mmn1

 

Ihana muodintäyteinen viikonloppu on siis takana, mutta palataan kuitenkin vielä Pariisin tunnelmiin ja sunnuntaiseen asuuni. Kuten näkyy, perus uniformulla taas mentiin. Ei ole farkkujen ja neuleen voittanutta komboa. Aina kun mietin, että mitä pukisin muotiviikoille, niin tulen aina siihen tulokseen, että juuri sen missä itselläni on hyvä olla. Olisi se sitten kuinka “tylsä asu” tahansa. Pariisissa näkyy muotiviikkojen aikana upeita ja aika erikoisiakin asuja, mutta osa pukeutuu herättääkseen huomiota, eikä välttämättä liiku vastaavissa asuissa “siviilissä”. Monella on myös merkkien lainavaatteita päällään ja kevätmalliston asuissa poseeraaminen muutaman asteen lämpötiloissa vaatii jo omistautumista, heh. Muotiviikot on kyllä parasta aika istua kahviloissa tuntitolkulla tai käydä drinkeillä pintaliitopaikoissa (esim. Costesissa), sillä silloin Pariisi kuhisee tyylitaitureita.

Pakko myöntää, että Pariisia tuli hieman ikävä tämän viikonlopun aikana. Olin unohtanut miten tyylikkäitä ihmisiä Pariisissa onkaan (luulo siitä, että kaikki ranskalaiset ovat tyylikkäitä on suuri harha) ja kuinka kansainvälinen kaupunki se loppupeleissä on. Kansainvälisyyttä ja on ehkä eniten ikävä. En kuitenkaan kaipaa sinne asumaan (siitä on ihan tarpeeksi kokemusta), mutta viikonloppu kerran kuussa tekisi varmasti hyvää. Ja itselläni on mahdollisuus mennä sinne vaikka joka perjantai, joten ei tässä paljon ikävää kannata potea, heh.

 

So the fashion filled weekend is long gone, but let’s get back to one of my fashion week looks. As you can see, I chose to wear something very casual and comfortable. I’m always thinking if I should wear something crazy and out of the box, since it’s fashion week, but why would I? My style is simple and I’m okay with that. So the usual jeans + knit combo was my choice. I absolutely love this black cashmere cropped knit from Andiata, as the length is perfect to be worn with high-waisted jeans.

I have to admit I started missing living in Paris just a bit. I just love the international vibe, the fashion and the architecture there. Not enough to move back, but I think I need to visit this beautiful city more often. In the end I’m just a one hour train ride away, so I can go there every week if I want to, heh!

Enjoy your day everyone!

 

mar3

mar10

mar2

mar11

mar6

mar5

Coat / Zara (similar here*)

Cashmere knit / Andiata*

Jeans / Mango (here*)

Silk scarf / Marimekko (here*)

Boots / & Other Stories

Bag / Chanel

*Commercial links / Gifted.

You May Also Like

6 comments

Reply

Can’t get enough of your amazing haircut, it suits you wonderfully!!
I love how you’ve put the scarf around the chain of your Chanel bag, so perfect and adds a great touch to the rest of this outfit. 🙂

http://lartoffashion.com

Reply

Thanks dear! I think this is my favorite haircut so far. Sedin from Q Hair is really the best hairdresser! 🙂

Reply

Vähänkö tuo takki näyttää hyvältä sun päällä!! Mua harmittaa että Zaran takit eivät vain istu mun päälle 🙁 Niillä olisi niin nättejä takkeja mutta M-koko on ihan inan liian pieni ja L-koon takit ovat ihan liian isoja.

Reply

Kiitos Elisa! 🙂 Ihastuin tähän kyllä täysin! Moni sanoo muuten samaa Zaran yläosista…harmi, että sulla myös tuo ongelma!

Reply

Samaa katoin, upea tukka! Toimiskohan tuo itsellä… Ehkä hiukan pidempänä niin sais sen hätäponnarin vedettyä! 🙂

Reply

Kiitos Lennu! Go for it 🙂 Tämänkin saa kiinni (just ja just). Kannattaa muuten leikkauttaa polkka hyvällä kampaajalla, jotta se on kunnolla leikattu ja asettuu muotoonsa oikein. Muuten polkka voi näyttä helposti vähän tönköltä!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *