Style Plaza Bmuir Alpakka Neule3

 

Pienestä kisaväsymyksestä huolimatta on tuntunut ihanalta palata arkeen. Seesteinen ja rauhallinen arki on vielä aika kaukana tämän hetkisestä tilanteesta, mutta siitäkin huolimatta on ollut kiva palata töihin ja rutiineihin. Syksy on lempivuodenaikani ja ihanaa päästä nyt kunnolla fiilistelemään myös syysmuotia. Fiilistelyn pääsin aloittamaan tutustumalla BMuirin alpakkaneulevalikoimaan, joka on upea. Neuleet tuntuvat ihanalta päällä ja alpakka-merinovillasekoitus pitää lämpimänä. Sain valita mallistosta muutaman tuotteen ja toinen niistä on näissä kuvissa näkyvä Grazia-poolotunika*. Pituus on sellainen, että sitä voi käyttää mekkona tai tunikana. Syksymmällä yhdistän tämän mm. nahkahousuihin ja biker-bootseihin ja vielä näillä ilmoilla tämän kanssa pärjää hyvin paljain säärin.  Koko mallistoon voi tutustua täällä!

Nämä olivat muuten ensimmäiset asukuvat sitten moneen viikkoon. Pakko kyllä sanoa, etten kaivannut asukuvien ottamista ollenkaan (eikä kyllä poikaystävänikään, heh), mutta pakkohan niitä on ottaa jos haluaa pitää muotiblogia. Toivottavasti meillä oli vain alkukankeutta ilmassa ja kuvaaminen sujuu taas pian rutiinilla. Mielessä on nimittäin useampia asuja mitä haluan teille jakaa!

Seuraavassa postauksessa kerron vähän asuntokuulumisia, eli palataan niiden kera myöhemmin.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

 

Style Plaza Bmuir Alpakka Neule4 Style Plaza Bmuir Alpakka Neule6Style Plaza Bmuir2

Style Plaza Bmuir Alpakka Neule13 Style Plaza Bmuir Alpakka Neule14 Photos/Thomas D.

Knit / BMuir*

Cardigan / Busnel*

Boots / Zara

Bag / Chloé

*Gifted.

You May Also Like

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *