ht14

 

Maanantaina oli puhetta siitä, että tällä viikolla tulee ulos kolme eri asukokonaisuutta mihin jokaiseen olen yhdistänyt Chanelin rintaneulan hieman eri tavalla. Tässä siis toinen asuni rintaneulan kera! Tällä kertaa tupla-C pääsi takin hihan varteen. Tuo sijainti on mielestäni todella kiva, eikä ihan niin “in your face” kuin mitä se on näkyvämmällä paikalla. Mitä mieltä siellä ollaan?

Tämä hattu on Pariisin tuliainen ja löysin sen Le Bon Marchésta. Pitää muuten kehua sitä loistavaa palvelua mitä siellä sain (taisi olla ensimmäinen kerta kun palvelu jäi mieleen, vaikka olen asioinut kyseisessä tavaratalossa useasti). Iäkkäämpi myyjä oli todella sympaattinen ja palvelualtis ja hänen avullaan löysin juuri sen mallin mitä etsinkin. Sen lisäksi hän vielä teki pienen korjaustyön, jotta hattu istuu mahdollisimman hyvin päähäni. Korjaustyön jälkeen hän vielä paketoi ostoksen niin huolella, että ei voinut muuta kuin kiitellä hyvästä palvelusta. Tuntui muutenkin, että palvelu oli kaikkialla jopa yllättävänkin hyvää…Mitäköhän Pariisin ilmassa leijui tuona kyseisenä päivänä?

Täällä vedellään viimeisiä päiviä ennen lomalle lähtöä ja vielä pitäisi jaksaa pusertaa yksi koe. Neljäs ja viimeinen tällä viikolla. Sitten voinkin jäädä hyvillä mielin lomalle. I can do this!

 

As I told you on Monday, this week I’m posting three outfits and for each look I’ve combined the Chanel brooch differently. This is my second look and this time I placed the brooch on the sleeve of the coat. This spot is less obvious and more discreet. I probably like it there the best! What about you?

This hat is a purchase I made in Paris from Le Bon Marché. This time the service was amazing as the lovely sales lady was super helpful. She helped me choose the correct model and then made small changes to make it fit better. It was for sure the best customer service I have received ever in Paris. That day I actually got very good service from most places…suspiciously good for Paris standards. I wonder what was it the air that day, heh…

I have my last few days in Uni before heading back to Finland for my Fall break. One more exam and then I’m done…I can do this!

 

ht5ht13ht8

ht9ht12

ht4

Hat / Le Bon Marché (similar here and here)

Coat / All Saints (similar here and here)

Shirt / Stella McCartney (similar here)

Jeans / Mango (similar here)

Heels / Zara

Bag / Céline

Brooch / Chanel

*Mainoslinkkejä.

chp11

 

Chanelin rintaneula on ollut toivelistallani ties kuinka kauan ja meidän vuosipäivän kunniaksi poikaystäväni oli osannut valita jotain sellaista mikä ilahduttaisi. Täytyy kyllä myöntää, että paketin mukana tullut kaunis kirje oli jotain niin paljon merkityksellisempää, että Chanelin pussi unohtui heti sen luettuani. Poikaystäväni  vitsaili, että hän voi kyllä palauttaa kassin sisällön jos lahja ei enää kiinnosta, heh. Pakkohan sinne oli kuitenkin kurkata…

Sisältä paljastui upea musta rintaneula ja mieleeni tuli heti monta tapaa yhdistää se asuihini. Tällä viikolla onkin tulossa kolme asupostausta missä kaikissa  näkyy rintaneula käytettynä hieman eri tavalla. Ensimmäisenä aloitetaan sillä perinteisimmällä tavalla, eli kiinnitettynä kauluksen pieleen. Mielestäni rintaneule sopii hyvin takkien pariksi, mutta myös neuleiden kanssa ne näyttävät varsin hyvältä!

Itselläni alkaa tänään viimeinen kouluviikko ennen syyslomaa. Lennän tietenkin Suomeen viettämään aikaa perheeni ja ystävien kanssa, joten olen todella innoissani ensi viikosta. Sen lisäksi olen sopinut muutamia työtapaamisia, joten kiireinen, mutta mielekäs viikko varmasti tulossa. Ja ihan rehellisesti sanottuna, pieni tauko ranskan kielen opiskelusta tulee enemmän kuin tarpeeseen. Tuntuu, että mitä enemmän kieltä opiskelee, sitä vaikeammaksi se muuttuu. Aivot käyvät ihan ylikierroksilla, joten pieni hengähdystauko tekee varmasti hyvää.

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

P.S. Lisäsin eilen huuto.nettiin vielä Chanelin espadrillokset pitkän harkinnan jälkeen…

 

A Chanel brooch has been on my wish list forever and now I finally have it in my closet. Such a beautiful piece and it has a lot of sentimental value for me (as it was a gift). A brooch is usually worn on the lapel of a coat, but there are so many other ways of wearing it. This week I’ll post three outfits with each look the Chanel brooch added in a different way.

I wanted to start with the classic way of wearing it. A brooch can make a coat look so different. I also think they work well with knits. Something I have to try next! What do you think of this look?

I’m so happy that this is the last school week before Fall break. I’ll be flying back home to see my family and friends, which I’m so excited about. Besides that, I have some work meetings so I think I’ll have a busy week ahead! And in all honesty, I desperately need a break from French. My brain is working like crazy, so I definitely need a break. Can’t wait…

Enjoy this new week everyone!

 

chp12chp5chp14

chp3chp13

Coat / Zara

Knit / Andiata (gifted)

Pants / Andiata (gifted)

Heels / Christian Louboutin

Bag / Céline

Brooch / Chanel

Save