x Huonosti nukutut yöt. Itselläni on joku ihme vaihe nukkumisen suhteen, sillä kahden viikon ajan olen heräillyt läpi yön ja varmistanut etten ole nukkunut pommiin. Herään vaikka kolmelta ja hetken mietin, että olenko nukkunut pommiin ja tarkistan puhelimesta kellon ja se näyttääkin aamuyötä. Poikaystävänikin herää puhelimen valoon ja siinä molemmat nukumme sitten katkonaisen yön. Todella kummallista ja toivon, että tämä vaihe menee nopeasti ohi!

x Onneksi tilannetta on kompensoinut se, että työmatkani on lyhentynyt huomattavasti ja sen myötä pystyn nukkumaan yli tunnin pidempään kuin mitä aikaisemmin. Ennen työmatkani ovelta ovelle oli lähes 5o minuuttia suuntaansa ja nyt se on kymmenisen minuuttia. Vaikuttaa todella  positiivisesti arkeeni, sillä nyt olen saanut päiviini lähes kaksi tuntia “lisäaikaa”. Ei, että sekään riittäisi, mutta parempaan päin, heh!

x Ystävät! ♥  Näin ystävänpäivänä voin sanoa olevani erittäin onnekas kaikista upeista ystävistäni. On aika katkeransuloista, että juuri kun itse muutin Suomeen, niin moni läheinen ystäväni muutti ulkomaille. Onneksi etäisyyskään ei haittaa, kun on tosi ystävistä kyse. Sitä jatketaan siitä mihin viimeksi jäätiin, vaikka edellisesti tapaamisesta olisi vierähtänyt kuukausia. Sen lisäksi ulkomaalaisia ystäviäni asuu pitkin maapalloa ja vaikka näen heitä vieläkin vähemmän, niin viestit silti lentävät säännöllisesti maasta toiseen. Onni on myös ihanat työkaverit!

x Altered Carbon Netflixissä. Kuka muu tuskailee aina yhden sarjan päätyttyä, että mitä aloittaa seuraavaksi katsoa? Viime viikolla korkkasimme Netflixiin uuden Altered Carbon-sarjan ja tykkäsimme, vaikka se tuskin on kaikkien makuun. Oli kivan erilainen (ja tykkään naapurimaan Joel Kinnamanista), joten voin suositella sitä jos tykkää futuristisesta setistä. Nyt sitten pohditaan minkä sarjan korkkaamme seuraavaksi…ehdotuksia?

x Valoisuus. Tämä on siitä maaginen vuodenaika, että valoisuuden lisääntymisen huomaa päivä päivältä paremmin. On niin ihana fiilis, kun huomaa, että aamulla tai iltapäivällä on silminnähden valoisampaa. Mieletöntä!

Ja hei ihanaa ystävänpäivää teille upeille naisille siellä ruudun takana!♥

 

For the past two weeks I have been sleeping really badly, as every night I wake up few times to check the time, as I think I’ve overslept. So weird and I hope this will pass soon! Luckily the situation could be worse and what helps is that my commute is a lot shorter since I started in my new job. It means I can sleep over one hour more each morning – helps especially now that I haven’t slept that well. Those are a few things on the list above! Other topics I discussed were my friends, Altered Carbon (a tv show) and the fact that each morning it’s getting lighter and lighter. Love that!

Have a great Valentine’s Day everyone!♥

You May Also Like

8 comments

Reply

I’ve been watching Altered Carbon too. Netflix does not disappoint

Reply

I know, most of their shows are super good! 🙂

Reply

Hyvää ystävänpäivää ja onnittelut vielä uudesta työstä 🙂
Haluaisitko kertoa meille lukijoille onko päivätyösi edelleen muodin alalla vai ihan jotain muuta?

Reply

Kiitos paljon ja ihanaa ystävänpäivää myös sinne! 🙂 Päivätyöni on käytännössä muodin alalla (ainakin osa siitä), mutta tämä duuni on huomattavasti monimuotoisempaa, sillä työskentelen eri brändien kanssa. Mielenkiintoinen pesti ja sopivasti haastetta! Ja bonuksena vielä mitä ihanimmat työkaverit.

Reply

Hyvää ystävänpäivää ja onnea uuden työpaikan johdosta! Minullakin lyheni tunnin automatka 20 minuuttiin bussilla. Ihanaa, kun saa nukkua pitempään ja energiaakin on paljon enemmän kun bussikuski hoitaa ajamisen 😀

Reply

Kiitos Elisa! 🙂 Ja todellakin – kaikki ekstra minuutit unta on luksusta, heh!

Reply

Onpa lohdullista, että joku kärsii samasta vaivasta kuin minä – minäkin olen viime aikoina heräillyt aamuyöllä varmistamaan että herätys on varmasti päällä. Todella ärsyttävää, kun unen päästä ei tahdo saada enää kiinni, vaikka kuinka yrittää rentouttaa itsensä! Kuuhulluudestakaan ei juuri nyt voi olla kysymys 😉 Aivan iki-ihana on tuo edellisen postauksesi kalanruototweedtakki! Rakastan ajatonta tweediä, olen mieluillut tuollaista takkia itsellenikin, mutta sopivaa mallia tai kokoa ei ole osunut kohdalle, pienikokoinen kun olen. Takit tuppaavat olemaan järjestään liian isoja, kokoa 32 harvoin löytyy ainakaan juuri siitä mieluisasta mallista 🙁 mutta toivossa eletään!

Reply

Joo, tämä on aivan super ärsyttävä “vaiva! Omalla kohdallani tässä on varmasti myös kyse siitä, että nukuin tammikuussa kerran pommiin (onneksi asun niin lähellä työpaikkaa, että myöhästyin kuin muutaman minuutin), mutta ehkä siitä on jäänyt takaraivoon pieni pelko 😀 On niin hirveä fiilis herätä ja tajuta, että on vaan pokkana laittanut herätyskellon pois päältä. Nyt itselläni on aina monta herätystä varmuuden vuoksi, mutta siitä huolimatta herään tsekkaamaan ajan öisin…todella outoa. Ja hei kiitos Ansu – se takki on ihana! Andiatalla on kokoa 32 suurimmasta osasta malleja (myös tästä oli koko 32), joten kannattaa käydä siellä tarkistamassa valikoima 🙂 Ihanaa viikonloppua!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *