Postailin täällä blogin puolella muutamankin kerran Zaran täydellisestä valkoisesta bleiseristä. Haluisin tilata sen netistä, mutta unohdin koko asian moneksi viikoksi kun valkoinen bleiseri ei vielä silloin ollut ajankohtainen. No viime viikolla muistin asian ja olin tilaamassa sitä netistä, mutta sehän oli loppuunmyyty. Siitä alkoi armoton ravaaminen Pariisin Zaran myymälöissä (yhteensä kuudessa!!) ja ainoastaan yhdessä sitä oli omassa koossani, mutta sekin täynnä meikkitahroja.

Olin jo niin epätoivoinen, että soitin Aleksin Zaraan ja tiedustelin jos sitä löytyisi Suomesta. Onnekseni puheluun vastasi ihana ja avulias myyjä, joka ensin etsi sitä myymälästä (mun todella huonon kuvauksen kanssa) ja lopulta tarkisti vielä varaston. Sieltä hän kertoi löytäneensä yhden kuvausta vastaavan bleiserin. Soitin sitten ihanalle äidilleni, joka kävi sen seuraavana päivänä hakemassa ja postitti tänne Pariisiin. Bleiseri saapui siitä parin päivän päästä ja huokasin helpotuksesta kun huomasin, että bleiseri oli juurikin se sama mitä olin metsästänyt Pariisissa.

Täytyy tähän vielä kiittää Zaran henkilökuntaa ja etenkin tätä ystävällistä naismyyjää! Harmi kun en kysynyt hänen nimeä, koska olisin varmasti laittanut hyvää palautetta Zaraan.Aleksin myymälästä saa muutenkin aina niin hyvää palvelua, että sielä on ilo asioida!

Ja mitä mä tästä opin? Jos hyvänhintainen, täydellisesti istuva klassinen vaatekappale (jota ei kaapista löydy) kävelee vastaan, niin osta se HETI 😉 Älä odota viikko tolkulla niin, että saat kulutettua kaksi päivää sen etsimiseen! Hih, no mutta loppu hyvin kaikki hyvin  🙂

This story is just too silly to be translated from word to word so I’ll just say that I received a package from home with the white Zara blazer I have been talking about here in the blog. Of course when I went to buy it, it was sold out here in Paris and the only place where they had it was Finland’s Zara. All in all, I managed to find it and now I can’t wait to wear it 🙂

You May Also Like

4 comments

Reply

Toi on kyllä mahtava bleiseri! Ainoa ongelma on se, että sitä ei voi pestä pesukoneessa.. Itse tyhmänä menin pesemään sen, jolloin se kutistui ja rypistyi muodottomaksi.. Odotan asukuvia bleiseristä :)!

Reply

Se on tosi kaunis ja malliltaan juuri sopivan rento 🙂 Ja hei kiitos vinkistä, nyt ainakin tiedän, etten laita sitä lähellekkään pesukonetta! Ja asukuvia tulossa toivottavasti pian 🙂

Reply

Onnea uudesta valkoisesta bleiserista! Oman löysin Bodenilta ja olen todella tyytyväinen. Bleiseri on jo päässyt käyttöön harmaan t paidan ja farkkujen kanssa. Leo ballerinat sopii sen kanssa mainiosti myös! Oletko muuten käynyt siellä Chanel näyttelyssä palais de Tokyossa? Olisi kiva saada vähän kuvia paikan päältä 😉 niin ja mun clic clac on kohta matkalla Suomeen. Vähän jännittää se kokovalinta -PM- onko tarpeeksi kapea…

Reply

Kiitos! 🙂 Joo, toi on juuri sellanen yhdistelmä mitä itse haluisin myös kokeilla! En ole vielä nähnyt sitä enkä myöskään Hotel de Villen ilmaista Haute Couture näyttelyä…täytyy siis skarpata näiden kanssa 🙂 Toivottavasti se Hermèsin rannekoru on sulle sopiva ja tulee pian 🙂 Pidän sormet ristissä!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *