QUIBERON4

 

Heinäkuun lomareissumme viimeinen etappi oli Quiberon (Saint-Malon ja Le Mont-Saint-Michelin jälkeen), joka on pieni kylä upealla sijainnilla kapeassa niemessä, joka ulottuu pitkälle merelle asti. Parasta siellä oli kahdeksan kilometrin reitti nimeltä Côte Sauvage, joka kulkee aivan rannassa. Upeat näköalat ja kaunis luonto hiekkarantoineen ja jylhine kallioineen tekevät reitistä ainutlaatuisen.

Me viihdyimme hyvin tuolla sen yhden yön, mutta sen jälkeen aika olisi käynyt pitkäksi. Yövyimme Sofitel Thalassassa*, jossa olisi kyllä ollut iso kylpylä, mutta ei sielläkään olisi viihtynyt paria tuntia enempää. Quiberonin sijainti on hieman hankala siinä mielessä, että pienten teiden (ruuhkautuvat sesonkina) ja pitkän niemen takia sinne kestää ajaa suhteellisen kauan. Se ei siis ole minkään muun reitin varrella, mikä on harmi. Totesimme poikaystäväni kanssa, että ihanaa, että näimme tämän kauniin paikan, mutta emme varmasti palaisi sinne uudestaan.

Jos joku teistä kuitenkin eksyy tuonne joku päivä, niin Côte Sauvage on ehdoton ja Sofitel taisi olla niemen paras hotelli. Sekin kyllä kaipaisi pientä faceliftiä, mutta se sijaitsee upealla paikalla. Mikäs siellä oli kilistellessä (aivan ylihintaisia, heh) Mojitoja auringon laskiessa meren taakse!

 

On our July vacation we visited Saint-Malo, Le Mont-Saint-Michel and lastly, Quiberon. This beautiful area is located on the southern side of the Quiberon peninsula and the views are really breathtaking. The best thing to do there is walk the 8 kilometer route by the ocean called Côte Sauvage. You’ll see the cliffs and beaches while the sea is right there. Beautiful indeed!

We stayed in Quiberon only for one night and for us it was enough. We stayed at the Sofitel Thalassa, which was nice, but this hotel needs a real facelift in my opinion. Other than that, we had a great time and finishing our vacation by sipping Mojitos and watching the sunset wasn’t bad at all!

 

QUIBERON1

QUIBERON2

QUIBERON3

*Mainoslinkki.

saint-malo 5

 

Yövyimme kaksi yötä Saint-Malon lähettyvillä ja päädyimme varaamaan hotellin maaseudun rauhasta. Hotelli oli ihanalla paikalla luonnon helmassa ja hyvällä maulla sisustettu. Meillä oli tilava huone isolla terassilla lähellä uima-allasta ja koko kaksi päivää olisimme voineet hyvin viettää pelkästään hotellilla.

Saint-Malo oli kuitenkin meidän agendassa ja ajoimme sinne perjantaina lounaalle. Tämä 14.heinäkuuksi kutsuttu viikonloppu on Ranskassa erittäin kiireistä aika, sillä moni ottaa kansallispäivän kunniaksi koko viikonlopun vapaaksi. Tämän saimme huomata Saint-Malossa, sillä kaikki parkkipaikat olivat ääriään myöten täynnä. Jonotimme parkkipaikalle lähes tunnin ja siinä ehtikin tuskastua jo sen verran, että teki mieli kääntyä takaisin maaseudulle, mutta onneksi jaksoimme odottaa. Saint-Malo oli nimittäin ehdottomasti näkemisen arvoinen kaupunki. Kävelimme keskusta-alueella, nautimme lounasta kalaravintolassa ja söimme jäätelöt rannalla. Kertakaikkisen kaunis kaupunki upealla sijainnilla. Pariisista Saint-Maloon ajaa autolla hieman yli neljä tuntia (ilman ruuhkia siis).

Mutta antaa kuvien puhua puolestaan!

 

We stayed two nights not far from Saint-Malo, as we decided to book a hotel in the countryside. Hôtel de l’Abbaye was a great choice, as I loved the calmness and elegance of this place. We had a big room with a nice terrace overlooking the pool and garden. We could have easily spent just two days in the hotel relaxing, but we had plans to visit Saint-Malo.

We drove there on Friday for lunch and we knew that the 14th of July-weekend was going to be busy, but we were still surprised by how packed the city was. The worst was to find a parking spot and we actually waited in line for almost an hour before we were able to park. Luckily we didn’t give up, because this city was definitely worth the wait. We walked around, had a great lunch by the sea and just enjoyed the views. From Paris it takes approximately four hours by car to get here, but it’s well worth the drive.

I’ll let the pictures do the talking!

 

saint-malo 13

saint-malo 3

saint-malo 4

saint-malo 11

saint-malo 16

saint-malo 6