Screen Shot 2015-04-12 at 15.31.46

 

[dropcap custom_class=”normal”]Tänään matkaan Firenzeen ystäväni luokse. Olen matkustanut Italiassa kohtuullisen paljonkin, mutta jostain syystä en ole ikinä käynyt Firenzessä. Olen kuullut siitä niin paljon hyvää, että ihanaa päästä vihdoin kokemaan kaupungin tunnelma! Ihanaa on myös se, että seuralaisena on yksi pitkäaikaisemmista ystävistäni, jonka kanssa ollaan nuorempana koluttu Italiaa yhdessä. Monet vuodet käytiin laskettelemassa Cortinassa aina helmikuussa ja yksi kesäkuu vietettiin Roomassa “kielikurssilla”. Siltä matkalta jäi niin paljon muistoja, mutta valitettavasti kielen opiskelu meni hieman ohi. Olihan Roomassa niin paljon mielenkiintoisempaakin tekemistä, heh![/dropcap]

Italian kieleni on tosiaan muutamaa perusanaa lukuunottamatta aika ruosteessa, mutta eiköhön reisussa palaudu mieleeni taas muutamia lauseita. Kielen lisäksi tulen varmasti fiilistelemään kaupungin arkkitehtuuria, ruokaa, muotia ja ihmisiä. Italialaisilla on niin rento ote elämään ja sen takia se lukeutuukin lempimaihini. Heillä on niin erityinen taito nauttia elämästä!  Ranskalainen poikaystäväni ei ole kovin innoissaan Italiasta tai italialaisista (olisiko kateutta heh?), mutta olen vanonnut, että tulen raahaamaan hänet sinne vielä monesti ja, että hän ihastuu maahan itseni lailla. Saapi nähdä jos onnistuu…

Nyt siis matkaan ja nokka kohti Italiaa! Wohoo!

P.S. Salvequick arvonta on nyt päättynyt ja voittajat löydätte tästä alkuperäisestä postauksesta. Iso kiitos kaikille osallistuneille.  Moni teistä innostui näistä kuorintasukista itseni lailla ja jos arpaonni ei osunut teihin tällä kertaa niin suosittelen silti niitä kokeilemaan. Ne kun oikeasti toimivat!

 

Screen Shot 2015-04-12 at 15.32.39

 

Today I’m traveling to Florence to spend time with my Finnish friend who is living there. I love Italy and I have traveled there quite a lot, but for some reason, I have never been to Florence. I’ve heard so many good things about it and I’m super excited to finally see this beautiful city! It’s also great that this specific friend is now living there, because with her, we have many good memories from Italy. We have traveled there together a lot and I can still remember all the crazy things we did when we were teenagers and spent time in Cortina and Rome for example. We actually spent one summer in Rome as teenagers to attend language course, but you can guess that school was not our main focus there, heh.

My Italian language skills are very rusty, but I’ll hope to learn a bit while I’m there. At least how to order a glass of wine. That’s always useful right? I love how Italians have the ability to enjoy life to the fullest and I’m crazy for Italian food. Fashion wise Italy is of course very interesting and I’m looking forward to seeing what’s hot in Florence. And yes, the architecture and history are something not to forget. 

So now I’m off to the airport! See you soon Florence, wohooo!

 

*Images; Pinterest.

You May Also Like

10 comments

Reply

Oooo, mä rakastan Italiaa. Ja Firenzeä <3
Siitä on jo 6 vuotta, kun kävimme siellä mieheni kanssa, pakko päästä uudestaan.
Ihanaa matkaa!

Reply

Kiitos Reetta! 🙂 Uskon, että ihastun Firenzeen! Olen ymmärtänyt, että siihen ei voi muuta kun ihastua heh?

Reply

Oh, Firenze on ihana, olen käynyt kerran ja samalla reissulla myös junamatka sienaan. toiste pitäisi päästä !! ihanaa matkaa ja paljon matkakuvia kiitos !

Reply

Kiitos Henna! Täällä ollaan ja kamera kulkee visusti messissä 🙂 Upealta kaupungilta näyttää jo näin ensisilmäyksen perusteella!

Reply

Ihanaa matkaa <3

Firenze on ihan mieletön!! Viime kesänä siellä oltiin (meidän vuokratalo oli n 30min ajomatkan päässä) ja milloin vain lähtisin uudelleen.

Suositukseni; Rive Gauche Shoes di Stefano Chiari, Ponte Vecchilta matkaa jatkaessa kohti Palazzo Pittia löytyy tämä upea liike täynnä toistaan upeampia nahkatuotteita. Ostin oman "bucket-bagini" sieltä 🙂

Reply

Kiitos Elina!<3 Tämä näyttää kyllä ihan mielettömän upealta kaupungilta eikä tämä +23 asteen lämpötila haittaa yhtään!

Oooh, kiitos vinkistä! Sinne siis 🙂

Reply

Jee, Firenze – ihanaa, että menet sinne! Se on suosikkini Italiassa, ihana kaupunki! Muista käydä Célinellä – yksi parhaista liikkeistä löytyy sieltä. Heidän tehdas on siinä lähellä, niin tavaraa riittää! Ja Gucci Museo ja se terassi on mahtava. Samoin Ferragamo museossa pitäisi käydä. Ja jos ehdit niin käy The Mallissa tai Pradan Space-outletissa.

Reply

Kiitos Mikko mahtavista vinkeistä! 🙂 Ollaan mietitty sinne The Malliin menoa, eli sinne ehditään ainakin! On kyllä upea kaupunki – ei voi muuta sanoa.

Reply

Onpa kiva päästä lukemaan Firenzen fiiliksistäsi!
Kävin itse siellä syksyllä ja ihastuin täysillä.

Miia

Reply

Niitä tulossa ensi viikolla! 🙂 On tämä kyllä upea kaupunki!

Leave a Reply to Henna Cancel Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *