pilates5

 

[dropcap custom_class=”normal”]Viime viikolla pääsin tutustumaan laitepilatekseen Pilates Espoon salilla ihanan valmentajan Sirun avustuksella. En etukäteen tiennyt mitä odottaa, mutta koska olen huomannut ryhdissäni muutoksia huonompaan, ajattelin, että pilates voisi auttaa asian kanssa. Olin varannut yksityistunnin jossa ensiksi käytiin läpi juurikin se mun ryhti. Siru kävi läpi mun kroppaa ja käsillä mittaili kehon eri pisteitä. Tämän ryhtianalyysin jälkeen olikin sitten helpompi selvittää mitkä alueet tarvitsee enemmän treeniä ja tehdä ohjelma sen mukaan.[/dropcap]

Seuraava askel oli löytää se optimaalinen asento ja harjoitella kokonaisvaltaista hengittämistä mikä on tärkeässä osassa sarjoja tehdessä. Kun oikeaoppinen syvähengitys oli kuosissa niin siirryttiin ensimmäisiin sarjoihin. Kaikki tapahtui yhdellä alustalla/laitteella jossa tankoa käytettiin apuna (salissa oli myös muita laitteita, joilla tehdään eri liikkeitä). Näin ensikertalaiselle liikkeet vaativat todella paljon keskittymistä jotta ne teki oikein ja vaikeutta lisäsi se, että siinä samalla piti muistaa hengittää kunnolla. Itselläni se asento kun meinasi aina välillä karkailla.

 

pilates2

 

Kun niihin sarjoihin pääsi enemmän kiinni niin ne alkoivat tuntua helpommilta ja vaikutuksen todella tunsi. Laitepilates on todella rauhallinen laji, joten hiki ei lennä, mutta kroppa ja etenkin sisäisetlihakset on kyllä työssä. Tunnin jälkeen keskivartalo tuntui jotenkin jämptimmältä ja ryhti pysyi paremmin kasassa.

Sirun kanssa oli ihan mielettömän ihanata treenata koska hän ohjasi rauhallisesti ja oli muutenkin todella miellyttävä. Alkuun pelkäsin, että olisin niin pihalla, että koko hommasta ei tulisi mitään, mutta hyvän opettajan avustuksella lajiin pääsi kinnni yllättävänkin nopeasti ottaen huomioon kuinka haastavaa se on.

 

pilates9

 

Näissäkin sarjoissa käytiin tuota asentoa läpi monesti. Vieressä oli onneksi peili josta näki vähän mitä teki ja Sirun ohjeistuksella pääsin siihen oikeaan asentoon. Kuvan takana näkyy muuten niitä erilaisia liikkeitä mitä tällä laitteella voi tehdä. Niitä on monia.

 

pilates4

 

Huomasin sen, että laji on kyllä sen verran vaativa, että tarvitsen vielä useamman yksityistunnin ennen kuin pääsen siihen pisteeseen, että voisin mennä ryhmä tunneille. Siru kertoi, että tässä salissa hän vetää pieniryhmä tuntia jossa on maximissaan neljä ihmistä. Sellainen olisi sitten hyvä vaihtoehto kunhan ensin oppisin hiukan enemmän tästä lajista.

Pilates Espoon studiolla on vielä erikseen Reformer Pilates puoli, jossa sitten järjestetään ihan perus ryhmätunteja. Tunneille ostallistujan täytyy kyllä jo tietää mitä tekee, joten aloittelijoille tämä ei sovi.

 

pilates8

 

Tunti oli kyllä kaikin puolin ihana ja tuntuu, että pilates on mun juttu. Haastetta tuo nyt se, että elämä on seuraavien kuukausien ajan vähän siellä sun täällä, joten on luonnollisesti aika hankalaa sopia aikoja jos olen Pariisissa pari viikkoa. Siru sanoikin, että olisi parempi esimerkiksi tulla kerran viiikossa viiden viikon ajan sen sijaan, että tulisin kerran kahdessa viikossa tai muuta vastavaa. Täytyykin nyt miettiä miten jatkossa pystyn tätä harrastamaan! Yksityistunnit on myös kalliita, joten sekin luonnollisesti rajoittaa lajin harrastamista.

Voin kyllä lämmöllä suositella Pilates Espoota ja etenkin Sirua jos joku teistä kiinnostui kokeilemaan. Laji on ihanan rauhallinen, kehittää varsinkin vartalon keskialuetta ja sen myötä parantaa myös ryhtiä ja huonoon ryhtiin liittyviä ongelmia. Tässä täytyy myös keskittyä niin täysillä, että kaikki muu unohtuu täysin. Terapiaakin siis vielä! 😉

Pilates Espoo

Ukkohauentie 11 – 13 B
02170 ESPOO

info@pilatesespoo.fi

puh. 040-9009012

www.pilatesespoo.fi

//

Last week I tried equipment based Pilates and I loved it. I’ve had some back problems for a while now, which is why I wanted to try Pilates out. It was actually much harder than I first thought, because the movements are quite complex and you need to keep the exactly correct position for them to be beneficial. I had a private lesson so the trainer was there helping me through all the movements. Otherwise I would have been completely lost! Pilates is great for improving posture as it really strengthens the core. Are you a fan of Pilates?

 

You May Also Like

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *