Viikonloppu meni taas niin nopeasti! Perjantaina töiden jälkeen lähdettiin ystävämme luokse grillailemaan ja kotiin tultiin vasta myöhään yöllä. Univelkaa oli sen verran, että huonosti nukuttu perjantai yö teki viikonlopun menosta aika rauhallista. Lauantaina heräiltiin kuitenkin suhtellisen aikaisin, koska suunnitelmissa oli käydä kaupoilla ja lounastamassa. Pyörittiin Saint Germainissa, jonka jälkeen otettiin metro kohti tavarataloja. Massimosta lähti mukaan yksi ihanuus, joka näkyy asukuvissa tällä viikolla. Käytiin myös vilvoittelemassa Printempsin kattoterassilla ja en vaan saa tarpeekseni terassin näkymistä. Kun näkee Pariisin kokonaisuudessa, ei voi muuta kun ihastella!

Toivottavasti teillä oli mukava viikonloppu? Itselläni on vielä yksi kokonainen viikko töitä ja sitten ensi viikolla suuntaan Suomeen muutamaksi päiväksi. Odotan sitä  niin innolla! Landella oloa, saunaa, maailman parasta perhettä ja toivottavasti ystävien tapaamista <3

Why isn’t anyone else on the rooftop having a problem with the wind? 😉

This weekend was really chill. On Friday we went to grill at a friends place and on Saturday did some shopping. We returned to the rooftop terrace of Printemps again, as the view is just breathtaking! It’s a great place to rest between shopping and enjoy a drink 🙂 Hope all of you had a great weekend?

You May Also Like

7 comments

Reply

Voi mitkä upeat näköalat! <3

Reply

On kyllä ihan huikeet!

Reply

Saanko kysyä miten sun mies jaksaa shoppaila sun kanssa? Eikö valita siitä että käyt kaupoissa? Odotteleeko sua kärsivällisesti kaupan penkillä? Tämä voi toki olla hieman liian henkilökohtainen kysymys mutta olisi kiva jos kertoisit vinkkejä. Mun mies nimittäin inhoa kauppoja mutta toisaalta itsellensä jaksaa shoppailla jonkin verran. Mun shoppailusta hän hermostuu mielettömästi. Kiitti etukäteen.

Reply

No tota en sanoisi, että hän kovin mielellään lähtee mun kanssa kaupoille jos esim. etsin jotain tiettyä ja käyn läpi useamman liikettä. Näin viikonloppuna me molemmat tykätään käydä muutamissa liikkeissä (yleensä missä on naisten sekä miestin valikoima, ettei mies hermostu ;)) ja ottaa aika rauhallisesti. Shoppailun/katselun lomassa käydään lounaalla, juodaan lasit viiniä ja nautitaan.

Kun hän on matkassa niin harvemmin vien ihan hirmuista kasaa sovituskoppiin jos kokeilen oikestaan mitään. Jos jokin jää kaivelemaan niin sitten tuun omalla ajalla niitä kokeilemaan!

Huomaan, että mies pysyy matkassa mukana kun tekee nopeita liikkeitä eikä jää jumittamaan yhteen liikkeeseen 😉 Näin hän ei ainakaan tylsisty. Ja pitää muistaa ne lounas/juoma tauot niin se meno ei ole pelkkää kaupasta toiseen astumista!

Reply

Kiitos Sofia kun jaksoit vastata. Me ollaan lähdössä torstaina Cote dazuriin päin ja olisi harmillista jättää kaupat täysin väliin. Se on kyllä totta että ne juomatauot ovat tärkeitä ja sama pätee myös lasten kanssa shoppailuun paitsi lapset jaksaa yleensä pidemmän ajan ilman niitä taukoja kuin mies. Toivotaan siis parasta ja että Ranskan maalta löytyy taas jotain kivaa. Yritin katsoa Diptyque liikkeitä Nizzan alueella mutta en löytänyt mitään. Muistan hämärästi että Nice etoilesta löytyy heidän tuoteita muistatko sittenkin väärin?

Reply

Tottakai! Ja jos miehesi inhoaa kauppoja tosissaan noin paljon niin jätä mies ja lapset vaikka jäätelölle sillä välin kun itse käyt kaupoissa 🙂 Valitettavasti en tiedä yhtään mistä Nizzassa saa Diptyquen kynttilöitä, mutta toivottavasti löydät etsimäsi!

Hyvää reissua teille!

Reply

Hei Sofia
Kävelin juuri lauantaina tuosta Printempsin ohi. Jos olisin tiennyt että siellä on tuollaisella näköalalla varustettu kahvila niin olisin varmasti poikennut kahville. Seuraavalla Pariisin matkalla käyn siellä varmasti. Aiemmassa postauksessasi oli tuttuja kuvia, ollaan menty varmaan samoja reittejä 🙂 Aikamoiset helteet osui matkani ajaksi mutta ei se haitannut, puistoissa oli kiva viettää aikaa. Luxembourgin puistokin oli aivan ihana. t. Tiina

Leave a Reply to Sofia Cancel Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *