liivi8

 

[dropcap custom_class=”normal”]Terveisiä taas täältä Suomesta! Mikä huima kevätfiilis täällä onkaan. Tässä reilussa kahdessa viikossa kun olen ollut poissa niin kevät on tosissaan alkanut. Kun lähdin niin luntakin oli vielä maassa. Nyt siitä muistuttaa enää pienet kasat puiden varjossa. Tosin luin juuri eilen jostain takatalvesta, mutta sehän pelkästään kuuluu asiaan.[/dropcap]

Täytyy myöntää, että on kiva olla taas täällä vaikka poikaystävän “jättäminen” Ranskaan ei ole helppoa. Viimeiset kaksi viikkoa oli kyllä niin täynnä ohjelmaa, että nyt oikein kaipaan vähän rauhallisempaa menoa. Matkalaukusta eläminen ja sen raahaaminen edestakaisin alkoi myös käydä vähän hankalaksi. Onneksi ehdin nyt olla täällä taas useamman viikon ennen seuraava reissuani ja sitten sitä lähteekin taas uudella innolla matkaan!

Vielä tähän loppuun terveiset ihanalle lukijalleni, joka tuli moikaamaan Pariisin lentokentällä! Aina ilahdun näistä tapaamisista ja kun saan edes muutamalle teistä kasvot niin tätä blogiakin on paljon mielekkäämpää tehdä. Mikä kunnia, että juuri te kaikki käytte täällä piristämässä päivääni<3 Kiitos!

Illemmalla jatketaan taas lukijatutukimuksen kanssa (viimeksi se jäi hieman kesken) ja arvonnassa on mukana jotain pientä Laduréelta. Pysykää siis kuulolla!

 

Bonjour from Helsinki! Spring arrived here while I was gone. When I left two weeks ago, there was still snow on the ground and now it’s almost all gone. Yesss!

I have to admit that I’m happy to be back even though I wish my boyfriend could be here with me. The last two weeks went so fast and we did so many things that now it’s nice to be in one spot and take a breath. Living out of a luggage is never that nice even though I love traveling and I feel so lucky to be able to do that. Now I have almost a month back home before my next trip and then I’ll be more than happy to go again!

And I just wanted to thank a very lovely reader of mine who came to introduce herself at the airport! I love meeting my readers and actually writing a blog becomes so much nicer when I have actually met some of you. It always reminds me that there are real people on the other side of the screens (obviously), but as there is no real life interaction, it’s great to meet some of you face to face.  But thank you everyone for visiting and being there<3 I hope to meet more of you in the future!

You May Also Like

6 comments

Reply

Joo kevät on pitkällä, se on ihana juttu. Mutta mä en kyllä yhtään välittäis takatalvista enään, koen että tää kevät on vaan vähän kuin oikeutettua sen pimeän loka-tammikuun vuoksi 😀

http://www.peaceandstyle.fi

Reply

Heh, mielummin mäkin skippaisen sen takatalven, mutta sekin kuuluu tähän kevään tuloon! Ja toivottavasti se samalla vähän veisi pölyä pois niin ulkonakin olisi kivempi liikkua 🙂

Reply

Onpa kaunis kuva!

Reply

Kiitos Reetta! 🙂

Reply

On kyllä ihan huikeat kelit. 🙂 Ei niin pahalta tunnu viettää talvilomaa suomenkamaralla, kun aurinko paistelee, linnut laulaa ja ulkona pärjää nahkarotsilla.

Reply

Heh, sulla oli hyvä ajoitus tulla tänne! Mä myös eilen laskeuduttuani ihmettelin tätä valon ja auringon määrää. Ihanaa!

Leave a Reply to Anna Sofia Cancel Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *