Paris Haute Couture AH 2014/15

 

[dropcap custom_class=”normal”]Tässä yksi mahtava asu idea kaupunkiin kesäksi. Itseltäni löytyy lähes kaikki tämän asun palaset jo kaapistani, joten en malta odottaa, että saan toteuttaa (ja kuvattua) tämän lookin muutaman viikon kuluttua Ranskassa. Kevyt valkoinen mekko yhdistettynä viralliseen bleiseriin toimii mielestäni hyvin.[/dropcap]

Olen kertonutkin teille monesti, että kesä on itselleni vähiten inspiroivaa aikaa pukeutumisen kannalta. Mitä korkeammalle lämpöasteet nousevat, sitä vaikeammaksi pukeutuminen mielestäni muuttuu. Johtuu varmasti myös kaappini sisällöstä, sillä suurinosa vaatteistani ovat neuleita ja pitkiä housuja. En ole ikinä halunnut satsata hirveästi kesävaatteisiin, sillä niiden käyttöaika on niin lyhyt. Sen lisäksi vietän kesäisin paljon aikaa landella ja siellä en kyllä välitä pätkääkään siltä miltä näytän, heh. Edellisen viikonlopun vietinkin siellä hupparissa ja college-housuissa.

Onneksi kaupungissa kauluspaidoilla, farkkushortseilla ja muutamalla maximekolla pääsee jo pitkälle. Niitä löytyykin jo kaapistani, eli tavoitteena on pärjätä niillä koko kesän. Satsaan mielummin syksyn vaatteisiin kun on sen aika!

Hyvää kesäkuuta kaikille!

 

This is a great outfit idea for summer. I have almost all of these items in my closet, so I’m going to try this look when I get to France. A light white dress combined for a black blazer works well in my opinion.

I’ve told you many times how summer is the least inspirational time for me fashion wise. The hotter it gets, the harder it is to decide what to wear. I’m sure it’s due to the fact that my closet is full of trousers and knits, which are not the ideal items for a hot summer day. I’ve never really wanted to get many summer clothes as the season is so short here in Finland. And besides, I spent a lot of it at the countryside and there I couldn’t care less how I look, heh. Luckily I have a few good summer items (linen shirt, maxi dress, jean shorts), which will be enough hopefully.

Enjoy the 1st of June everyone!

 

* Image; Pinterest.

You May Also Like

2 comments

Reply

muuten hyvä mutta mä en suostu ymmärtämään miksi sairaalasläpärit (terveyssandaalit) ovat in. Niissä ei sitten ole mitään naisellista.. ehkä olen sisäistänyt keski-eurooppalaisen tyylin 😐 Nämä menevät varmaan kategoriaan “love it or hate it” 😀 😀

Kaikkea hyvää muuttoon, toivottavasti kaikki menee hyvin 🙂 Odotan innolla Ranska-postauksia ja niitä “ulkosuomalaisen mietteet” juttuja 😉

Reply

Heh, en mäkään kyllä ihan heti lähtisi Birkenstockeissa kaupungille, mutta rantalomalla tai landella ne on ihan mainiot. 🙂

Ja kiitos Elisa! Kohta olenkin jo Ranskassa ja sieltä tulee juttua sitten enemmän. Nyt on ollut aika vähän kortilla kun olen järjestellyt Suomi-kamoja varastoon ja pakannut Ranskaa varten suurimman osan omaisuudesta, mutta heti kun helpottaa niin tulee vähän pohdiskelevampaa juttua 🙂

Leave a Reply to Anna Sofia Cancel Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *