Style Plaza Linen Outfit14

 

Puolan lomallamme pysähdyimme lentokentän lähellä olevaan ostoskeskukseen tappamaan aikaa, sillä lentoomme oli vielä yli kolme tuntia ja lentokenttä sijaitsi vain 10min. ajomatkan päässä. Tarkoitus ei todellakaan ollut ostaa mitään, mutta Oysholla iskin silmäni näihin valkoisiin pellavashortseihin ja Benettonin alesta bongasin tämän paidan -70% hintalapulla varustettuna. Nämä olivat kyllä hyvät ostokset, sillä kuumalla ilmalla en tiedä mitään pellavaa parempaa materiaalia.

Tänään kesälomani tulee päätökseen ja huomenna palaan takaisin toimistolle. Tuntuu kuin olisin ollut lomalla ikuisuuden, vaikka olin “vain” kolme viikkoa. Kolmeen viikkoon mahtui kahdet häät, kaksi ulkomaanmatkaa, landella oleskelua ja yhdet kolmekymppiset. Paljon ehdittiin siis tehdä ja nähdä ja nyt odotan kotiin pääsyä ja sitä, ettei tarvitse lähteä yhtään mihinkään pitkään aikaan, heh. Matkatavarat siis kasaan (olen yrittänyt pakata osan meidän vanhan kodin tavaroista mukaan ja toivon, että helposti särkyvät pysyvät yhtenä kappaleena) ja pian kohti Helsinkiä.

Ihanaa viikon alkua kaikille!

 

Style Plaza Linen Outfit3 Style Plaza Linen Outfit22Style Plaza Linen Outfit6 Style Plaza Linen Outfit13*Photos/Thomas D.

Shirt / Benetton (similar here*, here*)

Shorts / Oysho (similar here*, here*)

Sandals / Les Tropeziennes

Hat / Balmuir*

Bracelet / Hermès

Bag / Balenciaga

Sunnies / Le Specs

*Mainoslinkkejä/Commercial links.

You May Also Like

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *