vintage-chanel-10

 

Blogeissa on lähtenyt leviämään tämä “epäsuositut mielipiteet”-postaus ja itse olen lukenut niitä sen verran huvittuneena, että päätin toteuttaa samanmoisen. Tässä siis omia mielipiteitäni ja postaus on kirjoitettu pilke silmäkulmassa, joten näitä ei kannata ottaa mitenkään turhan vakavasti!

  • En ymmärrä alkuunkaan ylipitkiä rakennekynsiä. Miten niillä pystyy toimimaan arjessa? Miten tekstiviestien kirjoittaminen oikein onnistuu? Miten pukea lempineule päälleen ilman, että saa kymmeniä langanvetoja aikaan..?  Pitkät rakennekynnet herättävät minussa selvästi paljon kysymyksiä, heh.
  • Olen ihmetellyt, että miten joku voi loukkaantua siitä, että morsiuspari päättää pitää lapsettomat häät? Luin jokin aika sitten artikkelin, missä väiteltiin asiasta ja oli ihmisiä kenen mielestä häät ovat koko perheen juhla ja siten hääparin pitäisi kutsua myös lapset. Mielestäni hääpari saa tehdä juuri niin kuin haluaa omana päivänään, ilman, että kenenkään pitäisi suuttua siitä puoleen tai toiseen.
  • Samppanja on mielestäni yliarvostettua. Aitoa samppanjahan on aitoa vain siksi, että se tulee Champagnen alueelta Ranskasta. Esimerkiksi Luxembourgilainen Bernard Massard Cuvée (14€) on mielestäni erinomainen kuohuviini ja maksaa vain murto osan Moëtin hinnasta (45€) – Alkossa siis. Toki samppanja tuo arvokkuutta tilaisuuteen ja sillä on aikansa ja paikkansa, mutta monet kuohuviinit eivät mielestäni häviä skumpalle.
  • En ymmärrä näitä kotimaisia viihdesarjoja, kuten Posse. Kerran erehdyin katsomaan sitä viisi minuuttia ja se riitti. Aikuiset ihmiset hyppivät puolialasti ruudussa…I don’t get it. Ja se on paljon sanottu ihmiseltä, joka katsoo, kröhöm, esimerkiksi The Real Housewives of NYC:iä.
  • Selfiet. Myönnän, että otan (ja julkaisen) niitä itsekin aina silloin tällöin, mutta monella on Insta-feed aivan täynnä pelkkiä lähikuvia omasta naamastaan. Miksi? Ja tämä tulee siis taas ihmiseltä, jonka Insta-feed on täynnä asukuvia itsestään, joten ehkä pitäisi olla vain hiljaa…#tekopyhä much?
  • Guccin uusi tuleminen on kieltämättä saanut minut ihastelemaan heidän uusia laukkujaan monesti, mutta itselläni on silti negatiivinen mielikuva tästä Guccin logokuosista. Johtuu varmasti siitä, että täällä Ranskassa monella miehellä (jep, miehellä) on joko Guccin feikkilippis, laukku tai vyö päällään. Orléansissakin tietyllä ryhmällä näkyy aina Guccia (yhdistettynä verkkareihin), eikä se rehellisesti sanottuna sytytä omaa Gucci-himoani…

Eli sellaisia mielipiteitä täältä suunnalta! Voiko kukaan teistä samaistua johonkin kohtaan? Ihanaa viikonloppua kaikille!

 

/Today there is exceptionally no translation (sorry about that). I wish you all a great weekend!

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

Save

You May Also Like

22 comments

Reply

Postasin itse juurikin samanlaisen jutun omassa blogissa. Olen melkein kaikissa kohdissa samaa mieltä, eniten ehkä ihmetyttää tuo lapsettomat häät. Jos joku järjestää häät ja investoi niin paljon aikaa ja rahaa, miksi ei saisi myös päättää kuka saa kutsun häihin?
Possea en ole katsonut (todennut saman kuin sinä) mutta toisaalta en saa sanoa mitään, koska odotan jo että Temptation Island Suomi alkaa alkuvuodesta 😀

Reply

Täytyy tulla kurkkaamaan – näitä on ollut niin kiva lukea muiden blogeista! 🙂
Niin…samaa mietin minäkin. Kaikissa juhlissa mielestäni juhlan järjeställä on oikeus valita kutsuttavat ja häät ovat vielä niin henkilökohtainen tilaisuus, että jos sinne ei halua lapsia, niin mikäs siinä. Itse miettisin sitä myös siitä kulmasta, että haluisin ystäviemme pystyvän nauttimaan täysillä juhlasta, eikä stressata ja katsoa omien lastensa perään. Toki riippuisi myös paljon siitä minkä tyylisen juhlan järjestäisi…

Heh, no sama täällä…en itsekään katso pelkästään laatusarjoja, joten olisi pitänyt olla ihan hiljaa 😉

Ihanaa viikonloppua!

Reply

Heh, aika moneenkin. Olen joskus miettinyt sellaisen pet peeves-tyylisen postauksen tekemistä – ylipitkät rakennekynnet tulevat aina ensimmäisinä mieleen. Hrrrrrr, epäkäytännölliset ja epäsiistit. 😀

Reply

Heh, älä vaan…Itsekin oletan niiden olevan super epäkäytännölliset, mutta jotkut näyttävät pärjäävän niiden kanssa? Ehkä sekin voidaan luokitella taidoksi? 😀

Reply

Minulla on ollut ihan samoja ajatuksia! Guccin laukkuja (tai mitään heidän logoaan sisältävää) en pysty ihastelemaankaan juurikin tuon kyseenalaisen mielleyhtymän vuoksi. Pitkät rakennekynnet myös vaikuttavat aivan äärettömän epäkäytännöllisiltä. Miten niillä pesee tukan? Tai käy vessassa…?

Tuo lapsettomat häät on kyllä sellainen juttu, jonka vastustamista en ymmärrä. Kyllähän jokaisella hääparilla on oikeus järjestää juuri sellaiset juhlat kuin haluaa. Kerran kuulin lapsien tuomista häihin perusteltavan sillä, että pitäähän heidänkin oppia olemaan juhlissa. Joo, totta tuokin, mutta se lienee vanhempien “ongelma”. Ei kai häitään järjestävän parin tarvitse ottaa vastuuta tuttaviensa muksujen yhteiskuntakelpoisuuden kehittämisestä. 😀 Monet vanhemmat tuntuvat myös ottavan lapsettomien juhlien järjestämisen jonkinlaisena henkilökohtaisena loukkauksena juuri heidän lapsiaan kohtaan, vaikka eihän siitä siinä todellakaan ole kyse. Olen menossa naimisiin ensi kesänä ja vakavasti harkitsin lapsettomien juhlien järjestämistä. En nimittäin jaksaisi kuunnella lasten mekastusta juhlapäivänämme, eikä tiloihin pysty järjestämään minkäänlaista erillistä lasten tilaa (saati sitten että haluaisin sellaiseen vielä erikseen rahaa/aikaa käyttää). Tila on muutenkin rajallinen ja jokainen lapsi vie yhden paikan, mahdollisesti joltakulta minulle läheisemmältä aikuiselta, ja nostaa kustannuksia. Loppujen lopuksi vieraslistan mukaan paikalle saapuisi ehkä kolme-neljä lasta, joten en nähnyt tarpeelliseksi kieltää heidän tuloaan. Lisäksi luotan heidän vanhempiensa harkintakykyyn ja toivon, että heistä jokainen ymmärtää viedä muksunsa muualle, mikäli tämä vetäisee itkupotkuraivarit kesken vihkimisen. 😀

Huh. Tulipas vuodatus. 😀 Tämä kyllä on sellainen aihe, joka herättää mielipiteitä.

Reply

Ehkä se on ihan hyvä, että tämä Gucci-hurmos ei kosketa meitä…eipä tarvitse ainakaan haaveilla uudesta veskasta 😉 Ja muuten nyt kun mietin, niin vanhempieni luota (vai veinköhän ne landelle) löytyy noin kymmenen vuotta sitten ostamani Guccin tennarit. Niissä on sivussa tuota logokuosia ja silloin 15v. pidin niitä todella coolina, mutta nyt ne tulee vedettyä jalkaan lähinnä hätätapauksissa (tai marjametsässä) 😉

No aivan! Kyllähän ne käytöstavat pitää kotona opettaa, eikä toisen häissä, heh. Ja onhan niitä vaikka mitä juhlia mihin koko perhe on aina kutsuttu, joten sanoisin, että lapsettomat tilaisuudet ovat harvemmassa (iltatilaisuudet ovat tietenkin asia erikseen). Häissä on myös sellainen tunnelma, jota pieni lapsi ei pysty ymmärtämään tai aistimaan ja jo senkin myötä on lapsellekin varmasti todella tylsää istua ensin seremonian ajan liikkumatta ja sitten vielä pitkällä illallisella. Ja niin, ne kustannukset…sekin on varmasti monelle yksi este, etenkin jos lähipiirissa on paljon lapsia. Ja aivan – eihän sitä pidä ottaa mitenkään henkilökohtaisena asiana, jos joku haluaa pitää lapsettomat häät. Eihän se tarkoita, että “emme halua sinun lapsiasi paikalle”, vaan, että haluamme juhlia aikuisten kesken. Mielestäni siinä ei ole mitään pahaa!

Sitten kun/jos häät tulevat itselleni ajankohtaiseksi, niin tulemme miehen kanssa miettimään asiaa siltä kannalta, että minkälaisen tilaisuuden järjestämme. Jos valitsemme jonkun rennon puutarhajuhlat tyyppisen ratkaisun, niin sinne lapset olisivat tervetulleita (toki pitäisi vähän laskea pennosia ja miettiä montako niitä löytyy lähipiiristä, heh), mutta jos päätyisimme iltatilaisuuteen missä ruoka ja viinit olisivat pääosassa, niin pitäisimme lapsettomat häät. Tai ainakin nyt fiilis on tämä, mutta eihän sitä sitten tiedä tulevaisuudessa…Ja tilannehan olisi ihan eri jos meillä olisi lapsia jo siinä vaiheessa kun menisimme naimisiin.

Ja hei ihanaa häiden suunnittelua! Uskon ja toivon, että ne muutamat lapset eivät pistä showta pystyyn juuri vihkimisen aikaan ja kuten sanoit, jos näin kävisi, niin eiköhän vanhemmat reagoisi siihen nopeasti vaikka viemällä lapsen pois hetkeksi 🙂

Pitää muuten vielä tähän sanoa, että rakastan lapsia, joten se, että en kutsuisi heitä häihini ei millään tavoin tarkoittaisi, että läheisteni lapset olisivat yhtään sen tärkeämpiä, kuin tähänkin asti. Kyse on vain yksinkertaisesti siitä, että jotkut tilaisuudet ovat sopivampia vain aikuisten kesken juhlittavaksi.

Reply

Veit sanat suustani! En minäkään lapsia (tai ainakaan kaikkia lapsia :D) vihaa, mutta jotkut juhlat tosiaan sopivat paremmin ihan vain aikuisten kesken vietettäviksi.

Reply

Juuri näin! 🙂

Ja hei mukavaa viikonloppua!

Reply

Mä niin olen sun kanssa samaa mieltä, vaikka tuosta samppanjasta. Mun oma lemppari on Freixenet Brut Cava, ja ihan hurjan kylmänä! Ja noi sarjat – en jaksa suomalaisia sketsisarjojantms ollenkaan, mut kylläkin lemppari reality on The Real Housewifes of Beverly Hills…

Mun omat epäsuositut mielipiteet karkottaisivat varmaan lukijat blogistani… Joten jätän kirjoittamatta;)

Mukavaa viikonloppua!

Reply

Freixenetin kuohuista tykkään itsekin! 🙂 Heh, kyllähän NYC Housewife:ien lisäksi tuijotan tuota BH:nkin versiota…

Ei varmasti kartoittaisi – ainakin itse lukisin niitä enemmän, kuin mielelläni! 😉

Kiitos Marjukka ja samaa sinne!

Reply

Liian pitkät tekokynnet ja Gucci ja lapsettomat häät, kaikista samaa mieltä!

Minusta tuntuu, että koko minun blogi on täynnä niitä epäsuosittuja mielipiteitä, kun tuntuu että aina ajattelen eri tavalla asioista kuin esim. moni muu bloggaaja 😀 . Täytyy miettiä jos kirjoittaisi jotain ihan postaukseksi asti näin listattuna. Saattaisi ehkä vaan tulla kiusaus “sohaista muurahaispesää”, vaikka nyt perusluonteeltani aika lunki ja rauhaa rakastava olenkin 🙂

Mukavaa viikonloppua Anna Sofia 🙂 .

Reply

Mun mielestä on vain hienoa, että blogissa kertoo omia mielipiteitään, vaikka ajattelisi sitten eri tavalla, kuin moni muu. Blogiahan on sinun omasi, joten kyllähän sen pitääkin heijastaa omistajan ajatuksia jollain tasolla (vaikka keskittyisikin lähinnä muotiin) 🙂 Mutta ymmärrän myös sen, että itsesuojeluvaiston varassa haluaa välttää turhaa konfliktia, heh.

Kiitos Mari ja samaa sinne! 🙂

Reply

Samaa mieltä kaikista <3

Mä yritin tehdä tällaista postausta kans. Meillä oli töissä muistilappu johon pyysin maijaa ja tomiakin sanomaan vinkkejä…mut ei koskaan saatu tarpeeksi monta (julkaisukelpoista) mielipidettä kasaan 🙂 vaikka se ei tarkoita ettei niitä olis, heh.

Reply

Äh, tekisit vaan…Ymmärrän kyllä, että näissä pitää olla vähän tarkkana, ettei kukaan luokkaannu tai muutenkaan ymmärrä jotain pointtia väärin. Kuten molemmat tiedetään, niin sitä ei ikinä tiedä millaisen myrskyn voi aloittaa tahtomattaan,etenkin kun on mielipiteista kyse 🙂

Ihanaa viikonloppua sinne Turkuun <3

Reply

Näitä on aina huippua lukea! Oon tismalleen samaa mieltä noista suomalaisista “viihde”ohjelmista, suurin osa noista ei iske yhtään. Samoin vaikka Luokkakokous-leffat ei nappaa tippaakaan.

Joku on joskus sanonutkin, että hyvä kuohuviini on parempaa kuin huono samppanja. Mäkään en ole Moëtin ystävä, vaan niistä isojen talojen samppiksista joita olen maistanut, on suosikkini Taittanger. Sinällään arvostan kyllä samppanjoita, kun hieman erään koulutyön puitteissa niihin paneuduin ja Taittingerilla vierailukin avasi silmiä tuosta taiteenlajista.

Meidän häistä tulee lapsettomat, mutta se on onneksi kaikilla niillä tiedossa, jotka kutsun tulevat saamaan, joten draamaa tai vääntöä asiasta ei onneksi tarvitse käydä. En kyllä ymmärrä miksi pitäisi muutenkaan, hääparin päivähän se on ja he saavat tehdä siitä juuri sen näköisen kun itse haluavat. Ehkä lapsien vanhemmat voisivat ajatella sen niin, että saavat kahdenkeskistä aikaa ihanissa juhlissa. 🙂

Reply

Näin sen ensimmäisen Luokkakokous-leffan trailerin ja se jo riitti 😉

Skumpasta mun yksi suosikeistani on Mumm, mutta Moëtin pullot on kyllä kaikista tyylikkäimpiä, heh. Olen muuten halunnut jo pidemmän aikaan käydä Champagnen-alueella (on meiltä ajomatkan päässä) ja siellä (samppanja)viinitiloilla oppisi varmasti paljon uutta.

Ja aivan – mietin ihan samaa. Haluisin ainakin ystäviemme voivan nauttia omista häistämme täysillä, ilman, että pitäisi etukäteen stressata sitä päättääkö oma lapsi heittäytyä hankalaksi juuri väärän aikaan 🙂 Ystäväni juuri kertoi kuinka heidän lapsensa oli päättänyt heidän ystäviensä seremoniassa pistää shown pystyyn ja isä lähti sitten lapsen kanssa kotiin. Onneksi paikalle saatiin hoitaja, jotta hän pääsi jatkamaan juhlia, mutta kuitenkin. Omissa juhlissa haluisin, että myös omat ystävät voivat nauttia juhlasta rennosti ilman “lastenvahti” velvoitteita.

Reply

Oot oikeassa tässä ranskalaisten banlieuzar Cucci-villityksessä. Myös LV- manbag on tuttu näky, mutta hihnan pitää ehdottomasti olla nailonia. ahah. Silloin kun Burberry löi läpi koko kansan suosikiksi oli Briteissä sama ongelma kun huligaanit kulkivat ruutulippis päässä. Hieman haastellista brändin kannalta 😀

Reply

Heh, you said it…
Jep, LV menee samaan sarjaan. On kyllä näiden merkkien todellinen painajainen 😀

Reply

mä voin yhtyä kaikkiin 😀 😀 mä en kattele mitään sarjoja, tai jos olen joskus netistä katsonut, niin on ollut Ruotsin miljonäärivaimot. (Meillä ei ole telkkaria). Eniten ihmetyttää instaselfiet, kun lähes joka selfie on samanlainen, ;)) Häät on todellakin morsiusparin, ei vieraiden. Vaikka mulla on lapsi, niin mua ei haittais jos kutsuttais häihin ilman lasta, päinvastoin 😀 Samaa sanoo monet mun ystävät. 😉 En myöskään ole ihastunut Guccin laukkuihin. Ihanaa viikonlopun jatkoa sinne! <3

Reply

Niin, sitä juuri…no mutta toisaalta on hyvä, että ihminen tykkää omasta peilikuvastaan 😉 Jep-häät pitää ehdottomasti olla hääparin näköiset vieraslistaa myöten. Jos he päättävät kutsua vain aikuisia, niin mielestäni heillä on siihen oikeus.

Kiitos Henna ja samaa sinne <3

Reply

Oon kyllä niin samaa mieltä kaikista! Ja etenkin noista lapsettomista häistä. Mulla nousi niin ihokarvat pystyyn, kun serkkuni halusi pitää lapsettomat häät eivätkä kaikki vieraat kunnioittaneet tätä päätöstä ollenkaan, vaan ilmoittautumisen yhteydessä röyhkeästi sanoivat, että heiltä tulee sitten koko perhe häihin! Siis whoot, oikeesti?! No tämähän johti sitten siihen, että myös muista perheistä ilmoitettiin lastenkin osallistuvan, koska noi toistenkin lapset tulee. Tästä “jos noi muutkin niin minäkin” efektistä johtuen serkkuni joutui sitten lopulta ilmoittamaan kaikille perheellisille, että lapsetkin ovat nyt kuitenkin tervetulleita, koska siitä se riemu vasta olisi ratkennut, kun häissä olisi ollut vain muutamien lapset. Siinä meni sitten kaikki istumajärjestelyt ja budjetit sun muut uusiksi ja tietenkin tämä vaikutti suuresti myös häiden tunnelmaan sekä vieraiden kesken, että ihan yleisestikin.

Reply

Apua…olisin tuossa tilanteessa varmaan antanut ystävälleni porttikiellon (tuohan on täydellistä kunnioituksen puutetta). Ja siis miten joku voi miettiä noin itsekkäästi toisen tärkeänä päivänä? Järkyttävää. Mitä enemmän kuulen näitä juttuja, niin sitä enemmän haaveilen minikokoisista häistä ilman kuukausien suunnittelua ja stressiä. Vain kaikista rakkaimmat ympärillä todistamassa meille tärkeää hetkeä.

Leave a Reply to Anna Sofia Cancel Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *