Eilen treffattiin miehen kanssa keskustassa ja mentiin kahville Kämpin “talviterassille”. Tykkään tuosta tilasta ja sen tunnelmasta ja parasta on tietenkin kun voi ihailla tyylikkäitä ihmisiä Espalla. Tällä kertaa kokemus oli kuitenkin todella erikoinen, sillä poikaystäväni tilaus ei ikinä tullut ja henkilökuntaa ei näkynyt missään. Siinä vaiheessa, kun olin juonut oman juomani ja olimme odottaneet ties kuinka kauan, niin piti mennä lähestulkoon keittiöön asti ennen kuin löysin työntekijän. Todella erikoista, kun kyseessä on kuitenkin yksi keskustan “parhaista” hotelleista. Voin kuvitella, että ulkomaalainen turisti voisi olla aika hämmentynyt tällaisesta tilanteesta. Onneksi itse tiedän, että normaalisti palvelu on ihan eri luokkaa, mutta tämän tasoisessa paikassa sen pitäisi kyllä aina olla erinomaista. Ja toisaalta eihän palvelu huonoa ollut…sitä vain ei ollut ollenkaan, heh. Innolla odotan kyllä Kämp Collectionin uusinta tulokasta – St. George hotellia. Ovet pitäisi avatua ensi vuoden alussa, joten mielenkiinnolla odotan miltä lopputulos näyttää!

Oli pakko jakaa tänne blogin puolelle vielä tämä Instassa jakamani video Cocosta. Katsokaa nyt miten suloinen tapaus! Pienen koiranpennun kanssa kyllä unohtaa kaiken muun, eli pentuterapiaa todellakin. Tämä tapaus on vielä erityisen hellyttävä ja niin kiltti (tai ainakin silloin, kun hänen hampaansa eivät ole kiinni Acnen neuleessani), että kohta meikäläisellekin tulee hauvakuume. Cocon kanssa toivotan kaikille ihanaa torstaita ja tästä se viikonlopun odotus saa taas alkaa!

 

Let me intoduce you to Mademoiselle Coco. This cute little puppy is the best therapy ever and she is the sweetest thing (at least when she’s not hanging from my Acne knit). Me and Coco wish you a great day!

Save

Save

Save

Save

Save

Save

You May Also Like

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *