Neuletakki   /   Bleiseri   /   Tennarit

Farkut   /   Neule   /   Neuletakki

Fleece   /   Untuvatakki   /   Neule

 

Ihana ehtiä taas tänne blogin puolelle! Postaustahdissa ei ole ollut kehumista, mutta en ota tästä nyt mitään stressiä – tämä on mitä on, näin ruuhkavuosien keskellä. Olen palannut työelämään lokakuussa ja vaikka teen lyhyempää viikkoa niin silti tuntuu, että päivät menevät ihan hujauksessa ohi. On kyllä ollut kiva palata toimistolle ja etenkin saada ihana työyhteisö takaisin. Onni on ihana työpaikka ja etenkin huippu työkaverit! Tässä päiväkoti-työ rumbassa on kyllä ollut totuttelemista, mutta nyt tuntuu, että olemme mieheni kanssa saaneet homman toimimaan niin hyvin kuin mahdollista. Töiden lisäksi mökkiprojektimme on pitänyt kiireisenä ja nälkä on kasvanut syödessä, eli päätimme tehdä vähän enemmän kuin aluksi oli tarkoitus. Hyvin tyypillistä tällaisissa pienissä projekteissa, mutta nyt saamme päämökin kerralla kuntoon mikä on lopulta hyvä asia. Yritämme saada vielä ennen lumen tuloa asiat sille mallille, että heti alkukeväästä mökkiä voisi jo käyttää. Katsotaan, saadaanko projekti maaliin ennen sitä!

Halusin palauttaa tämän vanhan “viikon valinnat”- postaussarjan, sillä sain tästä aikoinaan hyvää palautetta siitä, että näistä kuratoiduista ja laadukkaista valinnoista oli apua siihen oman vaatekaapin rakentamiseen. Kaikki yllä olevat tuotteet ovat Arketin valikoimasta ja tästä brändistä on noussut nopeasti yksi suosikeistani. Tuotteissa on loistava hinta-laatusuhde ja ne kestävät aikaa. Ihana uutinen on myös se, että Arket avaa oman ensimmäisen lippulaivamyymälänsä pian Aleksille. Tätä on odotettu ja jos oikein ymmärsin, niin myymälään tulee myös kahvila. Aleksanterinkatu saa tarvittavaa potkua tästä uudesta tulokkaasta!

 

Toivottavasti teillä on kaikki hyvin ja kuullaan taas pian <3

 

*Postaus sisältää mainoslinkkejä.

You May Also Like

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *