Style Plaza Unisa Heels3

 

Ullanlinnan kodin ovi sulkeutui viimeisen kerran lauantaina ja selvisimme taas yhdestä muutosta. Muutot on aina raskaita, mutta ei sentään tarvinnut muuttaa maasta toiseen, joten selvisimme tällä kertaa “helpolla”. Onneksi olimme vieneet tavaraa tasaiseen tahtiin uuden kodin varastoon, mikä helpotti virallista muuttopäivää. Osan tavaroista toimme vanhempieni luokse, mutta valtaosa on odottamassa uudessa osoitteessa. Espoo-asuminen on lähtenyt hyvin käyntiin ja oikeastaan ainut miinus on työmatka, joka piteni n. 40 minuutilla. Onneksi lomani häämöttää jo horisontissa, joten ei tässä montaa kertaa tarvitse enää keskustaan suunnata. Ainoa toiveeni lomalta on se, ettei tarvitse mihinkään mennä ja mitään tehdä. Puhelimen hautaan kaapin perälle ja läppäri laulaa lähinnä silloin kuin pitää maksaa laskuja. Ostan ison kasan kirjoja ja nukun päikkärit aina myöhäisen lounaan jälkeen. Saunon vaikka joka ilta ja uin maailman pehmeimmässä järvivedessä. En meikkaa ollenkaan ja annan hiusten mennä takkuun. Siinä siis tämän hetkiset lomasuunnitelmani…

Ensi viikko pitäisi jaksaa vielä töissä ja sitten kohti lomalaitumia. Ihanaa heinäkuuta kaikille!

 

Style Plaza Unisa Heels5Styleplaza Outfit2 Style Plaza Unisa Heels17Style Plaza Unisa Heels26 Photos/Thomas D.

Blazer / Prada

T- shirt / Second Female*

Jeans / Zara

Heels / Unisa*

Bag / Chanel

Earrings / 1 Saint Avenue*

*Gifted.

You May Also Like

4 comments

Reply

Jep, muutot ovat aina rasittavia. Itse juuri ihmettelen tässä muuttolaatikoiden saartamana, että miten ihmeessä sitä tavaraa voikaan olla kertynyt näin älyttömästi eikä kaikkea ole vielä edes pakattu. Karsintaa on toki tehty samalla. Ja laatikot alkavat hupenemaan vaikka niitä todellakin pitäisi olla vuokrattuna riittävästi 😀

Reply

Me ihmeteltiin ihan samaa, vaikka olen mielestäni karsinut todella hyvin tavaramäärää vuosien aikana. Sitä yllättyi kuinka paljon kamaa onkaan nurkissa, kun tuli aika pakata se kaikki laatikoihin. Nyt mietitään, että tuotaisiin sitten rempan jälkeen sisään vain ne välttämättömät ja varastosta haetaan vaan jos tulee tarve. Jos ei sitten moneen kuukauteen ole tarvinnut jotain varastossa olevaa, niin sitten sen voi hyvällä fiiliksellä laittaa eteenpäin!

Ja älä, meidänkin piti turvautua lisälaatikoihin 😀

Reply

Minä myös ilmoitin muuttofirmalle että lasketaan muuton hintaan kalusteet sekä ”pieni määrä” muuttolaatikoita. Nyt katson tuota eteisessä kasvavaa muuttolaatikkopinoa kauhulla. Mistä kaikki tavara niihin tulee….

Tässä kohti viimeistään tulee tehdä se rankka karsinta. Ideanne siitä, että tuotte uuteen vain tarvittavat tavarat ja haette varastosta lisää sitä mukaa kuin tarve ilmenee, on tosi hyvä.

Näin kesällä muutossa joulukuusen koristeita sisältävän pahvilaatikon näkeminen tuntuu niin ahdistavalta ja ne tekisi mieli lahjoittaa hyväntekeväisyyteen, mutta täytyy yrittää pitää silti järki päässä karsimisenkin suhteen.

Reply

Joo, totta sekin, että ihan kaikkea ei kannata laittaa eteenpäin vaikka ne kuusenkoristeet nyt ahdistavatkin, heh.

Tsemppiä vielä sinne ja ihanaa viikonloppua!

Leave a Reply to Jade Cancel Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *