fm4

 

[dropcap custom_class=”normal”]Ranskassa järjestetään vuosittain “musiikin juhla” aina kesäkuun 21.päivä. Viime sunnuntaina ihmiset kokoontuivat ympäri Ranskaa kaduille soittamaan ja kuuntelemaan musiikkia. Tämä oli ensimmäinen kerta kun olin Ranskassa kyseisenä päivänä ja olin yllättynyt siitä miten paljon ihmisiä olikaan liikenteessä. Niin soittamassa kuin kuuntelemassakin. Päivän idea on siis se, että jokainen voi pystyttää oman musiikki-pisteensä kadulle ja soittaa haluamaansa musiikkia. Illan aikana me kuulimme niin afrikkalaista musiikkia, orkesteria, kuoroa, kuin meidän kotikadun DJ:täkin. Naurettiin, että meidän kotikadulla oli kyllä villein meno ja kotona tuntui kuin olisi ollut isommassakin yökerhossa.[/dropcap]

Tänä vuonna 21.päivä sattui sunnuntaille, joten musiikki hiljeni jo puolenyön aikaan, jotta ihmiset saivat riittävät yöunet ennen uuden viikon alkua. Oli kyllä kiva kokemus ja odotan jo innolla ensi vuotta!

 

All French people are familiar with the Fête de la musique, which took place last Sunday. This music celebration is always on the 21st of June and during that day, anyone can play music on the streets. It’s a nice concept and I was surprised how many people participated. We heard all kind of music during this Sunday night. I have to say that probably the most popular act was a DJ on our street as the party was wild, heh. When we opened the windows in our apartment, it felt like the entire block was a huge nightclub. Pretty cool!

This year, the 21st was a Sunday so the music stopped at midnight so people could get some sleep before a new work week. All in all, it was a great evening and I’m looking forward to the next one!

 

fm8

fm2

fm7

fm1

 

You May Also Like

6 comments

Reply

Muutama vuosi sitten satuimme ystäväni kanssa Pariisiin näihin aikoihin, ja kyllä oli aluksi ihmettelemistä kun ravintolasta poistumisen jälkeen kaduilla alkoi tulla vastaan jos jonkinlaista soittajaa! Emme siis tienneet tapahatumasta etukäteen, mutta ihanaa että satuimme Pariisiin juuri silloin. Huikea fiilis kaduilla, ja musiikki sai tanssimaan niin nuoret kuin vanhatkin 🙂

Reply

Heh, voin kuvitella, että tuntui oudolta kun yhtäkkiä kadut on täynnä soittajia ja musiikkia! Luulen, että Pariisissa tämä kyseinen päivä on vieläkin suositumpi, mutta jopa näin pienemmässä kaavassa oli oikein kiva juttu ja kaikilla tuntui olevan hauskaa 🙂

Reply

Oh that looks and sounds so much fun. I have actually never heard of it, but especially with the great weather it must have been wonderful!

Reply

It was! 🙂 And yes, luckily the weather was great, because with rain it just wouldn’t have been the same.

Reply

Täällä oli myös melkoiset tsembalot! Kiva, että vähän rennompaakin menoa välillä 😉

Reply

Aika yllättävää, että sielläkin osataan revitellä! 😉

Leave a Reply to Jonna Cancel Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *