Olen jo puolen vuoden ajan käyttänyt uutta ihonhoitomerkkiä nimeltä Esse ja tästä on tullut ihan suosikkini. Sain tuotteita testiin ensin blogin kautta ja kun ne loppuivat ja käytin toista merkkiä tilalla niin tajusin miten hyvään kuntoon tämä sarja oli ihoni saanut. Hinnat eivät ole halvimmasta päästä, mutta tuotteiden tukokset puhuvat puolestaan, joten laatu on kyllä sen arvoista. Kerron syyskuussa Essestä vielä enemmän, kun pääsen merkin kasvohoitoon, mutta jos kamppailet herkän ihon kanssa niin tätä merkkiä kannattaa kokeilla. Etenkin puhdistusaineet ja voiteet ovat kultaa. Kun aloitin tuotteiden käytön helmikuussa ihoni oli todella kuiva ja suuympärysihottuma puski päälle. Kuukauden kuluttua käytöstä huomasin, että suunympärysihottumasta ei ollut enää mitään jälkeä ja iho oli tasainen, eikä epäpuhtauksiakaan pukannut lähes ollenkaan. Tuotteiden tuoksu on ihan mieletön ja koostumus muutenkin ylellinen. Sarja on siis täysin luonnonmukainen ja teho perustuu probiootteihin (voitte lukea aiheesta enemmän täältä). Tässä siis pikainen intro tähän suosikki ihonhoitomerkkiini ja syyskuussa kerron enemmän lempituotteistani!

 

For six months now I’ve been using a new skin care brand and it has become a favorite of mine and I’m not letting it go anytime soon. Esse is a South African natural cosmetics brand and the effectiveness comes from probiotics. This has to be the best skin care brand I have used and my sensitive skin absolutely loves it. I’ll tell you more about it and my favorite products next month (I have a facial planned with the brand), but already now I can say that the cleaners and creams are the best ever. So if you have sensitive skin and you are looking for a good brand, I can warmly recommend Esse!

 

*Photos/Esse

Save

Save

Save

Save

Save

You May Also Like

2 comments

Reply

Kiitos vinkistä, ihan uusi merkki minulle! 🙂

Reply

Tämä on ollut ehdottomasti toimivin kosmetiikkamerkki itselläni ikinä, eli voin lämmöllä suositella! 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *