Style Plaza The Curated Camelcoat26

 

x Olen päässyt taas kirjojen makuun ja tuntuu hyvältä lukea enemmän pitkästä aikaa. Tällä hetkellä menossa on Jaycee Dugardin Stolen Life. Hänen nimi ei ole välttämättä tuttu, mutta Jaycee kidnapattiin 11-vuotiaana ja vapautui vasta 18 vuoden jälkeen. Vaikka aihe on rankka, niin hänen tarinansa osoittaa miten lähes kaikesta voi selvitä. Kirjan alussa tuli melkein fyysisesti paha olo, mutta lukemista helpottaa se, että tietää tarinalla olevan “onnellinen loppu”.

x Toivon, että tänä vuonna saamme nauttia pitkästä keväästä. Viime vuonna lämpöaalto tuli niin puskista, että kevät jäi lähestulkoon kokonaan välistä. Kevätvaatteet ovat ihania ja etenkin se hetki kun voi pukea kevyemmän takin ilman, että jäätyy pystyyn on jo puoli voittoa! Tämä kuvassa näkyvä takki on muuten se The Curatedin kamelitakki josta kerroin jo aikaisemmin ja tällä viikolla saan julkaistua myös kunnon asukuvatkin se päällä.

x Tämä viikko alkoi jotenkin todella tahmeasti ja maanantaina menin nukkumaan jo ennen kymmentä, mikä on itselleni aikaisin. Pientä väsymystä on siis ilmassa, mutta eiköhän se tästä! Olen myös iloinen, että saan kahdesta paikasta tikit pois perjantaina (kävin siis poistattamassa kolme luomea), niin tämäkin “projekti” on melkein lopuillaan. Veikkaan, että väsymys voi johtua siitäkin, että viime viikolla oli hankalampi nukkua haavojen takia, eli eiköhän tämä tästä.

x Uunifetapasta. Kukaan on tuskin välttynyt tältä uudelta hittipastalta ja testasin reseptin sunnuntaina. Rakastan pastaa, rakastan fetaa ja rakastan tomaatteja, joten en ollut yllättynyt, että tämä ruoka osui ja upposi. Hyvää arkiruokaa, joka valmistuu nopeasti, eli se on kuin tehty meikäläiselle! Suosittelen kokeilemaan. Resepti löytyy Liemessä-blogista täältä.

You May Also Like

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *