Célinen Trapeze on nyt ollut sen aikaa käytössä, että uskallan kertoa muutamia käyttökokemuksia. Kyseessä on siis se isompi koko ja alkuun arkailin, että onkohan se liiankin iso. Huomasin kuitenkin käytössä, että se on omiin tarpeisiini juurikin täydellinen. Laukku mahtuu myös olalle (siksi tässä isommassa ei ole sitä erillistä olkahihnaa) koska kahva on sen verran pidempi.

Lukkosysteemi laukun etuosassa on kyllä hitusen hankalampi ja jos laukussa on paljon tavaraa niin silloin avaaminen ei ole ihan helpoimmasta päästä. Laukun takana on kuitenkin iso vetoketjullinen lokero, joka pelastaa tilanteen sillä sinne saa kännykän, lompakon ja kaikki muut tarpeelliset jutut. Näin laukkua ei tarvitse olla koko ajan avaamassa.

Laukun sisällä on muutamia lokeroita mihin pikku jutut saa paremmin jemmaan. Laukku on itsessään niin tilava, että muuten niitä pienempiä juttuja voisi olla vaikeampi kaivaa sieltä pohjalta. Kaiken kaikkiaan on ollut tosi tyytyväinen tähän laukkuun ja voin suositella sitä muillekin! Haaveissa on vielä joku päivä hankkia se pienempi versio täysin mustana, mutta sen aika on sitten joskus…

Löytyykö teiltä Trapeze ja oletteko ollut tyytyväisiä omaanne?

I just love my new Céline Trapeze! It’s a great everyday bag and fits everything I could need. 

You May Also Like

13 comments

Reply

It’s gorgeous! I just got one recently and I can’t stop bringing it with me everywhere 🙂

http://lartoffashion.blogspot.com

Reply

Good choice! 🙂 It’s a wonderful bag!

Reply

Olisi kiva tietää, että miksi päädyit juuri tuohon väriin? 🙂 Laukku on todella kaunis! <3

Reply

Se on itseasiassa lahja, joten en itse pystynyt vaikuttamaan väriin! Mutta värit on niin neutraalit ja toimivat lähes kaiken kanssa, joten laukun väritys on todella mieluinen! 🙂

Reply

Ihmettelin hetkinen sitten, miksi blogi päivity, mutta olin jotenkin ihmeen kaupalla poistanut sen lukulistalta?! 😀

Upea laukku ja todella ihanasti olet sen yhdistänyt asuihin! 🙂 Omaa Célineäni pääsen metsästämään maanantaista alkaen Cannesista, jaiks jännittää miten käy 😀 Oletko nähnyt Mini Luggagea beigensävyssä, onkohan niitä tällä hetkellä valikoimissakaan? Näin kyllä Luxbagissa vaalean Phantomin, joten päätin, jos ei Ranskasta laukkua löydy, suunnistan sinne katsomaan tilanteen, mutta mieluiten haluaisin vaalean Luggagen, Micro-kokokin kävisi.. Tiedätkö muuten, onko Mini Luggagen hinta tällä hetkellä tasan 2000€? Genevessä taisi maksaa euroissa n. 2200… Kiitos, jos viitsit vastata! 🙂

Reply

Hih, en ole vielä luopunut bloggaamisesta! 😉

Pidän peukut pystyssä, että saat metsästettyä omasi Cannesista! Ja mä hyppään sun matkalaukkuun mukaan sillä Etelä-Ranskaan on kova ikävä! 🙂 Mä en ole nähnyt tänä vuonna Luggagea beigensävyisenä, mutta he yleensä (etenkin) pienimmissä liikkeissä pitävät näytillä sesonkituotteet ja nämä klassikot on takahuoneessa. Kannattaa siis kysellä liikkeestä jos sitä on saatavilla koska se saattaa hyvin löytyä varastosta! Ja hinnasta en ole enää niin perillä…viimeksi ainakin se oli 2000€, mutta olisiko se voinut taas nousta? Hui, toivottavasti ei!

Ihanaa reissua ja hyviä shoppailuita! 🙂

Reply

Kiitos sinulle tuhannesti taas vastauksesta, olet todella ystävällinen <3

Täytyy sitten rohkeasti liikkeessä vain kysyä tilannetta, toivottavasti ei tule taas kielimuuri vastaan niin kuin Ranskassa yleensä 😀 Genevessä oli muutenkin kalliimpaa kyllä, mutta toisaalta verot sai takaisin lentokentältä (tai näin ainakin LV:llä) joten toivottavasti hinnat eivät ole nousseet..

Ja kiitos! 🙂

Reply

Tottakai, mielelläni autan ja vastailen teille ihanille<3

Kyllä, rohkeasti sisään ja kysymään asiasta! 😉 Ja toivon, ettei ne hinnat olisi kohonnut ja löydät etsimäsi!

Reply

Kieltämättä varmasti hintansa arvoinen! Upea lisäys laukkukokoelmaasi. Mustana olen itsekin katsellut tätä mutta täytyy sanoa että ainakin tässä isommassa koossa muutkin värit toimivat, laukun muodot pääsevät paremmin esille 🙂

Reply

Joo, värikäs on aika kiva ja niinkuin sanoit, laukun muodot pääsee siinä paremmin esille! 🙂

Reply

Voi kuinka nätti ja klassinen! Tykkään myös tuosta väriyhdistelmästä.

Reply

Väriyhdistelmä on kyllä tosi onnistunut! Eikä liian hurja omaan makuuni 🙂

Reply

Voi aivan ihana! Se on todella todella kaunis <3

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *