Palattiin tänään takaisin Pariisin. Olisin voinut mielelläni jäädä Nizzaan pidemmäksi aikaa, mutta jo muutaman päivän loma auringossa teki terää. Lähdetiin matkaan siis torstaina iltapäivästä ja matka meni pienessä stressissä. Tuntui, että mikään ei mennyt putkeen ennen kuin istuttiin koneessa.

Jouduin herämään viiden maissa torstaina yhden konferenssin takia ja kun pääsin sieltä niin juoksin nopeasti kodin kautta hakemaan viikonloppulaukun. Lähdettiin etsimään taxia kunnes tajuttiin, että mielenosoituksen takia, kaikki lähikadut oli suljettu. Jouduttiin siis juoksujalkaa kävelemään lähes 20min taxia etsien ja tottakai alkoi vielä satamaan kaatamalla. Päästiin kuitenkin lopulta perille ja mentiin turvatarkastukseen. Siinä yhteydessä mun laukut pengottiin ja tarkastajat poisti mun suomesta tuodun kuivashamppoon ja meikinpoistoaineen (oli ilmeisesti liian isot purkit), mutta kyllä otti päähän, että lempituotteet heitettiin roskiin siinä silmien edessä pelkästään sen takia, että pullot oli liian “isot”.

Siitä jatkettiin sitten portille ja hyvä kun pääsin koko koneeseen. Lennettiin Air Francella ja olin ostanut opiskelijalipun mikä ei kylläkään ollut normaalihintaa yhtään edullisempi. Siinä portilla kysyttiin sitten opiskelijakorttia ja näytin sen heille. Virkailija ei meinannut uskoa, että kortti oli aito, joten siinä sitten jankkasin hänen kanssa pienen tovin ennen kun pääsin lennolle. Väsymyksestä taisin nukahtaa samantien ja pienen hetken päästä heräsin aurinkoisessa Nizzassa. Ystäväni oli meitä vastassa ja vietettiin ilta hänen asunnollaan. Pari päivää menikin sitten meidän seitsemän hengen porukan kanssa hengaillen ja nauttien Rivierasta 🙂 Huomenna lisäää…

On Thursday we left to Nice and here are some pictures of our first night! The weather was beautiful on arrival and since it was raining in Paris when we left, the sun was more than welcome to shine. When we arrived at my friends place, the sun was setting, but the secenery was still beautiful and the warmth felt amazing. More about our trip tomorrow 🙂

You May Also Like

4 comments

Reply

Vaikuttipa ihanalta pikkureissulta 🙂

Reply

Se kyllä oli 🙂 Sai niin paljon energiaa, vaikka hädin tuskin nukuttiin kahden päivän aikana, mutta auringolla on vaan niin suuri merkitys!

Reply

Hauskaa huomata, että tiedän bloggaajienkaan elämä ei mene aina suunnitelmien mukaan:D Tuntuu, että itellä aina menee kaikki ei suunnitelmien mukaan… Mutta onneks pääsitte perille ja oli varmasti kiva reissu piristykseks!

Reply

No aina ei todellakaan mene suunnitelmien mukaan 😉 Aika usein itseasiassa, mutta kaikesta en täällä aina puhu 🙂 Joo, kiitos oli tosi ihana reissu!

Leave a Reply to Sofia Cancel Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *