♥  Kävin eilen vanhemmillani ja koko perhe kokoontui yhteen. Harvinaista herkkua, että kaikki viisi ovat samassa paikassa samaan aikaan. Mukana oli myös Coco-koira, jota sai vahtia silmä kovana. Ikää on vasta niin vähän, että jalat liikkuu, mutta järki ei tule perässä. Vähän kuin juuri kävelemään oppineella lapsella, heh!

♥  Näen työmatkallani monesti ihmisiä, joita elämä ei ole kohdellut niin pehmeällä kädellä. Yksi alue on erityisen karu ja siellä näkyy selvästi elämän varjopuoli. Mietin usein, että missä vaiheessa heidän elämänsä meni niin pahasti pieleen, että viina tai aineet ovat ajaneet niin huonoon jamaan? Tulee todella surullinen olo siitä, että kaikilla ei todellakaan ole kaikki hyvin tässä maassa. Toinen sydäntäsärkevä näky on leipäjono, jonka näin ensimmäistä kertaa muutama kuukausi sitten. Jono oli valtavan pitkä ja muistutti siitä, että arki on monelle taistelua. Ja jos jotain tarvitaan lisää tässä maassa niin se on empatiaa.

♥ Pohdimme juuri, että vietämmekö uuden vuoden Ranskassa vai täällä. UV ei sinänsä hetkauta itseäni suuntaan tai toiseen ja parasta on, kun saa viettää rentoa iltaa ystävien kanssa megabileiden sijaan. Koen muutenkin, että kevät ja syksy on enemmän “uuden alkua” kuin vuoden vaihtuminen. Toki on kiva katsella taaksepäin kulunutta vuotta ja meidän tapauksessa se onkin ollut aika tapahtumarikas. Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan!

♥  Kävin eilen katsastamassa Erdem x H&M uuden yhteistyömalliston ja se näytti yllättävän hyvältä! Suosikkini oli (yllätys, yllätys) harmaa bleiseri, mutta mallistossa oli myös kivaa kukkaprinttiä, vaikka en kova kuosien ystävä olekaan. Tämä näytti jotenkin todella raikkaalta, eli kukkakuosin ystävät olkaa kärppänä, kun mallisto iskee myymälöihin ja verkkoon!

♥  Alexa muutti miehensä kanssa meidän kotikulmille ja asutaan nyt korttelin päässä toisistamme. Tämä mahdollistaa ex-tempore kahvittelut ja iltakävelyt. Alkuviikosta tehtiin lenkki pitkin rantoja ja miten virkistävää se olikaan. Kävelylenkki + girl talk = parasta.

 

Running out of hours in a day, so no translation this time. Have a great weekend everyone!

You May Also Like

2 comments

Reply

Moikka! Kiinnostaisi tietää mitä teet työksesi? Entä mikä on koulutuksesi?

Reply

Moikka! Luin Etelä-Ranskassa kauppatieteiden kandiksi ja sen jälkeen jatkoin maisteriopiskeluiden parissa Pariisissa. Nykyään työskentelen markkinoinnin parissa 🙂

Mukavaa viikonloppua sinne!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *