Shirt / Massimo Dutti (my boyfriends)
Jeans / Current/Elliott
Ballerinas / Mingo Portofino
Bag / Céline
Sunnies / Ray Ban

Meidän viime viikon sunnuntai oli kyllä ihanin pitkään aikaan. Päätettiin ottaa koko päivä rennosti ja helle sattui sopivasti juuri viikonlopuksi! Me myös vähän fuskattiin (metro, no thanks) ja otettiin taksi 16. asuinalueelle…haluttiin sellainen fiilis kun oltaisiin Pariisissa lomalla ja onnistuttiinkin täydellisesti. Mä rakastan Pariisia turistin silmin ja mun mielestä kaupungissa on paljon enemmän taikaa kun on täällä vaikka pelkästään viikonlopun yli.

Oli siis varsinainen turisti sunnuntai ja kaiken kruunasi ihanat ystävät (poikaystäväni paras kaveri ja hänen tyttöystävänsä – he muuten tapasivat Rovaniemellä…how crazy is that?). Ja tiedättekö mitään parempaa helteen porottaessa niskaan kuin lasin kylmää rosé viiniä? Ah!

Asun pelastaja oli poikaystävän ylisuuri kauluspaita, koska kaikki omat hellevaatteet on tosissaan Suomessa. Löysemmät farkut on myös huomattavasti mukavammat kuin tiukat skinnyt. Taisi myös olla ensimmäinen kerta kun pidin balleriinoja tänä vuonna. Jesss, tästä se alkaa! 🙂 Pariisissa on muuten ollut todella epävakaiset säät viimeiset päivät ja vettä on tullut enemmän tai vähemmän joka päivä…buu! Odotankin siis, että pääsen pian sinne Suomeen nauttimaan helteistä. 

Boyfriend shirt – literally. Last Sunday we had a great day in the 16th arrondissement of Paris and we felt like we were just visiting the city, which was just what we wanted. I think Paris has so much more magic in it if you’re only here for a few days…meaning that you don’t have a chance to experience the everyday life 😉 So our tourist Sunday was great and what made it even better was spending it with good friends! Friends, summer and a glass of ice cold rosé…doesn’t really get much better than that! Unfortunately the weather has not been that great this week as it’s been raining every day more or less. One more reason to escape back to Finland as soon as possible! 🙂

You May Also Like

8 comments

Reply

I love boyish outfits like this one! You look so casual and chic 🙂 We had crazy 30°C yesterday
in Helsinki :O

http://lartoffashion.blogspot.com

Reply

Thank you Natali! 🙂 Oh my….+30 degrees! In Paris Saturday morning was actually quite freezing and then we had rain showers througout the day. I guess this weekend the weather is way better in Finland so enjoy 🙂

Reply

Kaunis kokonaisuus, kesäinen ja kohtalaisen viileänkin oloinen 🙂

Reply

Kiitos Dahlia! Tässä ei tullut liian kuuma paitsi kun istuttiin auringon alla, mutta siinä paikassa mikä tahansa asu olisi ollut liikaa 😉

Reply

Rovaniemi on aika kaukana Pariisista..mut sielta olen itsekin! Maailma on pieni paikka oikeesti…

Reply

Joo, se oli aika hauska sattuma, että kun tapasin poikaystäväni niin hänen paras kaverinsa oli juuri muuttanut vuodeksi Rovaniemelle! Mietin, että miten hän pärjää siellä pimeydessä ja kylmyydessä, mutta hän viihtyikin siellä oikein hyvin 🙂

Reply

Upeita kuvia ja upea sinä! 🙂

Reply

Kiitos kovasti Lotta! 🙂 Rentouttavaa sunnuntai iltaa!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *