Eilen oli ihana ilma ja se sai kyllä mielen virkeäksi! Valolla ja auringolla on niin vahva vaikutus ja rentouttavan viikonlopun jäljiltä tämä pieni energia-boosti kohensi oloani entisestään. Joskus tuntuu oikeasti siltä, että voimat loppuvat, mutta kun saa edes kaksi päivää täysin itselleen ilman mitään velvollisuuksia, niin kummasti ne akut lataantuvat. Nyt syksyllä on niin paljon kiireitä, että on pakko pitää itsestään parempaa huolta. Aloitin juuri viime viikolla joogan ja se tuli muuten hyvään saumaan. Ensimmäisen tunnin olin kuin kala kuivalla maalla (yritin vääntäytyä asentoihin enkä tainnut hengittää koko tunnin aikana kertaakaan, heh), mutta huomasin jo yhdestä kerrasta, että vaikutus oli vain positiivinen. Tänä syksynä tavoite onkin pitää parempaa huolta kropasta ja mielestä.

Niin ja tein muuten jotain, minkä toivon helpottavan ja nopeuttavan arkea. Kävin nimittäin ottamassa kulmiin kestopigmentoinnin. Voin kertoa tästä omassa postauksessa jos teitä kiinnostaa? Viikon ajan olen kulkenut lähes kokonaan ilman meikkiä ja onpa muuten tuntunut vapauttavalta. Ehostamista en kuitenkaan jätä kokonaan ja kunhan kulmat ovat täysin parantuneet, niin palaan varmasti tuttuun ja turvalliseen arkimeikkiin takaisin. Muutama loistotuote on muuttanut kaappiini siltä osin ja tässä niistä enemmän.

 

 

Lumene Invisible Illumination-sarja

Tätä sarjaa on hehkutettu paljon ja olen itsekin löytänyt siitä omat lempituotteeni. Tämä poskipuna ja valopisarat raikastavat kevyen arkimeikin hetkessä ja tuntuu, että kasvojen ilme kirkastuu selvästi näistä kahdesta. Etenkin valopisaroita käytän päivittäin ja näistä en hevillä luovu. Laitan tuotetta poskipäihin ja kulmaluulle ja se vie suurimman huomion (hyvällä tavalla) tummista silmänalusista ja kevyistä (toistaiseksi) juonteista.

 

 

Essie favorites by Alexa – kynsilakat

Ihana ystäväni Alexa on Essien Suomen brändilähettiläs ja Alexan suosikkisävyt tämän merkin valikoimasta ovat nyt saatavilla kaupoista. Alexa on valinnut todella hyvät värit ja omat suosikkini näistä kuudesta ovat Chincilly ja Wicked. Essien lakoissa on muutenkin hyvä laatu ja kestävyys, joten suosittelen tarkistamaan heidän kattavan värivalikoiman.

 

 

Urban Decay Basics / Naked 2 – luomivärit

Jenkkiystäväni jätti palettinsa Suomeen, kun huomasi, että itseltäni löytyy merkin toinen luomivärituote. Hän käyttää todella harvoin meikkiä, joten ajatteli tämän saavan enemmän käyttöä minulla. Itseltäni löytyy se suurempi koko, jossa hieman erilaisia sävyjä. Tykkään tästä paletista kuitenkin enemmän, sillä värit ovat täydellisia, niin arkeen kuin juhlaankin. Koko on myös huomattavasti käytännöllisempi, sillä tämä mahtuu reissuillekin mukaan.

Dermalogica – SkinPerfect Primer

Tämä on loistotuote joko meikin alle lisäämään meikkivoiteen kestävyyttä tai sitten ihan sellaisenaan. Pohjustusvoide silottaa ihon pintaa ja antaa hennon värin, jolloin se saa ihon näyttämään paremmalta jo sellaisenaan. Aurinkosuojakerroin on vielä itselleni ehdoton ja tästä löytyy SPF30, eli tuote on huippu kaikin tavoin. Suosittelen tätä lämpimästi!

 

*Lumenen ja Essien tuotteet saatu blogin kautta.

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

dior show brow styler 2

 

Ostan suurimman osan meikeistäni suositusten perusteella, sillä itselläni ei ole energiaa alkaa etsimään niitä parhaita tuotteita tuosta laajasta tuoteviidakosta. Monesti löydän parhaimmat meikkisuositukset lehtien sivujen välistä tai blogeista ja niin myös kävi näiden kahden uuden lempituotteeni kohdalla.

 

I buy most of my make-up through recommendations, as there are so many products out there, that it’s impossible to get it right without any help. I usually find great tips in magazines or other blogs and I recently found two amazing products (through recommendations), that I wanted to share with you as well.

 

dior show brow styler

 

Dior Show – Brow Styler

Jos olet etsinyt sitä täydellistä kulmakynää, niin tässä se nyt olisi. Tämä kulmakynä on väriltään (itse käytän sävyä 001), kestävyydeltään, sekä ominaisuuksiltaan paras kokeilemani kulmakynä. Mikä tekee tästä niin loistavan on tuo ohuttakin ohuempi kärki, jolla saa piirrettyä helposti todella luonnolliset kulmat. Itse piirrän kulmieni ääriviivat tällä, vedän muutaman kerroksen niihin kohtaan missä karvoja on vähemmän ja sitten viimeistelen Lumenen kulmageelillä. Lopputuloksena on todella luonnolliset ja tuuheat kulmat! Löydätte tuotteen mm. täältä.

 

If you’ve been looking for the perfect brow pencil, look no more. This one is the one! The color (I wear 001), the durability and the pencil itself make it the best product out there. What I love most about it, is actually the super thin pencil, which makes it easy to get a very natural result. Just love it!

 

urban decay naked skin concealer

 

Urban Decay – Naked Skin Concealer

Vinkin tästä tuotteesta sain ystäväni Alexan meikkitutoriaalista ja koska hän on meikkaamisessa lähes ammattilainen, niin tiesin, että tuote ei ainakaan voisi olla huono. Aikaisemmin olen käyttänyt Laura Mercierin peiteväriä piilottamaan tummat silmänaluset, mutta tämä Urban Decayn versio on monin verroin parempi. Tämä peitevoide tekee oikeasti ihmeitä ja kirkastaa koko kasvojen olemusta niin paljon, että jopa poikaystäväni huomasi eron. Voin siis ilolla laittaa vinkin eteenpäin ja suositella tätä ihanaa tuotetta myös teille!  Löydätte tämän peitevärin hyvään hintaan mm. täältä.

 

This is a tip that I got from my fellow blogger Alexa from one of her make-up tutorials. She’s a real pro with doing her make-up, so I definitely keep my ears open whenever she recommends something. I have previously used a concealer from Laura Mercier, but this one is way better. It really covers up dark under-eyes and brightens the whole complexion. This ones a real keeper!