June 2

  1. Bandana  /  2. Summer favorite

 

Vietin eilen ihanan päivän Pariisissa ja aurinkokin sitten vihdoin näyttäytyi meidän lounaan aikana. Muuten päivä olikin yllättävän harmaa, mutta tänään aurinko paistaakin täydeltä taivaalta ja sääennusteet näyttävät lupaavilta. Josko tästä alkaisi kunnon kesäputki Ranskassa? Olisi kyllä jo aikakin kun mietitään, että on jo heinäkuu…Pariisissa asuva ystäväni juuri valitteli, että on ollut aivan surkea kesä ilmojen puolesta tähän asti. Muutama hellepäivä, mutta muuten vettä on satanut enemmän tai vähemmän päivittäin. Hän nauroikin, että ihasteli omia Insta-kuviani Suomesta kun aurinko porotti pilvettömältä taivaalta, samaan aikaan kun pariisilaiset juoksivat kaatosateilta suojaan. Maailmankirjat hieman sekaisin, mutta näin suomalaisena en voi valittaa tätä “kohtaloa”, heh.

No mutta, heinäkuu kun on jo meneillään, niin on aika taas katsoa miltä kesäkuun asuni näyttivät. Oma suosikkini on ehdottomasti tuo nelonen ja viileämmät kesäsäät eivät meikäläistä haittaa juuri sen takia, että voin edelleen käpertyä lempineuleeseeni. Nyt se tosin taitaa jäädä kaappiin odottamaan syksyä, mutta kiitos viileälle kesäkuulle siitä, että sain kaivaa sen sen esille ennen kesäsäilöön joutumista! Mikä näistä asuista kolahti teihin eniten?

 

I had a great day yesterday in Paris and even the sun came out eventually, just in time for out lunch. Otherwise it was a grey day, but today the sun is shining full force and the weather forecasts look promising. Maybe this is the start of a real summer here? I sure hope so, as it’s already July…

And speaking of July, it’s time to take a look at what I wore last month. My favorite of these June looks is number four and thanks to the colder weather, I was able to wear my favorite knit again. Which one was your favorite look?

 

june 3

3. Say what?  /  4. Kill them with kindness

june 5

5. Fashion therapy  /  6. White for summer

june 1

7. Black and white