Anna Sofia And Baby5

 

Terveisiä täältä vauva-arjen keskeltä! Poika täytti tänään jo kaksi kuukautta ja on kasvanut hirmuisen paljon. Tässä kuvassa näkyvästä ministä ei enää tietoakaan – nyt ymmärrän miksi kaikki sanoo, että vauvat kasvaa silmissä. Arki on lähtenyt hyvin käyntiin,  vaikka olen todella kiinni vauvassa. Hän on aika vaativa tapaus ja huono nukkumaan (etenkin päikkäreitä) ja parhaiten nukkuu tietenkin sylissä. Tiedän, että osa vauvoista nukkuu 4h päikkäreitä, mutta meidän poika ei todellakaan kuulu tähän kastiin, heh. Mahavaivojen takia hän nukkuisi parhaiten vatsallaan ja vaikka sitä ei suositella, niin päikkäreille lasken hänet usein mahalleen – silloin täytyy toki vahtia vieressä, mutta vapauttaa sentään kädet mikä antaa vähän vapautta. Öisin hän nukkuu useimmiten kohtalaisen hyvin (koputan puuta), vaikkakin aamuyöstä nostan hänet usein viereen, kun hän alkaa ähisemään omassa unipesässään. Oman jaksamisen kannalta on kyllä ollut niin luksusta, että mies työskentelee useimmiten kotoa käsin, joten aamulla vauvan herättyä hän ottaa usein koppia pojasta ja saan jatkaa omia unia. Univelkaa on toki paljon, mutta ajattelin ennen vauvaa, että tämä tuntuisi pahemmalta kuin mitä se todellisuudessa on. Ihmeellisesti sitä vaan jaksaa eikä omat päikkäritkään enää tunnu pakollisilta.

Muutama asia on kyllä yllättänyt – luulin, että kaikki vauvat tykkää olla vaunuissa ja imeä tuttia. Meidän poika ei erityisemmin pidä vaunuttelusta vaikkakin nukahtaa kyllä lopulta, mutta useimmiten itkun saattelemana. Vaunu-unet jäävät usein myös lyhyeksi, vaikka kuvittelisi liikkeen pitävän hänet syvässä unessa. Tuttia hän ei myöskään huoli, vaikka yritämme edelleen saada hänet totutettua siihen. Olisi niin hyvä pystyä rauhoittamaan hänet muullakin kuin rinnalla, mutta ilmeisesti kaikki vauvat ei vaan yksinkertaisesti huoli tuttia. Hän rakastaa olla pystyasennossa ja tylsistyy nopeasti, jos ei ole mitään virikettä. Vaativa herra siis todellakin!

Muuten pojasta on kuoriutunut ihana hymypoika ja otamme hänestä varmaan sata kuvaa päivässä. Parasta on aamut, kun hän hymyilee taukoamatta ja kohta alkaa jo kikattamaan. Ei taida olla mitään suloisempaa kuin pieni vauva joka nauraa niin paljon, että suu ei suuremmaksi taivu. Hän yrittää myös selvästi jo jutella ja muutenkin persoona tulee päivä päivältä vahvemmin esille.

Tuntuu usein siltä, että raskaus, synnytys ja viimeiset kaksi kuukautta on mennyt yhdessä hetkessä ja on vieläkin jopa vaikea uskoa, että tuo pieni on tosiaan meidän. Tuntuu, että päivä päivältä kaikki muuttuu helpommaksi ja rankan alun jälkeen tästä osaa nauttia ihan eri tavalla. Toki vieläkin huonompia päiviä, mutta niistäkin selviää, kun tietää, että seuraavana päivänä luultavimmin helpottaa. Omalla asenteella ja tukiverkolla on ihan super tärkeä merkitys! Uskon myös, että omaan suhtautumiseen on vaikuttanut se, että loppuraskauden kohdalla teimme NIPT-testin poissulkeaksemme varmuuden vuoksi Down-syndrooman. Yksityisessä ultrassa näkyi yksi Downin soft marker ja se viikko, kun odotimme tuloksia oli elämäni rankin. Se, että nyt sylissä on terve poika on enemmän kuin voisin ikinä toivoa, joten moni muu asia tuntuu pieneltä sen rinnalla.

Tästäkin huolimatta on toki ok valittaa väsymystä tai osoittaa turhautumista niinä huonompina päivinä. Täydellinen vanhempi ei tarvitse olla ja uskon, että edes hetki omaa aikaa (tai miehen kanssa kaksin) tekee itsestäni paremman äidin pojalleni! Ja pojasta puheen ollen…nyt tuo pieni liikehtii tuossa vieressä sen näköisesti, että on heräämässä, joten ei muuta kuin avaamaan maitobaaria, heh. Ihanaa heinäkuuta kaikille ja yritän tulla päivittämään tänne kuulumisia aina kun saan hetken itselleni!

You May Also Like

2 comments

Reply

Ihan alkuun onnea ihanasta pienokaisesta! ❤️ Olipa kiva lukea ja saada kerrankin vertaistukea! Meille syntyi maaliskuun lopulla poikavauva, ja kovin on tuttua tuo mitä kirjoitat, välillä nyökyttelin itsekseni kun luin . Siinä missä jotkut vauvat nukkuvat hyvin ja pötköttelevät tyytyväisenä itsekseen hymyillen, meillä myöskin vaativa tapaus, joka tuntuu välillä kaipaavan kokonaista ohjelmatoimistoa viihdytykseen eli jatkuvasti on keksittävä jotain uutta virikettä, ettei toinen hermostu. Unta meillä saadaan taas pääosin liikkuvissa vaunuissa, mutta auta armias kun vauhti pysähtyy… univaje on meillä vanhemmilla myös melkoinen, mutta kun näkee sen ison leveän hymyn ja kuulee kun pieni nauraa ääneen – silloin sydän sulaa ja jostain löytyy vaan uutta virtaa jaksaa. ❤️ Ihanaa kesän jatkoa koko teidän perheelle!

Reply

Moikka Mia! Kiitos tuhannesti ❤️ Ja onnea myös sinne pienestä! Et todellakaan ole yksin vaativan vauvan kanssa eli samassa veneessä ollaan. Sanoit hyvin kun mainitsit ohjelmatoimiston koska sama fiilis täällä usein – jos on vauvan kanssa yksin niin hyvä kun vessaan ehtii. On todellakin 24/7 duunia – kirjaimellisesti! Ja meillä sama esim. auton istuimen kanssa – liikkeessä on pysyttävä. Ennen kun pieni on kunnolla nukahtanut niin punaisiin valoihin ei paljon kannata jäädä hengailemaan koska hän kyllä nopeasti havahtuu Ja jos nukahtaa vaunuihin niin se on varma että ne on pidettävä liikkeellä! Toivon että tämä vaihe helpottaa pikkuhiljaa mutta saa nähdä, jos ne unenlahjat siitä kohenee. Mutta tästä huolimatta se oma pieni on maailman ihanin ja kaikki niin sen arvoista ❤️ Toivottavasti tekin saatte välillä hoitoapua läheisiltä koska olen huomannut että edes hetki yksin (tai kaksin miehen kanssa) antaa paljon energiaa. Tsemppiä siis sinne ja ihanaa kesää koko teidän perheelle!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *