Suomalainen kaunotar koristaa Vogue Paris maaliskuun numeroa. Hyvä Suvi!

A Finnish model Suvi Koponen covers Vogue Paris in the March issue! Go Suvi 🙂

Yli viikko sitten vietettiin viikonloppu Etelä-Ranskassa ystäväni asunnolla ja perjantaina vierailtiin Nizzan yöelämässä. Olin torstaina ollut muodollisessa kokouksessa, johon mun oli ollut pakko hankkia musta kynähame. Pukukoodi oli sen verran tiukka, että omasta kaapista ei löytynyt mitään tarpeeksi virallista. Jouduinkin sitten keskiviikkona juosta kaupoissa hiki niskassa ja etsimällä etsiä jotain sopivaa, enkä olisi halunnut maksaa siitä paljoakaan, joten sen oikean löytäminen tuntui alkuun haasteelliseltä. Itselläni oli kyllä tuuria matkassa, nimittäin bongasin heti Zarasta kynähämeen joka istui täydellisesti ja oli tarpeeksi pitkä. Se oli vielä alessa, joten sain sen hintaan 14€. Työtilaisuuteen puin sen sitten valkoisen silkkipaidan ja mustan bleiserin kanssa.

Päätin ottaa sen myös mukaani reissulle koska halusin sille enemmän käyttöaikaa kuin yhden kokouksen. Yhdistinkin sen harmaan neuleen pariksi, jolloin se liiallinen “muodollisuus” häivisi siitä samantien. Viihdyin tuossa asussa todella hyvin, joten olen varma, että hame saa vielä jatkoaikaa 🙂 Pahoittelut muuten huonolaatuisista kuvista. En pysynyt paikoillani ja noin pimeällä taustalla kuvaaminen yhden heiluvan kanssa, ei ollut niin helppo juttu….:)

This is what I wore on Friday night (a few weeks back) when we were going out in Nice. I had bought the black skirt for a conference the day before and didn’t want it to be one of those pieces that you buy for one thing and then never wear again. So to make it less formal, I paired it up with a loose knit and really simple accessories. I liked it, so for sure, the skirt is a keeper! I love pieces that you can dress up or down depending on the occassion and mood 🙂 And apologies for the poor quality of the pictures. I should have stayed very still, but that wasn’t the case, so the pictures didn’t turn up very good!

Skirt Zara
Knit Filippa K
Heels Christian Louboutin
Clutch Miu Miu
Necklace H&M
Ring Saint Laurent