marimekko-ss17-8

 

Marimekko esitteli kevät-kesä 2017 mallistonsa eilen Pariisissa. Näytös pidettiin Suomen suurlähetystössä osoitteessa Place de Finlande, joka sijaitsee aivan Ponte Alexanderin kupeessa. Suurlähetystössä oli ihana tunnelma ja Marimekon koti-tuotteet oli laitettu kauniisti esille. Live-bändi vielä kruunasi kokonaisuuden ja kun itse näytös alkoi, niin sai kyllä moneen otteeseen huokailla ihastuksesta.

Täma mallisto oli suosikkini Marimekolta ja kuten näette, ihastuin näihin yksivärisiin ja tummanpuhuviin asuihin. Toki mallistossa oli paljon muutakin ja väriä riitti tuttuun Marimekko-tyyliin, mutta mallisto oli huomattavasti modernimpi ja leikkaukset harkitumpia, kuin mitä aikaisemmin. Vaikka kaikki värit ja kuosit eivät sytyttäneet, niin huomasin silti vaatteiden mallin ihastuttavan. Useasta asusta mietin, että voi kun tuo olisi saatavilla kokomustana. Aikamoinen ero muutaman vuoden takaiseen, jolloin en olisi ikinä voinut kuvitellut haaveilevani vielä joku päivä Marimekon tuotteista.

Ihanaa, että Marimekon face lift jatkaa oikeaan suuntaan ja nyt sitä alkaa itsekin olemaan kiinnostuneempi kotimaisesta muodista. Omaan makuuni Andiata ja Balmuir ovat edelleen niitä ykkösiä ja heidän valikoimasta voisin pukea päälleni lähestulkoon mitä tahansa. Laatua ja hienostunutta luksusta on ne sanat millä kuvailisin näitä merkkejä. Marimekko alkaa kyllä hiljalleen kiinnostamaan entistä enemmän, joten saa nähdä jos se vielä kipuaa joku päivä listalleni näiden kahden kotimaisen merkin rinnalle!

 

Marimekko presented their SS17 collection yesterday at the Finnish embassy in Paris. The embassy is located on Place de Finland, close to the Ponte Alexander, so the location was beautiful. The inside of the embassy was just as beautiful, as it was decorated with Marimekko’s home line. The live band was the icing on the cake and when the show started I couldn’t help, but feel proud of this Finnish brand.

This collection was my favorite so far and these were the looks I fell for. Of course the collection had many colorful pieces and prints (as they are a strong part of the Marimekko DNA), but luckily there were these darker tones for us who are not too comfortable with flashy colors and prints. I love these looks!

Thank you Marimekko for having my again!

 

marimekko-ss17-5

marimekko-ss17-1

marimekko-ss17-3

marimekko-ss17-4

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

You May Also Like

6 comments

Reply

Stunning collection!

http://MARTASFASHIONDIARY.com/

Reply

It really was! 🙂

Reply

Osaatko sanoo miten sun blogin lukemisen voi lopettaa bloggerista? En seuraa juuri ollenkaan ja joskus kauan sitten liityin lukijaksi niin postaukset ilmestyvät turhaa siihen etusivulle.

Reply

Tässä asiassa sun kannattaa kääntyä ihan Bloggerin puoleen! Selviää varmasti sitä kautta 🙂 Hyvää syksyn jatkoa!

Reply

Ja minä katselin tuota ensimmäistä ja mietin miten ihanalta se näyttäisi jossain kivassa värikkäässä kuosissa 😀 Tyylikäs tuo mustakin, leikkaus on tosi nätti!

Reply

Heh, niin sitä vaan maut eroaa toisistaan 🙂 Mutta voihan olla, että jotain näitä malleja tulee useammassa värissä/kuosissa? Mutta joo, tämä ensimmäinen asu oli kyllä super tyylikäs!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *