Tässä on muutamia pitkäaikaisia toiveita, jotka on jäänyt kaivelemaan. Celinen Cabas Tote on kokonsa ja mallinsa puolesta täydellinen arkilaukku. Sinne menee isommatkin paperit ja koulukirjat. Toinen ihailunkohde on ollut Celinen Audrey malliset aurinkolasit. Niissä on ihana kissamainen muoto, mutta kuitenkin sen verran ajattomat että niitä voisi käyttää tulevat vuodet.

Sain poikaystävältäni joululahjaksi YSL:n sormuksen, joka on ollut kovasti käytössä. Olen arkena todella laiska puketuja ja perusvaatteet on farkut ja neule. Kun tähän yksinkertaiseen asuun lisää ison sormuksen, niin koko asu muuttuu mielenkiintoisemmaksi. Siksi isot korut on kyllä tällaisen laiskan pukeutujan pelastus! Kesäksi olisi aivan ihana tuo turkoosinvärinen malli.

Hermesin H-rannekoru on aina ollut omasta mielestäni kaunis ja nyt olen täysin rakastunut siihen oranssina. Tuo väri on kyllä niin kaukana omasta comfort zonesta, mutta ehkä juju piilee juuri siinä. Olisi upea lisä beigen, harmaan, mustan ja valkoisen rinnalla ja toisi lisäpotkua asuun kuin asuun.

Viimeisenä listalla on Louis Vuittonin viikonloppulaukku. Matkustan parin kuukauden välein ja nyt käytössä äidin parikymmentä vuotta vanha Mulberryn laukku joka on jo hieman rähjääntynyt. Koska tarvitsen viikonloppulaukkua usein, täytyy sen olla kestävä ja laadukas. Omasta mielestäni LV:t näyttävät ainoastaan paremmilta ajan kuluessa ja heidän after sale service on huippuluokkaa.

Mitkä on teidän must hankinnat näin kevääksi?

Here are some items that have been on my wish list for some time. They are all so timeless that I would surely use all of them for years to come. What items are on your wish list?

Celine Cabas Tote, Celine Audrey sunglasses, YSL ring
Hermes bracelet, LV bag

You May Also Like

10 comments

Reply

Ihana juttuja olet poiminut wish listallesi!

Omia must-hankintoja voisivat olla 1) musta laukku ilman kullan väriä (balenciaga velo tai day? LV Petit Noe? Celine cabas tai luggage? vaikea päätös!) 2) vaalea silkkitoppi 3) iso pastellivärinen huivi (vaalpun?) 4) vaaleat korkonilkkurit.

Myös värikkäitä korkkareita tai laukkua tekisi vähän mieli ja oikeastaan kyllä aika paljon kaikkea muutakin 🙂

Reply

Vanilla:

Itse olen myös etsinyt vaaleita nilkkureita jo jonkin aikaa, mutta tuloksetta…tuntuu että omistan ainoastaan mustia “raskaampia” kenkiä ja sitten toisessa ääripäässä balleriinoja kesäkeleihin…siitä väliltä ainoat on Ashin tennarit 🙂
Ja värikkäät korkkarit olisi myös ihanat…huh, nyt alkaa taas kummittelemaan vaikka mitkä jutut. Ja todellisuus on se että nämä listat ei kyllä ikinä lopu 😉

Ja muuten äidilläni on ollut tuo Petit Noe käytössä usemman vuoden putkeen ja vieläkin on kuosissaan. Ainut juttu mikä piti uusia oli naru jolla laukku suljetaan, se kun katkesi. Mutta nahkakin kuluu ja nyt puhutaan siis monien vuosien käytöstä, joten en koe että laatu olisi jotenkin heikkoa. Eli sitä laukkua voin suositella!

Reply

Ihana wish list sulla! Samat voisi löytyä mun listalta kans :). Mä jänistin oranssin Hermes-korun kohdalla ja päädyin valkoinen-kulta & vaaleanpunainen-hopea -komboihin. Mutta ihan tosi kiva koru kyseessä, tällainen löytyy aina mun ranteesta :).

Tän hetken wish listillä akuuteimpana ovat kalenteri ja Burberryn trenssi. Muistanko oikein, että sulta löytyi LV:n kalenteri? Jos niin osaisitko neuvoa onko koko small liian pieni? En haluaisi kovin suurta, mutten ihan pikkuistakaan :).

Marine

Reply

Marine:

Voi olla että itsekin jänistäisin oranssin ostosta sitten kun se hetki (toivottavasti) joskus tulee 🙂 On kyllä nyt usemman kuukauden ollut mietinnässä eli ehkä se sitten on sen merkki että ostosta tuskin katuisin!

Burberryn trenssi on kyllä niin klassikko että sekin toivottavasti löytyy joku päivä omasta kaapista…siihen asti Zaran trenssi saa kelvata 😉

Joo, itseltäni löytyy LV:n kalenteri ja taitaa siis olla se small koko. Käytin itse useamman vuoden ennen LV:n hankintaa tasan samankokoista Mulberryn versiota, joten itselleni koko tuntui heti omalta. Ja hankin välilehdet week-to-view eli koko viikko on yhdellä aukeammalla. Itselleni juuri oikea koko koska mahtuu myös pienempiin laukkuihini. Mutta jos sulla paljon menoja ja merkintojä yms. niin sitten voisi se yksi koko isompi toimia sulla paremmin? Kannattaa käydä tarkistelemassa niitä LV:llä rinnakkain niin sitten varmasti “tuntee” kumpi on omaan käyttöön sopivampi 🙂

Hyviä shoppailuja sulle 🙂

Reply

Ihanan kesäinen wish list! 🙂 Itselläni listan kärjessä on trenssi, mutta olin jo vähällä luovuttaa, sillä olen kolunut kaikki kaupat läpi, mutta yksikään trenssi ei istu! 🙁 Kyllähän ne Burberryn trenssit on täydellisiä sekä ulkonäöltään että istuvuudeltaan, mutta hinta on hieman suolainen minun opiskelijabudjetilleni 😀 Maybe one day… Täytyy kuitenkin kehua tuota sun Zaran trenssiä, joka taisi vilahtaa yhdessä postauksessa jokunen aika sitten. Istuu erittäin hyvin päälläsi! 🙂

Reply

Jaana:

Sanos muuta…Burberryn on niin taydellinen mutta hinta ei ihan loksahda omaankaan kukkaroon. Jostain syysta laukkuihin ja koruihin on helpompi kunnolla satsata ja vaatteisiin ei niinkaan. Nain ainakin omalla kohdallani 🙂
Ja meille opiskelijoille voin kylla lammolla suositella sita Zaran trenssia 😉 Se istuu hyvin ja on napakkaa materiaalia joten pysyy hyvin kuosissaan. On viela taman kauden mallistosta, joten ehka sita on viela liikkeessa? Kay ihmeessa kokeilemassa. Sitten opiskeluiden jalkeen ensimmaisen kunnon palkkakuitin jalkeen kaydaan hankkimassa ne Burberryt eiko? 😉

Reply

Tosi, tosi kiva wish list!
Voisin itsekin toteuttaa tämän tapaisen… Ohh. 🙂

Laapa
laapalaura.blogspot.com

Reply

Laapa:

Kiitoksia 🙂
Haaveiden totteuttamisessa voi kylläkin mennä hiukan aika…

Reply

Absolutely! 😉 Halusin muuten kysyä sinulta, onko tuota Célinen cabas totea miten saatavilla esim. Monacossa? Olen nimittäin myös tykästynyt siihen, mutta jälleen kerran esim. kaikki nettikaupat sanoo “sold out” 🙁

Reply

Jaana:

Joo, ainakin kaksi viikkoa sitten heiltä löytyi juurikin tuo klassinen musta/beige yhdistelmä 🙂 Sieltä löytyi myös tämän kauden erikoismalleja esim.pinkin värinen krokokuosilla yms.
Sillä beige/mustalla oli hintaa 700€.
Laita mailia jos sua kiinnostaisi se 🙂 Voitaisiin keksiä jotain, jotta sun ei tarvitsisi tänne asti lähteä sitä hakemaan!

Leave a Reply to Sofia Cancel Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *