tr10

 

Juuri kun ehdin fiilistelemään viileämpiä ilmoja, niin helteet palasivat tänne Ranskaan. Tällä viikolla päivälämpötilat ovat kohonneet sinne +25 asteeseen, eli villakangastakit on jätetty suosiolla kotiin. Aamut ovat kyllä sen verran viileitä, että ilman neuletta tai takkia ei kannata lähteä liikenteeseen, vaikka päivällä lämpötilat kohoavatkin. Olen turvautunut trenssiini, joka on helppo pakata laukkuun aina silloin kun on tullut liian kuuma.

Trenssi on ehkä monipuolisin takki, sillä sitä voi käyttää lähes vuoden ympäri (täällä Ranskassa) kerrostamalla tilanteen ja sään mukaan. Se on yhtä toimiva sateella kuin aurinkoisellakin ilmalla. Olen tosi iloinen, että vuosien pähkäilyn jälkeen uskalsin satsata tähän Burberryn klassikkoon, sillä kertaakaan en ole katunut päätöstäni. Takki on leikkaukseltaan, materiaaliltaan ja laadultaan niin mahtava, että takki itsessään saa minkä tahansa asun näyttämään (ja tuntumaan) hyvältä.

Itselläni on pian ensimmäinen opiskeluviikko takana ja tuntuu oudolta olla taas koulunpenkillä. Toki tällä kertaa opiskelen pelkkää kieltä mikä eroaa aikaisemmista opiskeluistani, mutta ympäristö on silti samanlainen. Itselläni on useampi tunti opetusta per päivä, joten aika intenssiivistä hommaa. Menee varmasti hetki ennen kuin totun tähän rytmiin, mutta  eiköhän se tästä!

 

Just as I said how the the weather got cooler here in France, the warmth returned. The day temperatures are close to +25 degrees, so I’ve left my thicker coats at home. The mornings are quite chilly though, so there is a need for a jacket or a heavy knit. I’ve been wearing my trench coat a lot, as it’s light and easy to put in the bag when it gets too warm.

I think that a trench is probably the most versatile coat. You can wear it during all seasons (well maybe not in the winter) by layering according to the temperature. It works whether its raining or the sun is shining. I’m so glad I finally decided to purchase this timeless Burberry trench, because I know I’m going to wear it for years to come.

Tomorrow my first school week is over and it feels quite weird being back in class. This time I’m studying only the language, but still the methods and environment is the same as in my previous studies. The teaching is very intense and the days are long, but I’m loving it. I think it’s going to take some time for me to adjust to this new phase, but I’m sure it will get easier after a few weeks!

 

tr6tr7

tr9

Trench coat / Burberry

Tank top / Uniqlo

Jeans / Zara

Bag / Céline

Shoes / Adidas by Stella McCartney

Sunnies / Ray Ban

Save

You May Also Like

7 comments

Reply

Minimalistic outfits are something that you’re pro at! Always looking so stylish and elegant. Well done! 🙂

http://lartoffashion.com

Reply

You are always so kind Natali! Thank you 🙂

Reply

Hyvältä näyttää 🙂

Mietin että haluaisitko tehdä pienen kollaasin syksykengistä? Minulla on kauheita vaikeuksia löytää siistejä kenkiä, jotka sopisivat myös toimistolle (ei ole mitään korkkaripakkoa). Minulta löytyy jo perinteiset mustat nilkkurit ja nyt olen katsellut nahkaisia chelsea-bootseja. Mutta siihen ne mun ideat sitten loppuukin 😀

Reply

Kiitos Elisa! 🙂 Toki voin tehdä! Hyvä idea ja toteutan tämän postauksen ensi viikolla. Viikonloppuna ehdin ideoimaan ja keräämään eri malleja verkkokaupoista! I hope I won’t let you down 😉

Reply

Kiva, eikä mitään paineita

Reply

Nappi asu jälleen kerran!
Tämän syksyn ostoslistalla on uusi trenssi. Toivottavasti löydän itselleni sopivan Burberryn jostain. Mies hankki viime syksynä omansa ja on se vaan parempi/tyylikkäämpi kuin muut.

http://helchic.blogspot.fi

Reply

Kiitos Miia! Voin kyllä lämmöllä suositella Burberryn trenssejä. Materiaalit ja istuvuus on ihan omaa luokkaansa ja uskon, että (ja toivon), että laadultaan monen vuoden vaate.

Hyvää viikonloppua!

Leave a Reply to Anna Sofia Cancel Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *