Ihastuin näihin Célinen aurinkolaseihin jo kauan aikaa sitten, mutta niiden löytäminen olikin toinen juttu. Itselläni on sen verran pieni pää ja kapeat kasvot, että hyvin istuvien aurinkolasien löytäminen voi välillä olla haastavaa. Näistä Célinen laseista ainoastaan tuo small-koko istui omiin kasvoihini ja pitkän etsinnän jälkeen, löysin ne meidän oman alueen Céline liikeestä. Pure love 🙂

I’ve been searching for these “Original” Céline sunglasses for a while now and was so happy when I spotted them in their Saint Germain store. Just had to get them 🙂

Sunnuntaina tehtiin ihana retki Le Maraisiin. Olen aina tykännyt tästä kaupunginosasta ja se olikin toinen alue mistä yritimme löytää asuntoa. Le Maraisissa on varsinainen kylätunnelma ja sielä tuntee olevansa jossain ihanassa pienessä ranskalaisessa kylässä, eikä niinkään suurkaupungissa. Lisää juttua Le Maraisista myöhemmin!

Viikonloppu täällä oli niin jäätävän kylmä, että tuntui jo ihan tammikuulta. Ystävien kanssa kauhulla odotetaan minkälaiset ilmat täällä on sitten kun se oikea tammikuu iskee…
Le Maraisiin valitsin siis untuvatakin ja onneksi valitsin. Täytyy myös myöntää, että puin sukkahousut farkkujen alle 😉 How stylish, I know! Jos mun paras kaveri, E, lukee tätä, niin luulen ettei mun sukkahousut tule yhtään yllätyksenä…jo nuoruudesta asti olen heti vetäissyt ne farkkujen alle kun ilmat on viilentyneet 🙂

Me and my boyfriend did a tour in Le Marais this Sunday. I just love Le Marais and it’s my favourite area after Saint Germain. Sunday is the perfect day to visit, since all the stores are open until seven in the evening. It’s also the perfect place to have a brunch after a busy weekend! 

The weather this weekend has been absolutely freezing! That’s the reason I chose the warmest jacket in my closet for our Marais visit. I’m happy I did, because it was really cold…even the sun didn’t help! I guess the winter is coming and fast! 

Jacket Burberry
Jeans Lindex
Boots Liu Jo
Bag Miu Miu
Sunglasses Céline