Helsinki9

 

Hyvää vappua kaikille! Meidän oli tarkoitus lähteä landelle, mutta päätimmekin jäädä kaupunkiin, koska viimeiset pari viikkoa ovat olleet aika tapahtumarikkaita ja nyt on hieman kisaväsymystä ilmassa. On tehnyt siis hyvää ottaa vähän iisimmin tänä vappuna ja olla vaan ilman sen kummempia suunnitelmia! Vappu ei ole ikinä ollut itselleni mikään tärkeä juhla ja ehkä se juontaa juurensa siihen, että suurin osa aikuisiästä on tullut asuttua ulkomailla, missä vappua ei juhlita. Siitä huolimatta on ihanaa, että tänä vuonna ilmat osuivat kohdilleen, joten pitää ainakin tehdä pieni lenkki pitkin Kaivarin rantoja ja fiilistellä tunnelmaa!

Vapusta alkaa lempikuukauteni, eli toukokuu, joten olen innoissani tämän viimeisen kevätkuukauden alkamisesta. Aika hurja ajatus, että kesä alkaa virallisesti neljän viikon päästä…Enkä halua edes miettiä sitä, että tämäkin vuosi on jo pian puolessa välissä, kun mielestäni uutta vuotta kippisteltiin vasta hetki sitten. Onkohan se tämä kolmekymppisyys vai mikä, mutta aika vaan lentää vuosi vuodelta nopeammin…

No mutta, nautitaan tänään ihanasta kevätilmasta ja kippis toukokuulle!

 

Kuva: Thomas D.

 

Huomenna saa kaivaa taas lakin varastonhyllyltä ja juhlistaa vappua! Poikaystäväni perhe saapuu tänään Helsinkiin ja huomenna vietämme sitten tätä suomalaista työväenjuhlaa heidän kanssaan. Suunnitelmissa on ainakin käydä kääntymässä Kaivarissa ja vappulounaan nautimme Ragussa. Illan suunnitelmat ovat vielä vähän auki, mutta katsotaan mikä fiilis ja mikä sää, eli sen mukaan menemme. Onneksi huomiseksi on kuitenkin luvattu aurinkoa, sillä jos näen enää yhdenkään lumihiutaleen niin sekoan. Nyt kuitenkin optimistisin fiiliksin kohti vappua ja toivotaan parasta ilman suhteen.

Ihanaa vappua kaikille!

 

Tomorrow I can take my cap from the storage and wear it all day, which is the tradition in Finland during May Day. My boyfriends family arrives today, so we are excited to host them for the week. Tomorrow is the big celebration day, so we are planning to spend some of it in Kaivari, where half of Helsinki come to meet up and cheer to May. Luckily the weather looks sunny, so we are keeping our fingers crossed that this is the case. Yesterday it was snowing again and I can’t even tell you how fed up I’m about winter and the cold. Hopefully now the real spring can finally start.

Happy May Day everyone!

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save