cashmere-knit-and-white-jeans-12

 

Eilisen vietin tosiaan Pariisissa ja kuvasin Snapiin paljon materiaalia (näkyy vielä hetken, eli käykää kurkkaamassa tunnuksella styleplaza). Ilma oli aivan ihana ja tuntui, kuin se olisi ollut virallisesti kesän viimeinen päivä. Heti kun palasimme Orléansiin, niin vettä tuli taivaan täydeltä ja lämpöasteetkin tippuivat roimasti. Nyt seuraavat päivät näyttävät hieman syksyisemmiltä, mikä sopii itselleni paremmin kuin hyvin! Ihana sytyttää kynttilöitä kotona ja kietoutua viltin alle.

Kerroin teille, että blogiin on tulossa Pariisi tunnelmia, mutta arvatkaa vain sainko kaivettua kameraa laukustani kertaakaan. Kännykällä napsin kyllä useita kuvia, joten voi olla, että teen pienen Insta-postauksen Pariisista. Bongasin myös ihanan vintage-putiikin (hello Hermès Kelly bags), josta haluan teille vinkata. Lounastimme (taas) Hotel Costesissa ja rakastan sitä paikkaa, sillä siellä on aina sellainen fiilis kuin olisi kauempanakin. Viettämäni vuodet Etelä-Ranskassa tulevat siellä vahvasti mieleeni! Ja ne olivatkin mitä parhaimpia vuosia…

Tässä asussa en ollut Pariisissa, mutta puin sen yksi aurinkoinen, mutta viileämpi aamu. Rakastan sitä hetkeä aamuisin kun ilma on todella raikas yön jäljiltä, mutta ei ole missään tapauksessa kylmä. Nopeastihan jouduin heittämään tämän kashmirneuleen sivuun, mutta hetken tässä asussa oli hyvä olla. Saa myös nähdä onko tämä viimeinen kerta tänä vuonna kun päälläni nähdään valkoiset farkut.

P.S. Osa huuto.net kohteistani sulkeutuu tänään aamulla, eli vielä ehtii kurkata jos löytyisi jotain mieleistä!

 

So as you know, I spent yesterday in Paris. I posted a lot of pictures and some videos on my Snapchat account (styleplaza), so take a look before everything disappears today. The weather was amazing and it actually felt like the last day of summer. Just when we arrived back home, it started raining and the next few days look more like Fall. That works for me, as I can’t wait to light candles and get cozy under my favorite alpaca throw from Balmuir.

I told you that I was taking my camera with me to Paris, but as it happens, I never actually took it out from my bag. I was having too good of a time living in the moment. But I did take some pics with my phone, so I might do an Insta-collage instead. I found a great vintage shop I want to tell you about (hello Hermès Kelly bags) and we had a perfect lunch at Hotel Costes (as usual). I used to live in South of France for three years and this courtyard brings me straight back there. Love it!

I wore this look earlier this week one sunny, but chilly morning. Of course it didn’t take long before I had to give up the cashmere knit, but at least I was able to wear it for a few hours before it got too warm. Me and my knits! And I have a feeling it was the last time this year I’ll be wearing white jeans…

 

cashmere-knit-and-white-jeans-8

cashmere-knit-and-white-jeans-9

cashmere-knit-and-white-jeans-10

cashmere-knit-and-white-jeans-11

Photos: Thomas D.

Knit / Cashmere Polo Club (similar here*, here*)

Jeans / Zara (similar here*, here*)

Sneakers / Converse (similar here*)

Bag / Chanel

*Commercial links.

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Enregistrer

Save

You May Also Like

10 comments

Reply

Putiikki-vinkkiä odotellessa 😉

Reply

Teen huomiselle pienen postauksen Insta-kuvista ja vinkkaan samalla tästä putiikista! 🙂

Reply

Looking so cute and comfy in this outfit! I like your jeans and kicks very much!

https://lartoffashion.com

Reply

You are right, it was very comfy! 🙂

Thank you Natali and enjoy your day!

Reply

Oih, harmaa neuleesi näyttää niin ihanalle, pehmeälle ja lämpimälle.

Ja uusi pituus hiuksissa on täydellinen!

Reply

Se on aivan ihana ja yksi kaappini lempineuleista! Usko tai älä, mutta löysin sen Mauritiukselta yhdestä aivan valtavasta kashmirneuleita myyvästä liikkeestä. Piti sitten mennä niinkin kauas etelään löytääkseen sen täydellisen kashmirneuleen 😉

Kiitos Mari!

Reply

Ihana asu taas, mutta niinhän sinulla aina! Harmaat neuleet ovat ihan ylivetoja. Mä löysin sen täydellisen pitkän neuletakin Polo Ralph Laurenilta, piti ostaa sekä harmaa että beige, kirpaisi, mutta en kadu. Harmaa on nytkin päällä. Hyvää viikonloppua sinne Ranskaan!

Reply

Voi kiitos Marjukka!

Huomasinkin, että sulla on se ihana neule ja näytti upealta sun päällä. Tuollainen pidempi neuletakki on kyllä niin mainioa ja alkusyksystä menee ihan takkina.

Kiitos ja sitä samaa sinne! 🙂

Reply

Ihan täydellinen asu. Valkoinen ja harmas on kivan raikas kombo ja pehmeämpi kuin mustavankoinen.

Hiustesi pituus on tosi kiva. Olen miettinyt lyhyempää hiusmallia, saa nähdä miten käy.

Reply

Kiitos Sara! Harmaa on kyllä pehmeämpi väri ja etenkin kun olen itse niin vaalea, niin se on iholle imartelevampi, kuin musta. Siitä huolimatta käytän kyllä koko mustia asuja P-A-L-J-O-N, heh.

Kiitos, tämä pituus on kyllä itselleni se paras ja vaikka se tästä venähtää muutaman sentin, niin malli toimii edelleen. Oma luottokampaajani on Suomessa, joten tarvitsenkin sellaisen leikkauksen, että ei tarvitse kuukauden välein juosta kampaajalla.

Viikonloppuja sinne! 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *