Eilen jo kerroinkin, että sunnuntai oli ihana päivä täällä Pariisissa! Tuntui, että kesä tuli yhdessä yössä. Luxembourgin puisto oli aivan tupaten täynnä ihmisiä ja moni otti aurinkoa lähes bikiineissä. Me tyydyttiin jäätelöön ja sen jälkeen tie jatkui Saint Germainiin, josta käveltiin Seinen varrelle. Lounastettiin siellä ja käytiin katsomassa “rakastavaisten siltaa”, jossa pariskunnat on kiinnittänyt aitaan oman lukkonsa ja heittänyt avaimen jokeen. Näitä samanlaisia siltoja taitaa olla jo useammassa kaupungissa ympäri maailmaa 🙂

Kotiin palattiiin sitten niillä fillareilla ja kuten jo kerroin, olin iloinen, että pääsin himaan yhtenä palasena…Voin kertoa, että hiki meinasi nousta muutaman kerran kapeilla kaduilla, mutta hyvin me pärjättiin! Ensi kerralla sitten please illalla kun liikenteessä ei ole miljoonaa autoa ja turistia 🙂

Some pictures of our Sunday! Paris showed us the best side of her 🙂

You May Also Like

17 comments

Reply

Kirjoituksesi ja kuvasi piristivät tänä aamuna enemmän kuin aamukahvini 🙂 Kotisuomessa ei kevätauringon säteitä ole todellakaan näkyvissä,mutta oli ihana saada ne tätä kautta,sillä olen lähdössä sunnuntaina itsekin Pariisin. Ja ottamasi kuvat ovat lähellä tämän kertaista hotellia 🙂 🙂

Reply

Ihana kuulla, että kuvat piristi sun päivää 🙂 Ja kiva, että pystyn kuvien välityksellä jakamaan tätä kevät fiilistä! Ja hei hyvää reissua tänne Pariisiin 🙂 Pidän peukut pystyssä, että saisitte nauttia yhtä ihanista ilmoista kuin mitä tällä viikolla on ollut!

Reply

Kiitti 🙂 🙂

Reply

Kiitos näistä kuvista. Oltiin häämatkalla just tähän aikaan Pariisissa niin oli samat kelit silloin. Ihanaa…

Reply

Kiva, että tykkäsit 🙂 Ja ihanaa, että saitte nauttia hyvistä ilmoista häämatkalla!

Reply

Asut sä vaan niin ihanassa kaupungissa <3

Reply

Totta, koen kyllä olevani onnekas kun saan täällä asustaa 🙂

Reply

Diptyque kynttilä löytyi lopulta Liberty nettikaupasta. 🙂 otin Foin Coupe tuoksun…

Reply

Kiva, että löysit 🙂 Kerrothan sitten jos tykkäsit siitä tuoksusta, voin sitten itsekin kokeilla sitä!

Reply

Moikka! et sattumalta oo suunnitellu myyväs sitä sun ysl rannekorua?:) tai tiiä et mist sellasen vois löytää? Haluisin kovasti sellasen, mut oon kääntäny kaikki nettikaupat ja missään ei oo sellasta.:( alan olla epätoivoinen!:D terkuin Saara Saara.Voutilainen@hotmail.com

Reply

Moikka Saara! Sitä korua en ole myymässä ainakaan vielä, enkä oikein osaa sanoa mistä sitä edes saisi (itse sain sen joululahjaksi):/ Täällä Pariisissa liikkeet on nyt brändätty Saint Laurentiksi, joten en tiedä onko niissä enää mitään näkyviä logomalleja jossa roikkuu se YSL…

Jos pääset kuitenkin käymään Saint Laurentin omassa liikkeessä, niin kannattaa ehdottomasti kysyä, jos vaikka satuisi löytymään 🙂

Harmi kun en voinut auttaa enempää, mutta onnea etsintään! Pidän sormet ristissä, että löytäisit sen 🙂

Reply

Näyttää kyllä ihanalta siellä.. Alkaisipa täälläkin olla vähitellen tuollaista 😉 No, onneksi pian pääsee pakoon tätä viipyvää kevättä Milanoon, jossa ennustuksien mukaan pitäisi olla roimasti lämpimämpää 🙂

Reply

Sunnuntaina oli kyllä ihan poikkeuksellisen upea päivä 🙂 Tänäään taas harmaampaa, mutta huomenna pitäisi olla taas lähemmän +25. Ensi viikon ennusteen mukaan täälläkin kuitenkin ilma jäähtyy, joten ihan vielä ei voida puhua että kesä on alkanut, mutta kyllä nämä muutamat upeat päivät antaa jo virtaa 🙂 Nyt puhallan näitä samoja ilmoja sinne Suomeen! Ja Milano on ihana tähän aikaan vuodesta, joten tulee varmasti upea reissu 🙂

Reply

Hassu juttu kyllä tuon kesän kanssa, se yllätti minutkin täysin 🙂 Ihaninta on, kun iltaisinkin on todella lämmin! Kauniita maisemia, tuli niin ikävä takaisin Pariisiin. Ja hei, hankin myös juurikin pyörän, ja voin kertoa, ettet ole ainoa, jota hieman pelottaa tuolla liikenteen seassa 😀 En ole tottunut siellä autojen seassa ajelemaan, mutta kyllä se alkaa jo sujua!

Reply

Tuli kyllä ihan yhdessä yössä ainakin tänne Pariisiin 🙂 Ja totta, lämpimmät illat on niitä ihanimpia! Hih, hyvä tietää etten ole ainut pelkuri 😉 Munkin täytyy nyt yrittää pian uudelleen, jotta siihen ajamiseen liikenteen seassa tottuu!

Reply

Ihana postaus, ihania kuvia! 🙂 Voih, ikävä Pariisiin <3

Reply

Kiitos kovasti! 🙂 Toivottavasti keväinen tunnelma välittyi kuvien kautta!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *