btrench10

 

Täällä ollaan päästy jo nauttimaan ihanasta kevätauringosta ja mikä parasta, auringon lämmön tuntee jo iholla. Tässä vuodenajassa on jotain maagista! Täällä Ranskassa kevät alkaa paljon aikaisemmin Suomeen verrattuna, mutta kyllä se Suomen kevät on ihan uskomaton kun koko luonto herää hiljalleen pimeän talven jälkeen. Bongasin täältä muuten jo vuoden ensimmäiset valkovuokot ja ne vasta on kevään merkki jos jokin!

Keväästä puheenollen, mikä olisikaan parempi vaate tälle kaudelle kuin trenssi. Pohdin vanhemmassa postauksessa Burberryn trenssistä, mutta päädyin vielä odottamaan koska hinta on niin korkea ja mietin, että vielä täksi kaudeksi hankkisin budjettiversion. Kohtalo kuitenkin puuttui peliin – heh, näin tilannetta dramatisoiden. Olin nimittäin yksi päivä Stockalla ja päätin käydä katsomassa jos Burberryn osastolla olisi trenssejä, jotta tietäisin oman kokoni jos joskus sen netistä tilaisin. Sieltä löytyi mm. Kesington-malli ja sitten sielä oli tämä. Malli on nimeltään Queenshouse ja mitään muuta eroa en Kensingtoniin huomannut kuin hieman edullisemman hinnan ja ehkä hitusen kapeamman leikkauksen. Kokeilin molempia, mutta tämä istui paljon paremmin omaan kroppaani.

Jätin trenssin kuitenkin vielä hyllylle ja kotiin palatessani mietin, että voi kumpa olisi Stockan alennuskuponki jonka saisi hyödynnettyä. Samalla hain postit ja arvatkaa mikä sielä odotti? Stockan alennuskuponki. Yhdestä naisten muodintuotteesta -20%. Ei muuta kun soitto Stockalle ja takki varaukseen. Samana päivänä yritin löytää tämän takin netistä tuloksetta, eli uskon kyseessä olleen vanhempi malli. Kävi siis hyvä tuuri tämän kanssa ottaen huomioon, että kokoja oli tangolla tasan tämä yksi.

Nyt kaapista siis löytyy yksi klassikko lisää ja tulette näkemään sitä mun päällä kyllästymiseen asti. Täytyy vielä laadusta mainita sen verran, että vaikka takki näyttää kuvissa hieman ryppyiseltä (kaivoin sen matkalaukusta hetki ennen kuvien ottamista) niin se sileni heti kun laitoin sen vaatepuulle. Se on hyvän vaatteen merkki. Myös istuvuus ja yksityiskohdat on ihan viimeisen päälle mietitty. Hyvä ostos siis ja toivottavasti mahdollisimman pitkäikäinen!

Tänään me ajetaan takaisin Pariisin päiväksi ja huomenna on jo lähtö Etelä-Ranskaan! Toivottavasti päivä Pariisissa menisi vähän paremmissa merkeissä kuin viimeksi, heh…

 

In France the weather has been very nice this week (at least compared to Finland’s rain and snow), and I just love this time of the year when the days get longer and lighter. Especially in Finland it’s so magical when the nature recovers from a harsh winter and everything becomes green again…that time is a bit later though, but nothing can beat that.

Talking about Spring, there is nothing more essential than a trench coat. I’m all about trench coats and one from Burberry has always been on my wish list. When I found a perfect fit in Stockmann (a Finnish department store) and got -20% off, I didn’t hesitate getting it. Considering how classic it is, I’ll wear it for years and years (it better last long, heh). The name of the model is Queenshouse and the fit is quite slim, which works for me perfectly.

You’ll see me wearing this a lot this Spring so prepare to get bored, heh.

Today we are going back to Paris (with better luck I hope) and tomorrow flying to South of France!

 

 btrench1btrench14btrench13btrench11btrench6btrench15

Trench coat / Burberry

Boyfriend jeans / Monki

Shirt / Stella McCartney

Heels / Zara

Bag / Céline

Sunnies / Ray Ban

You May Also Like

20 comments

Reply

Sun tukka!

Reply

Onnistunut eikö? 🙂

Reply

Aivan ihana!

Reply

Puss!

Reply

Oho, kohtalon johdatusta siis jos jokin! Ja takkihan on upea.

http://www.peaceandstyle.fi

Reply

Heh, kyllä! 😉

Reply

Loistava ostos, et varmasti tule katumaan! 🙂 Ja mikä tuuri sulla kävikään.

Reply

Kävi kyllä hyvä tuuri! Meant to be 😉

Reply

No nyt on kyllä täydellinen asu, kaikessa yksinkertaisuudessaan!

Reply

Kiitos! Kiva kuulla, että tykkäät 🙂

Reply

Todellakin kohtalo puuttui peliin 😉 Ja hyvä niin, sillä takki näyttää upealta ja sait laadukkaan takin moneksi vuodeksi!!

Reply

No eikö? 😉 Toivottavasti takki tosissaan kestää käytössä pitkään!

Reply

Trenssi näyttää todella upealta!! Two tumbs up 🙂 Kunpa itsekin löytäisin tuollaisen takin halvemmalla, hinnat ovat nimittäin aivan taivaissa. Toisaalta käytän omaa mustaa Cubuksen alerekistä löytynyttä trenssiä jo kolmatta vuotta! Budjettiversiotkin voivat joskus yllättää.

Reply

Kiitos Elisa! 🙂 Joo, hinnat on kyllä ihan järkyttävät…suosittelen muuten katsomaan Stockalta Burberryn trenssiä, sillä hinnat on siellä edullisemmat kuin mitä Burberryn omalla nettisivulla…Tämä malli oli onneksi muutaman satasen sitä Kensingtonia edullisempi ja ale-kupongilla sain sen hintaan, joka oli just siinä kipurajalla…yhtään enempää en kyllä olisi voinut maksaa!

Joo, totta. Monella merkillä on hyviä trenssejä edullisemmilla hinnoilla! Kiva kuulla, että olet ollut tyytväinen Cubuksen versioon. Multa löytyy myös Zarasta se ihana trenssi, joka on kyllä kestänyt yllättävän hyvin kovaa käyttöä! Nyt vasta siinä on ilmennyt muutamia kulumia, mutta ei nyt mitään sen pahempaa.

Reply

Lol! Looks like we did the same kind of shopping for trench “spree”.
I just bought the classic Burberry trench in black colour, also from Stockmann
with a nice -20% off and I’m so happy with it ( and the price tag of course 😀 ).
You look fantastic in this minimalistic but very classy, casual outfit!

http://lartoffashion.blogspot.com

Reply

Hehe, no way! I guess I’m not the only one who used their discount code wisely 😉

Reply

Beautiful
Ann’so M
http://www.annsom-blog.com/

Reply

Merci Ann’so! 🙂

Reply

Todella tyylikäs kevättakki!

Itsekin olen miettinyt klassikkotrenssiä (tosin en Burberryn ;)) keväämmälle elegantin kevyeeseen oloon! Ehkä otan susta mallia ja teen aiheesta itsenäisen tutkimuksen netissä 🙂

Reply

Trenssit on kyllä ihan parhaita ja niitä voi tosissaan käyttää vuodesta toiseen. Ne on aina yhtä “in”! 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *