät mulle kokeiltavaksi. Siis IHAN HUIPPU palvelua! Toivottavasti joku Zaran henkilökunnasta lukee tämän, koska tulin niin iloiseksi heidän avustaan.

Voi olla, että kolmen vuoden Ranskassa asuminen on saanut mut täysin unohtamaan mitä asiakaspalvelu on (sielä kun se on välillä täysin olematonta), mutta sitäkin suuremmalla syyllä osaan arvostaa sitä kun saa oikeasti hyvää palvelua. Tuntuu, että Helsingissä melkein joka liikkeessä on todella hyvä henkilökunta. Tekee asioimisesta paljon mieluisampaa 🙂 Mitkä on teidän kokemukset Suomen asiakaspalvelusta?


After I saw these studded heels, I started to clean my closet to make space for them! They are beautiful! I’m crazy about studs as it is, so I just could not pass these ones…

You May Also Like

8 comments

Reply

Nuo on kyllä upeat!! Varsinaiset katseenvangitsijat! Ei muuta kuin farkut ja peplum-toppi päälle ja menoksi 😉

Reply

On ihanat 🙂 Ja totta, peplum sopii hyvin tuon seuraksi eli kiitos vinkistä 😉

Reply

On kyllä makeet kengät! Ja tosi hyvää palvelua kyllä sait kun hakivat ihan varastosta sulle nämä kengät. Samaa olisin toivonut Helsingin Mangossa kun asettelivat lompakoita ja muita asusteita ikkunaan ja kysyin että missä heillä lompakkoa olisi kun halusin kyseisen ostaa, mutta sanoivat että vielä varaston puolella joten tulla uudestaan parin viikon päästä. En vaan voinut uudestaan mennä kun olin vain lomareissulla Helsingissä ja sen verran kaukaa käymässä. Ystävällisiä sielläkin kuitenkin oltiin ja tietenkin heillä voi olla vain semmoinen käytäntö että varastosta eivät myy, mutta miksihän sitte laittoivat jo tuotteita esille näyteikkunaan… 🙂 Noh lompakko on nyt nettikaupasta kuitenkin tilattu ja kotia kohti tulossa.. 🙂

Reply

Joo, ainakin Aleksanterinkadun Zarassa oon aina saanut super hyvää palvelua. Paljon parempaa kun esim. Ranskan tai Monacon Zarassa!

Ihme juttu, että laittoivat sielä Mangossa esille tuotteita joita ei ollut saatavilla kun vasta parin viikon päästä? Tosi inhottavaa vielä kun sulla ei ollut mahollisuutta käydä uudelleen parin viikon sisään katsastamaan josko ne löytyisi jo liikkeen puolelta. Ja luulisi, että jos varasto on liikkeen yhteydessä niin sieltä voisi kipaista hakemaan…No, onneksi sait nettikaupasta tilattua ettei tarvinnut palata Helsinkiin ainoastaan yhden lompakon takia 🙂

Kyllä tuollaisissa ketjuliikkeissäkin toivoo hyvää palvelua vaikka henkilökunta on yleensä aika kiireistä. Zarassa on aina hulina, mutta silti sielä ehditään palvella ja hyvin 🙂

Reply

ovatpa upeat! 🙂 niin tosin ovat myös ne beiget slippersit joista tein huudon äsken, toivotaan että huudon voitan ja että ne sitten olisivat sopivat 🙂 ja itsekin olen ollut zaran asiakaspalveluun aina tyytyväinen, asiakkaille on aina aikaa kiireestä huolimatta, vaikka niin toki pitää ollakin! se vaan ei aina ole itsestäänselvyys monille muille liikkeille… 🙂

Reply

Toivotaan, että voitat ne kengät koska ne on ihanat 🙂 Joo, Zarassa en ole ikinä pettynyt heidän palveluun! Ja kaikissa liikkeissä ei aina saa niin hyvää palvelua, mutta selvästi Helsingissä palvelu on parantunut viime vuosina! Ja nyt sitä osaa arvostaa ihan eri tavalla kun on nähnyt mitä se huono palvelu voi pahimmillaan olla 😉 Ranskassa kun se harvemmin hyvää on…

Reply

Puhutteko muuten poikaystäväsi kanssa ranskaa? 🙂

Reply

Puhutaan keskenään englantia 🙂

Leave a Reply to napuska Cancel Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *