Style Plaza Nordic Fashionblogger1

 

Olen pyöritellyt mielessäni miten pukisin sanoiksi ajatukseni ilmastonmuutokseen liittyen. Ja etenkin siihen, että minkä vastuun koen itselläni olevan näin “muotibloggarina”. Vieläkään en ole saanut mitään järkevää ylös, joten annan ajatusteni muhia vielä hetken. Koen kuitenkin pientä tuskaa siitä miten “myyn” muotia blogini välityksellä, vaikka kukaan meistä ei tarvitsisi enää yhtä ainuttakaan uutta vaatetta elämämme aikana. Se, että itsekin ostan budjettisyistä halpamerkkien tuotteita ja tilaan muotia esim. verkon kautta, on pistänyt ajattelemaan omaa vastuutani ilmastonmuutokseen liittyen (muista asioista puhumattakaan). Koen, että blogini välityksellä haluan kannustaa ajatukseen “laatu korvaa määrän” ja “ei kannata juosta trendien perässä”, mutta silti hankin joka kausi jotain uutta. Hieman ristiriitaista? Kyllä. Toki olen huolellinen siitä, että ostan sellaisia tuotteita joiden pitäisi kestää hyvinä pitkään (syynään mm. materiaalit tarkasti), mutta se ei poista sitä, että ostan kuitenkin nimenomaan uutta. Vaikea nyt pukea sanoiksi näitä mietteitäni, joten jätän tämän suosiolla tähän, mutta toivottavasti jossain vaiheessa saan ajatukseni kasaan ja tekstiksi asti! Uskon ja toivon, että en ole ainut henkilö, joka tuntee pientä maailmantuskaa tällä hetkellä liittyen ilmastonmuutokseen…Nyt tai ei koskaan on meidän jokaisen muutettava tapojamme parempaan – tai edes annettava muutokselle mahdollisuus.

Oletteko kamppailleet samanlaisten ajatusten kanssa siellä ruudun toisella puolella?

 

Style Plaza Nordic Fashionblogger6Style Plaza Outfit1Style Plaza Nordic Fashionblogger00 14

Style Plaza Nordic Fashionblogger00 9 Photos/Thomas D.

Blazer / Andiata

Leather trousers / H&M

Top / Uniqlo

Belt / Asos

Heels / Zara

Bag / Céline

You May Also Like

4 comments

Reply

Mielestäni näitä asioita on tärkeä pohtia ja pistää näkyviin, vaikka ns. oikeita vastauksia ei löytyisi omasta takaa. Olen miettinyt myös kosmetiikkabloggaajana että kerään aika paljon tavaraa, mutta toivon että omat arvosteluni auttavat lukijoita valitsemaan “kirsikat kakusta” ja itselleen sopivat tuotteet. Ovathan blogit myös eskapismia, inspiraatiota, jne. eivätkä vain myyntikanava. Itse en kamalasti taas vaatteista “välitä” (kompensoin vähillä vaateostoksilla kosmetiikkaa heh), ja mielelläni seuraan joitain harvoja valittuja kanavia, joissa ihmisillä on yhtenäinen ja kestävyyteen perustuva tyyli. Itse vaateostokset koetan pitää minimaalisina ja suosia Suomessa tai Virossa valmistettuja vaatteita – ja/tai kierrättää ja huoltaa kuteeni ja kenkäni. 🙂

xx Laura / Laura Loukola Beauty Blog

Reply

Niin, itsekin seuraan muutamia kauneusbloggaajia juuri sen takia, että saan vinkkejä siitä mitä tuotteita he suosittelevat – näin tulee harvemmin tehtyä hutiostoksia. Ja toivon, että täältä omasta kanavasta tullaan ennen kaikkea hakemaan isnpiraatiota – enkä kuvittele, että jokainen lukija ryntää ostamaan päälläni nähdyn asun. Asuinspiraatio on siis se ykkösasia mitä toivon antavani tällä blogilla!

Voisin toki suosia vielä enemmän kotimaisia brändejä ja ostaa second handia. Myös vaatteiden huoltaminen on asia minkä edestä liputan! Näitä asioita voisin tuoda enemmän vielä esille täällä 🙂

Reply

Minusta blogisi oli hyvä esimerrki kestävästä kuluttamisesta joslus pari vuotta sitten. Esittelit tuolloin vaatekaappisi jossa oli hämmästyttävän vähän tavaraa ja näytit silti aina tyylikkäältä. Aika pian tuon jälkeen päälläsi alkoi kuitenkin olla usein uutta (Andiataa) jolloinka tuli fiilis että todellakin myyt heidän vaatteitaan. Olen pysynyt blogisi lukijana mutta minusta olit aiemmin hyvä roolimalli pienen tyylikkään puvuston haltijana. Sellaiselle kompaktille (ja tyylikkäälle kuten sinä) muotibloggaajalle olisi mielestäni tilaus Suomessa.

Reply

Tein reilun vuoden tiivistä yhteistyötä Andiatan kanssa ja se oli todella mieluisa yhteistyö, koska heidän mallisto osui niin yksiin tyylini ja ajatusmaailman kanssa. Heidän vaatteet on super laadukkaita ja kestävät aikaa – vieläkin käytän paljon niitä samoja tuotteita ja ne eivät ole muuttuneet miksikään. Usko tai älä, mutta vaatekaappini on vieläkin lähes yhtä suppea – kun sinne tuli lisää tavaraa, toisesta päästä laitoin kirpparille vanhempia juttuja. Se on aina ollut itselleni nyrkkisääntö – en haali mitään uutta, jos en voi luopua vanhasta. Kieltäydyn myös monesta vaatetarjouksesta ihan sen takia, että en halua kaappiini mitään turhaa.

Ihana kuitenkin kuulla, että sinua ei häiritse se, että samat vaatteet vilahtavat uudestaan ja uudestaan. Joskus itselläni on vain sellainen fiilis, että kukaan ei saa enää inspiraatiota, kun ne samat vaatteet näkyy kerrasta toiseen. Toisaalta haluan välittää viestiä siitä, että suppealla vaatekaapilla pärjää hyvin…Täällä päässä on sii pientä kamppailua tämän kanssa ja ehkä kultainen keskitie tässä on hyvä ratkaisu – en nimittäin voi väittää, etten hanki mitään uutta enää ikinä, mutta sitten voin kuitenkin pitää huolen siitä, että kaapin sisältö pysyy suppeana.

Leave a Reply to Päivi Cancel Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *