vintage-chanel-11

 

Pariisista lähti mukaani Chloén Mini Marcie, mutta sinne jäi tämä Chanelin Flap bag. Kerroin täällä, että yksi laukkuni hihnan ompeleista oli lähtenyt purkautumaan. Laitoin asiasta Chanelille sähköpostia ja sieltä pyydettiin tuomaan laukku myymälään. Myymälässä paikalle kutsuttiin sitten jälkihuoltoihin erikoistunut myyjä, joka tokaisi, että he voisivat korjata laukun ilmaiseksi muutamassa päivässä, mutta jos haluan, niin he voivat vaihtaa koko tuon hihnan nahkaisen osan (hintaan 65€). Laukku on kuitenkin peräisin 80-luvulta, joten päätin kerralla laittaa sen kuntoon. Eipä tarvitse sitten olla ihan heti korjaamassa sitä! Täytyy sanoa, että aivan loistavaa palvelua ja missään vaiheessa kukaan ei kysynyt kuitista yhtään mitään tai edes sitä, että mistä laukku on aikoinaan ostettu.

Jälkipalvelu siis pelaa vielä näinkin pitkän ajan jälkeen noin saumattomasti! Isot pisteet tästä Chanelille. Toki tämän hintaisilla tuotteilla pitäisikin olla lähes elinikäinen takuu tällaisten tilanteiden sattuessa kohdalle (kulumat ovat tietenkin asia erikseen), mutta valitettavasti näin ei ole. Olen nyt auttanut ystävääni hänen Célinen laukun reklamaatiossa ja he pyytävät sitten kaikki mahdolliset tiedot (kopion kuitista, kuka osti, mistä liikkeestä jne.).  Näiden luksusmerkkien reklispolitiikka näyttää siis vaihtelevan laidasta laitaan. Millaisia kokemuksia teillä on luksusmerkkien jälkipalveluista?

P.S. Koodilla STYLEPLAZA saatte 15% alennusta Daniel Wellingtonin valikoimasta aina vuoden loppuun saakka!

 

When I left Paris last week, I brought the Mini Marcie home, but left my Chanel Flap bag there. I told you that I had some problems with the strap of my bag, as a stitching had opened up. I sent an email to a Chanel store and they told me to bring it for repair. In the store I was helped by a sales woman specialized in repairs and she told me that they could fix the stitching for free and it would take a few days. I am actually the third owner of this vintage bag and it’s bought in the 80’s. Needless to say, I was pleasantly surprised that they would still fix it for free after all this time. They also told me that it was possible to change the leather part of the strap completely (65€), so that’s what I decided to do.

I have to say I was impressed with the service and not once did they ask me for proof of purchase or even where I bought it from. They just took care of it without any hassle. I guess it should always be like this with luxury brands (but unfortunately it’s not always the case). In general,  have you bee satisfied with the after sales service of your purchases?

P.S. Just to remind you that with the code STYLEPLAZA you can still get 15% discount of the entire selection from Daniel Wellington!

 

vintage-chanel-10vintage-chanel-19vintage-chanel-16vintage-chanel-18vintage-chanel-14Photos: Thomas D.

Coat / Zara (similar here*, here*)

Cashmere knit / Andiata* (similar here*)

Jeans / Mango (similar here*)

Boots / Urban Outfitters (similar here*)

Watch / Daniel Wellington*

Sunnies / Montana

Bag / Chanel

*Commercial links/Gifted.

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

You May Also Like

12 comments

Reply

Well, that’s why Chanel bags are seriously worth every single penny! I wish that more brands/ designers would have this kind of service/ attention to the customer.

http://lartoffashion.com

Reply

Yeah, I mean they are crazy expensive, but at least they take good care of their products and clients! 🙂 You would think that most luxury brands would have this service, but unfortunately that’s not the case…

Reply

Hei Anna Sofia! Minullakin on Chanelin palveluista erittäin hyviä kokemuksia. Ostin nimittäin elokuussa uuden laukun Heathrown lentokentän myymälästä, enkä halunnut kantaa laukun mukana tulevaa laatikkoa, vaikka todellakin sen halusin säilytystä varten (ja muutenkin:). Ystävällinen myyjä kirjoitti kuittiin asiasta ja pyysi olemaan yhteydessä Della Margaan (jolla on Suomessa yksinoikeus Chaneliin) ja noutamaan laatikon sieltä. No niinhän minä tein ja Della Margagin oli tästä käytännöstä hyvin tietoinen. Chanel on ilmeisen tarkka, että asiakkaat ovat tyytyväisiä ajasta aikaan:)

Reply

Heippa! Onpa kiva kuulla, että Chanel todella huolehtii asiakkaistaan. Tuo on kyllä hienoa palvelua, että laatikko lähetetään erikseen omaan asuinmaahan. Kertoo paljon siitä, että jokaista asiakasta todella vaalitaan. Itse mietin alkuun, että millaisenkohan vastaanoton saan Chanelilla, kun laukku on kuitenkin niin vanha, enkä ole alkuperäinen omistaja, mutta myymälässä sain kyllä aivan huippu palvelua 🙂

Reply

Onpa hyvä kuulla, sillä huomasin että omassa, n. 7-vuotta vanhassa, Chanelissa on pientä purkaumaa juurikin ketjun nahkahihnan yhtymäkohdassa. Mikäli se siitä enemmän purkautuu, vien sen seuraavalla reissulla Pariisin myymälään korjattavaksi.

Onpa tosiaan ärsyttävää jos kalliiden tuotteiden relkikset hoidetaan hankalasti. Tosin Chanel maksaa aika paljon enemmän kuin ihan keskiverto merkkilaukku, mutta silti.

Minullahan on aivan hirvittävän huono kokemus Pradan asiakaspalvelusta. Olenkin blogissani kertonut epäonnisesta lompakko-casesta aikanaan. Ensin Pradan lompakkoni varastettiin töistä, hankin uuden samanlaisen ja siinä oli alkujaan rikkinäinen vetskari. Ostin sen Pradan omasta nettikaupasta, jonne kukkaro lähetettiin takaisin ja se palautui sieltä yhtä rikkinäisenä vetoketjun osalta. Eli vetskari toimi pari kertaa ja sitten taas ei. Yritin ottaa heihin yhteyttä, puhelimitse ja meilitse enkä saanut mitään responssia. Vein kerran kukkaron Pariisissa Pradan liikkeeseen ja siellä puolestaan sanottiin että se täytyy hoitaa nettikaupan kanssa. Vaikeaa kun sieltä ei vastata mihinkään. Jätin asian sikseen. Mutta kyllä harmitti. Kyse oli tietty vain muutaman satasen lompakosta, mutta silti.

Reply

Joo, vie ihmeessä! Jos se nahkainen osa on muuten hyvässä kunnossa, niin he korjaavat sen ongelmitta parissa päivässä. Ja tosiaan jos 20-vuoden päästä hihna vaatii vaihtoa, niin sitten sekin on mahdollista! Joo, onhan ne Chanelin hinnat aivan älyttömät, mutta ainakin tietää, että jos sen monen tuhannen euron veskan hankkii, niin he pitävät huolta laukusta ja asiakkaasta vielä monien vuosien päästä.

Vähän jäi arveluuttamaan tämä Célinen jälkipalvelu ja veikkaan, että jos veisin myymälään edes viisi vuotta vanhan laukun mistä ommel olisi alkanut purkaantumaan, niin sieltä sanottaisiin, että käytössä niin voi käydä. Jo se, että reklistapauksessa he vaativat kuitit ja alkuperäisen omistajan tiedot, hieman ihmetyttää. Pesevätkö he kätensä jos kuittia ei ole enää olemassa ja laukku on jo muutaman vuoden vanha? En tiedä…

Tosi ikävä kuulla, että Pradallakin noin nihkeä suhtautuminen reklamaatioihin! Ja vielä hirveä duuni alkaa lähdettemään lompakkoa heille ja soittelemaan ja lopputulos on aivan sama, kuin alkujaan. Mitä ihmettä…Ja se, että merkin myymälässä ei voida auttaa, koska tuote on ostettu merkin verkkokaupasta? What…Olen muutenkin kuullut monelta huonoja kokemuksia Pradan laadusta, mikä on todella harmi. Et varmasti tämän casen jälkeen hanki Pradalta ainakaan nahkatuotteita, joten menettivät sinussa asiakkaan. Itsekään en kyllä uskaltaisi ostaa heiltä mitään, jos siellä kohdellaan asiakkaita tuohon malliin.

Reply

Kaikeksi onneksi ei jälkipalvelua ole tarvittu. Hyvä tietää että Chanelilla pelaa näinkin hyvin! 🙂

Reply

Hyvä niin! 🙂 Kertoo siitä, että ostat laadukkaita tuotteita! Ja kyllä – Chanelin jäkipalvelu on super hyvää.

Reply

Loistavaa palvelua Chanelilla, juuri tuollaista sen kuuluisi ollakin 🙂 Yleensä reklamoin aina jos näen sille tarvetta, onpahan kyse palvelusta tai tuotteesta. Poikkeuksena on kuitenkin Mulberry. Omasta Mulberryn Bayswateristani on lähtenyt purkautumaan ommel kahvasta, ja ajattelin ottaa heihin yhteyttä. Kuulin kuitenkin tutuiltani ja luin netistä niin paljon ihmisten huonoja kokemuksia heidän reklamoituaan Mulberrylle etten edes jaksanut vaivautua 😀 Purkauma on onneksi pieni, eikä edes näy tai häiritse käytössä. Nyt aloin miettimään, että pitäisikö kuitenkin kokeilla ottaa yhteyttä ja katsoa miten he tilanteen hoitaisivat!

Reply

Nimenomaan! Ja samaa toivoisi kaikilta luksusmerkeiltä 🙂 Tiedätkö muistelisin, että itselläni oli jotain ongelma Alexani kanssa…Olen sitemmin myynyt sen, mutta mielestäni se meni Fabianinkadun kautta korjaukseen, mutta en nyt yhtään muista mikä oli ongelman nimi tai edes, että miten se hoidettiin. Ilmeisesti hyvin, koska siitä ei tosiaan ole sen kummempaa muistikuvaa!

Kannattaa kyllä laittaa sinne viestiä, sillä sitten näet miten he hoitavat tilanteen. Jos palvelu ei pelaa, niin sitten tulevaisuudessa voit kanataa rahasi toiselle merkille 🙂

Reply

Hienoa, että Chanelilla hoitui noin hyvin asiasi 🙂 .
Minun pitäisi varmaan jossain vaiheessa käyttää Hermèsin huoltopalvelua muutaman laukun osalta, mutta olen kuullut melko huonoa siitä: todella pitkät huoltoajat (jopa puoli vuotta) ja vielä järkyttävän kalliskin, joten täytynee funtsia voisiko asiaa hoitaa jotain muuta kautta. Tai sitten vaan toivoa, että kohdallani kaikki sujuisi oikein hyvin 🙂

Reply

Luulisi, että Hermèsin jälipalvelu olisi aivan viimeisen päälle, kun tuotteiden hinnat ovat niin pilvissä! Aivan hullua, jos näin ei ole. Sitä voi vielä jotenkin “oikeuttaa” niin suurien summien laittamisen esim. laukkuun, jos tietää, että ongelmatapauksissa asia saadaan hoidettua ilman ongelmia. Ja siis vielä kymmenen vuoden päästä (Chanelin tyyliin)…

Mutta suosittelen aina laittamaan merkille viestiä näissä tapauksessa, koska sitten ainakin näkee, että miten asiakkaita arvostetaan! 🙂

Leave a Reply to anne4 Cancel Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *