Tämä RAVN:n lampaankarvatakki oli kyllä todella hyvä hankinta! Huomasin, että sitä on vielä saatavilla, eli kannattaa olla nopea jos ihastuit tähän itseni tavoin. Tällä merkillä on muitakin aivan ihania tuotteita, joten suosittelen tarkistamaan heidän valikoimansa! Suomessa tätä takkia voi käyttää varmasti vielä kesälläkin (ilmaston tuntien) ja vajaamittaiset hihat tekevät tästä aavistuksen kevyemmän näköisen – tätä voi siis huoletta käyttää vielä kun lämpöasteet tästä hieman nousevat.

Meillä oli eilen ihana äitienpäivälounas keskustassa ja saimme lähes koko perheen kasaan. Pöydästä näki suoraan kauppatorille ja aina ihastelen Helsingin keskustaa ja sitä miten meri on aivan vieressä. Aurinko paistoi ja ihmisiä oli paljon liikenteessä – koko kaupunki on selvästi herännyt eloon auringon ja lämmön myötä. Viikonloppu meni siis rentouttavissa merkeissä, mutta se pyrähti ohi aivan liian nopeasti. Miten se onkaan, että kaksi päivää voi tuntua, kuin puolelta päivältä? Ja hei vinkkinä vielä, että Ullanlinnaan on avattu todella ihana italialainen ravintola nimeltä Enso. Ruoka on erinomaista ja söin siellä yhden elämäni parhaista pizzoista (ja se on paljon sanottu, sillä olen reissannut paljon Italiassa). Pakko päästä vetämään toinen kierros pian!

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

 

This RAVN lamb fur coat was such a great find. Living in a Finnish climate means that I can wear this all through summer almost, so no need to worry about buying a lamb fur coat just before June, heh. Some positive sides to living up north! Yesterday we enjoyed a beautiful Mother’s Day lunch with my family overlooking the Helsinki harbor. This city of ours is just pure magic this time of the year. I’m always amazed when the huge cruise ships slowly head to the sea, as they look enormous and actually just so out of place. Everything around them looks so small, but then again, Helsinki is small. That’s one thing I love about it – you can walk pretty much everywhere. Oh and if I have some foreign readers who live in Helsinki here’s a tip for you: a new Italian called Enso just opened up on Korkeavuorenkatu and it’s super good. Definitely worth the visit!

Have a great week everyone! 

 

Photos/Thomas D.

Fur coat / RAVN

Knit / Andiata

Jeans / Toteme*

Sneakers / Converse

Bag / Céline

Sunnies / Montana

*Commercial links.

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save