Kerroinkin täällä, että kesämökkiämme remointoitiin viime keväällä ja uuden keittiön lisäksi, mökki maalattiin sisältä valkoiseksi ja sisustus muuttui lähes täysin. Itsehän palasin Pariisiin heinäkuun alussa, joten en nähnyt kun vasta viime viikolla mm. uuden sohvan joka tilattiin alkukesästä. Sohva on Vepsäläiseltä ja täydellinen tuohon tilaan. Mökki ei ole vieläkään täysin valmis, mutta loput saa odottaa ensi kesään!

Itse olin jo ennestään mökki fiilistelijä, mutta nyt siellä viihtyy entistä paremmin. Vietin siellä lähes koko sen ajan mitä ehdin kesällä olla Suomessa ja tätä paikkaa kaipaan tälläkin hetkellä. Taidan oikeastaan olla aikamoinen landepaukku ja jos törmäisitte muhun landella paikallisessa ruokakaupassa niin voin luvata, ettette varmasti tunnistaisi 😉 Verkkarit jalassa, faijan vanha takki päällä ja siihen vielä kumpparit…tässä lookissa lähdinkin lähikauppaan viimeksi landella ollessani, hih. Mutta täytyy myöntää, että vaikka kuinka rakastan muotia ja vaatteita niin välillä on maailman parasta olla välittämättä tippakaan siltä miltä näyttää. Ja se on ainoastaan ihan tervettäkin! Ehkä siksi viihdyn landella niin hyvin; saa olla rauhassa ja siellä olo on täydellistä vastapainoa elämälle Pariisissa. Ensi kesää odotellessa….

Rentouttavaa lauantain jatkoa kaikille!

I love this picture of my brother on our ski trip in Madonna di Campiglio, Italy!

This place is my paradise. My other home; our summerhouse. We have been renovating the house this summer and changing the decor. We are now  almost done with everything and the last changes we are going to leave for next year. I really love it there and it’s the perfect balance for city life. Calm, quiet and beautiful. I miss it even now and knowing I wont be able to go there until next summer is not a pleasant thought, but at least my family in Finland is able to enjoy it! Do you like spending time at the countryside or do you prefer the city?

You May Also Like

13 comments

Reply

Ihana mökki ja tuo maisema terassilta! Tykkään siitä, että mökkinne on oikeasti sisustettu, eikä niin että ylijäämäkama viedään mökille eikä mikään sovi minkään kanssa. En tarkoita, että kaiken pitäisi olla uutta ja hienoa vaan tavarat yhteensopivia ja niin että mökillä on tilaa.

Reply

Kiitos! Täytyy antaa pisteet isälleni jolla on ollut todella hyviä ideoita mökin suhteen…mm. tuon terassin laajentaminen ja sen lasittaminen. Nyt kun siellä tykätään olla paljon niin on se kyllä sen arvoista hiukan modernisoida sitä ja tehdä siitä entistä kotoisamman. Haluttiin siitä tosissaan tilavamman tuntuisen, joten valkoinen väri tekee sisäosasta valoisamman ja vähennettiin huonekalujen määrää. Kuitenkin luonto on se tärkein elementti landella, joten nyt sekin pääsee kunnolla esiin 🙂

Reply

Kylläpä on kaunista, kyllä tuolla viihtyisi ja mieli lepäisi.
Mukavaa viikonloppua! 🙂

Reply

Kiitos Riina! Jos lennot olisi ilmaisia niin uskon, että lentäisin joka viikonlopuksi tuonne. Kiitos ja hyvää viikonloppua sinnekin 🙂

Reply

Ihanan näköistä, ei ihme että tuolla viihtyy! Kyllä sitä kaipaa tuollaisia paikkoja, joissa voi vain olla. Ja mökillä ei tosiaan tarvitse välittää miltä näyttää! Minuakaan ei varmaan tunnistaisi aamuisin, kun lähden Maddyn kanssa ulos suoraan sängystä nouseena hupparissa, rikkinäisissä farkuissa ja tukka pörrössä.

Reply

Kiitos Mikko! Kun asuu kaupungissa niin kyllä tuollaisia rauhallisempia paikkoja osaa arvostaa ihan eri tavalla 🙂 Harmi vaan, että itse en pääse sinne joka viikonloppua, mutta ainakin siellä vietetty aika on sitten entistäkin arvokkaampaa!

Reply

Kerrassaan upean näköistä! Tuo keittiö varsinkin on kovin viehättävännäköinen! 🙂 Saanko udella missäpäin Suomeaa mökkinne sijaitsee? 🙂

Maria / Petite Living

Reply

Kiitos Maria! Keittiö on Ikean. Mökki sijaitsee n. tunnin ajomatkan päässä Helsingistä Länteen 🙂

Reply

Jep, mökillä pitää pystyä olemaan ns. “pelkät kalsarit jalassa”.
Kaunis sohva, ihanan pelkistetty!

Reply

Samaa mieltä! Kuvan ensimmäinen sohva on Ikeasta ja toinen valkoisilla tereillä on sieltä Vepsäläiseltä. Molemmissa hyvä istua ja on kauniita!

Reply

Teillä on kyllä niin ihanan tyylikkään näköinen mökki:)!

Reply

Kiitos Essi! 🙂

Leave a Reply to Maria - Petite Living Cancel Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *