Tällä viikolla olen….

x Tehnyt paljon töitä. Kun päivätyöni on päättynyt, niin toinen työni (eli blogin kirjoittaminen) on alkanut ja tällä viikolla on ollut monta deadlinea. Olen saanut tehdä mielenkiintoisia yhteistöitä ihanien merkkien kanssa ja siitä olen kiitollinen! Kuin myös teistä siellä ruudun toisella puolella, joka päivä.

x Olen ollut ihmeissäni yhtäkkisestä talven tulosta. Lumi tuli ihan puskista ja vaikka stadissa sitä ei jäänyt paljon maahan, niin yhtenä aamuna puut olivat valkoiset ja luonto oli hetken mielettömän kaunis. Loskaksihan se nopeasti muuttui, mutta nyt on ainakin otettu varaslähtö talveen!

x Juhlistanut mieheni kanssa kahdeksatta yhteistä vuottamme. Menimme syömään yhteen lempiravintolaani, eli BasBasiin. Ruoka siellä on niin hyvää, palvelu ihan huippua ja viinit loistavia. Miljöökin ihanan tunnelmallinen, joten ei ihme, että paikka on aina niin täynnä, että pöytää ei ihan helpolla saa. Mies pääsi vielä puhumaan omaa kotikieltään ja hetken tuntui kuin olisimme taas Ranskassa.

x Käynyt kulmien vahvistuksessa Suvilla. Väriä tosiaan tasoitettiin ja syvennettiin ja lopputulos on juuri sellainen, kun toivoin. Suvi on muuten paitsi varmasti Suomen taitavin kulmavelho, myös aivan ihana ihminen.

x Varannut liput balettiin katsomaan iki-ihanaa Pähkinänsärkijää joulukuussa. Olen nähnyt sen enemmän kuin kerran, mutta tämä esitys ei ikinä vanhene!

Ihanaa viikonloppua kaikille!

 

This week I have worked a lot,  been confused about snow falling this early (I couldn’t believe it), celebrated eight years with my love, got one step closer to having the perfect brows and booked tickets to see The Nutcracker ballet in December…That’s some of the things I’ve done this week and now I’m just going to kick back and relax. Have fun everyone!

You May Also Like

2 comments

Reply

Enjoy the ballet!! I bet it will be beautiful 😀

Reply

Thanks babe! For sure, I’ve seen it many times, but it never gets old 🙂 Bisous and have a great weekend (and send some sun here please!)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *