Takki   /   Pipo   /   Merinovillamekko

Nahkasaappaat   /   Neule   /   Neuletakki

Takki   /   Neule   /   Nahkahousut

 

Ihanaa, että on taas viikonloppu! Vaikka kaikki päivät on pitkälti samanlaisia pienen vauvan kanssa ja viikonloppu ei eroa arjesta, niin silti loppuviikossa on oma tunnelmansa. On myös kiva kun meillä on perheenä enemmän yhteistä aikaa ja yleensä mies on ottanut koppia vauvasta aamulla, jotta saan itse nukkua pidempään (se vasta luksusta onkin!). Saa tosin nähdä miten nyt, sillä aloitimme toissapäivänä lempeän unikoulun pojalle (johon toki kuuluu sydäntäsärkevää itkua) ja vaikka alku olikin menestys niin katsotaan miten tästä eteenpäin. Vauva nukkui siis ensimmäistä kertaa ikinä 6h putkeen ja imetysten väli oli vielä pidempi, joten oltiin aika ällikällä, että näinkö nopeasti voi tulla tuloksia! Mutta ei nyt uskalleta vielä juhlia, sillä tuskin mikään pysyvä muutos voi olla ihan näin nopea (ja alahampaiden kärjet tuntuvat jo, eli niiden puhkeaminen vaikeuttaa uniasioita varmasti). Kerron kuitenkin enemmän unikoulusta ja unikonsultaatiosta, kun tämä kahden viikon tukijakso on tullut päätökseen!

Rentouttavaa viikonloppua kaikille!

 

*Mainoslinkkejä.

You May Also Like

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *