paris 6

 

On kyllä niin luksusta, että Pariisi sijaitsee vain tunnin junamatkan päässä kotoani ja voin mennä sinne päiväksi pyörimään ja tapaamaan ystäviäni. Täytyy kyllä myöntää, että vaikka sinne on ihana mennä, niin kotiin on myös ihana palata. En tiedä johtuuko se siitä, että itselläni on kahden vuoden kokemus Pariisissa asumisesta, vai mistä, mutta tuntuu, että tuo kaupunki vie aina kaikki mehut. Ehkä itselläni on muistissa vielä niin hyvin se aika kun asuimme siellä ja arki oli todella kaukana siitä, että olisi shoppailtu ja nautittu rauhallisia lounaita upeissa paikoissa joka päivä.

Pariisiin on kuitenkin ihana palata aina silloin tällöin (poikaystäväni ei tosin ole kanssani samaa mieltä – hän inhoaa Pariisia nykyään) ja tiistaina oli ihana lounastaa vanhan opiskelutoverini kanssa pitkän kaavan mukaan. Mikäs siinä oli istuskellessa upealla sisäpihalla ja kilistellessä vanhoille muistoille.

Ja tänään kilistelyt sen kuin jatkuvat, mutta tällä kertaa viikonlopun kunniaksi. Santé et bon week-end à tous!

 

I love having Paris so close to us (it’s only one hour by train), but I also love coming back home after a day spent there. It’s probably because I remember so well living in this beautiful city (and I don’t miss that part at all), that I’m kind of relieved to be able to return to a calmer place. I mean life in Paris sounds very glamorous, but in my case it wasn’t shopping at eating fancy lunches everyday, heh. Métro-boulot-dodo (metro, work, sleep) was more my rhythm. However, I consider myself to be very lucky to have this city so close that I can go there whenever I want. That’s a real luxury.

This week I went there to see my friend and we had lunch at Ralph’s. The terrace is so beautiful and I could honestly spend an entire afternoon there. Definitely worth visiting if you already haven’t!

Have a great weekend everyone!

 

paris 7

paris 15

paris 13

paris 10

You May Also Like

8 comments

Reply

Tuo on varmasti juuri noin! Arki Pariisissa on ihan eri juttu kuin vapaa-ajanvietto 🙂

Reply

Joo ja niinhän se on joka kaupungissa, mutta Pariisissa mielestäni se ero on vielä todella suuri.

Hyvät viikonloput sinne! 🙂

Reply

Can’t wait to go to Paris sometime soon!

xo Vanessa from http://www.Trendique-Magazine.com

Reply

As they say; Paris is always a good idea! 🙂

Reply

Millaista tuo Pariisin arki mielestäsi on? Olen suuntaamasa itse syksyksi ko. kaupunkiin muutamaksi kuukaudeksi. Asunnon 11emeltä olen onneksi jo saanut ystävän kautta ja se on siten ihana ja luotettava paikka olla. 🙂

Reply

Voin tietenkin puhua vain omasta puolestani, mutta kyllä se “normi-arki” (työssäkäyvän arki) on aika hektistä verrattuna siihen minkälaisen kuvan turisti saa lomaillessaan tuossa kauniissa kaupungissa. Näinhän se on joka paikassa, mutta ainakin meidän arki Pariisissa oli todella kuluttavaa ja viikonloput olivat sitten “elämistä varten”. Työpäivät Pariisissa päättyvät usein vasta ilta kahdeksan-yhdeksän aikoihin (toisilla vielä myöhemmin), joten kun siitä tulee metrolla kotiin sen 40min (vaikka keskustassa asuttiinkin), niin päivä olikin sitten siinä. Vuokrasta maksaa itsensä kipeäksi ja kun aikaa ei paljon muuhun jää kun työntekoon, niin meidän mielestä se ei vain enää ollut sen arvoista.

Mutta tosiaan riippuu ihan ihmisestä (ja siitä mitä siellä tekee), että viihtyykö vai ei. Jos asut siellä vain muutaman kuukauden, niin siinä ajassa elää vielä sitä “honeymoon” periodia, eikä se työläisen arki iske vastaan samalla tavalla (ellet sitten mene sinne töihin?). On oikeastaan aika unelma tilanne, että voi mennä sinne juurikin pariksi kuukaudeksi ja kokea kaiken sen ihana mitä kaupungilla on tarjota. Nimittäin tekemistä ja nähtävää siellä kyllä riittää vaikka muille jakaa 🙂

Reply

Analyysi Pariisista osui mielestäni ihan oikeaan. Työpäivät ovat suomalaisittain ihan shokeraavan pitkiä ja kilpailu kaikesta todella kovaa. Otsikkoon on varmaan päässyt livahtamaan typo, UNE JOUNRÉE À PARIS -> une journée

Hauskaa kesää

Reply

Ainakin meidän kokemusten perusteella, Pariisi ei ollut sen arvoinen, mutta ymmärrän hyvin miksi osa viihtyy siellä niin hyvin. Meillä on kyllä yllättävän paljon Pariisissa asuvia ystäviä, ketkä haaveilevat muutosta muualle…

Kiitos Kukka korjauksesta! Tässä taas näkee kuinka sokea sitä voikaan olla omille virheilleen. Otsikon olen lukenut nyt varmaan kymmeniä kertoja, eikä oma silmä ole huomannut tuota typoa. Loman tarpeessa, heh?

Kiitos ja sitä samaa! 🙂

Leave a Reply to Anna Sofia Cancel Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *