lausanne robe balmuir

 

Hyvää maanantaita kaikille! Viikonloppu meni yhdessä hujauksessa (kuten aina), mutta odotan jo ensi viikonloppua ja neljän päivän lomaa. Meidän piti lähteä johonkin kauemmaksi, mutta arvatkaa vaan saatiinko mitään aikaiseksi. Päätimme siis jäädä tänne ja mietimme jos tekisimme jonkun pienen road tripin. On toisaalta kiva ottaa ihan rennosti ja mennä sinne minne mieli tekee. Puhuin juuri poikaystävälleni, että haluisin eläintarhaan (tässä lähellä on upea Beauval) ja sinne voisi ottaa eväät mukaan ja tehdä päiväretken. Olisi ainakin vähän erilainen vaihtoehto!

Olen pitkään halunnut ajaa Pariisin lähellä olevaan La Vallée Village outletiin, mutta tajusin, että miksi ajaa 1,5h tuntia suuntaansa “ostoksille” kun mitään ei oikeasti tarvitse. Eihän siinä olisi mitään järkeä. Etenkään silloin kun olen juuri laittanut hirveän määrän tuotteita myyntiin huuto.nettiin (kohteet löytyvät täältä) ja idea on nimenomaan karsia vaatekaapin sisältöä. Ei täyttää sitä heti uudella. Ensi viikonloppu on siis pyhitetty kokemuksille, hyvälle ruoalle, urheilulle (kyllä!) ja yhdessäololle.

Can’t wait!

 

This weekend went by so fast again, but I’m already looking forward to the next, as me and my boyfriend have a four day break from everything. I can’t wait to relax, maybe do a road trip and just enjoy life with my love. What are your plans for Easter?

This Balmuir Lausanne robe is actually home-wear, but as I absolutely love it, I also wear it as a regular cardigan. Can you tell it’s actually a home robe? I hope not, heh!

Wishing you all a great week!

 

balmuir lausanne robe

balmuir lausanne robe

balmuir lausanne robe

lausanne robe balmuir

Robe / Balmuir*

Scarf / Balmuir*

Boots / & Other Stories (similar here*)

Belt / & Other Stories (similar here*)

Bag / Céline

Bracelet / Fendi

*Commercial links/Gifted.

Enregistrer

You May Also Like

8 comments

Reply

Siinähän se Balmuirin takki nyt on, näyttää ihanan pehmoiselta… ehkä jonain päivänä raaskin sen hankkia. Kestää varmasti kauan ja maksaa itsensä aikanaan takaisin 🙂

Reply

Tämä on kyllä upea! Ja mikä parasta, “koti-asussa” kehtaa lähteä uloskin 😉

Reply

Pure minimalistic perfection! Happy Spring!!! 🙂

http://lartoffashion.com/ask-me/

Reply

Thanks dear and you too! 🙂

Reply

Ihana asu! Hyvää ajattelua ostoksille lähtemisestä ja vaatekaapin karsimisesta. Karsimaan innostuin viikonloppuna minäkin (tein tilaa yhdelle turkisliiville 🙂 ) ja pääsiäisenä olisi tarkoitus myös laittaa paljon tavaraa huuto.nettiin. Odotan myös toukokuun siivouspäivää ja toivon silloin pääseväni eroon kaikesta siitä, minkä laittaminen huuto.nettiin tuntuu tavarasta saatuun hintaan nähden liian vaivalloiselta.

Reply

Kiitos Satu! Vaatekaapin sisällön karsiminen kannattaa aina. Olen huomannut, että aika vähällä pärjää, joten ihan turhaa täyttää kaappeja “turhalla”. Laitoin sulle muuten juuri mailia liivistä! Hyvää illanjatkoa 🙂

Reply

Hei vau! Nyt vasta löysin tämän kirjoituksesi. Tuo “kotitakki” on upea! Sellainen on ihan pakko saada. Saanko kysyä minkä kokoinen se on? Käytätkö yleensä vaatteissasi samaa kokoa? Arvon S:n ja M:n välillä, peläten, että S jää liian pieneksi ja samalla onko M liian iso. 😉 Haluan, että se näyttäisi juuri tuolta!

Reply

Tämä “aamutakki” on kyllä aivan ihana ja itse olen käyttänyt sitä ihan normaalina neuleena. Sain alunperin M-koon (mietittiin, että hihat jää muuten liian lyhyeksi), mutta se M-koko roikkui rumasti päällä, joten vaihdoin tähän pienempään, eli kuvissa päällä S-koko. Malli on jo valmiiksi oversized, joten kannattaa valita normaali koko. Hihat tässä mallissa on tosiaan hieman lyhyet, mutta se ei ole haitannut ainakaan minua! Toivottavasti tästä on apua 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *